Vuonna puukko ja puntari

Noin viisitoista vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran erään oppilaan sanovan asiasta, joka oli tapahtunut kauan sitten, että se tapahtui vuonna yks ja kaks. Ajattelin tuolloin, että onpa voimakas ilmaisu, ajatukset lennähtivät heti ajanlaskumme alkuun, ihan kaiken alkujuurille. Ja kas kummaa, se ei ollutkaan oppilaan keksimä ilmaus, vaan yhtäkkiä sanonta lennähti silmille joka puolelta.

Ja kävi kuten aina paljon käytetyille sanonnoille. Se alkoi ihmisten mielestä kuulostaa kuluneelta ja jokainen muunteli ilmausta sopivin sanaparein. Seuraava kuulemani oli yhtä vaikuttava: vuonna kivi ja kirves. Ajatukset ryöpsähtivät jonnekin kivikaudelle tai vasara-kirveskulttuuriin. Pidin tätäkin ilmausta voimakkaana.

Kun lukusanat yksi ja kaksi tuntuivat liian yksinkertaisilta, ilmestyi ihmisten puheeseen muitakin variaatioita: vuonna viisi ja kuusi, vuonna kaksi ja kolme, vuonna yksi ja kolme, mutta myös ilmaus vuonna nolla.

Erilaisia sanontoja alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Jos vain on olemassa jokin käytössä oleva sanapari, se on takuuvarmasti otettu käyttöön tarkoittamaan mennyttä aikaa. Aloin oikein kerätä ilmauksia ja laittaa muistiin uuden ilmauksen kuultuani. Tässä pieni lista variaatioista, joita kaikkia on joku joskus käyttänyt:

vuonna sirppi ja vasara
vuonna miekka ja kilpi
vuonna miekka ja kivi
vuonna miekka ja kypärä
vuonna miekka ja haarniska
vuonna nuija ja täysnuija

vuonna kivi ja keppi
vuonna kivi ja vasara
vuonna keppi ja kivi
vuonna keppi ja puutikku

Sattumalta tuli vastaan myös sivusto, jossa vanhemmat ihastelevat pikkulasten tietokonetaitoja, ja joku arvelee, että kymmenen vuoden kuluttua vuonna kynä ja kumi olisi yleinen sanonta, kynät ja kumit kun käyvät tarpeettomiksi. Nyt se ei onneksi vielä ole sitä.

Ruokakulttuurikin on muuttunut niin, että muusit ja nakit sun muut entisaikaiset ruuat ovat siirtyneet kauas menneisyyteen ja kelpaavat kuvaamaan aikaa kauan kauan sitten:
vuonna nakki ja pottu

vuonna pottu ja muusi
vuonna nakki ja muusi
vuonna muusi ja lihapulla

Sanonta tuntuu nykyään ehkä niin lopen käytetyltä ja kuluneelta, että googlettamallakin tulee vaikka millaisia yhdistelmiä, esim. vuonna pottu ja kivi, pottu ja kirves jne. Lista on varmaan loputon.

Kun olin kerännyt pitkän listan, huomasin taas, että johan joku muukin on tällaisia keräillyt, Wikisanakirjaan.
Onpa tehty laulujakin nimellä Vuonna yksi ja kaks.

Hevonen pani oudosti

Vanhaa suomalaista kirjallisuutta on hupaisa lukea. Ei ainoastaan kirjan sisällön ja maailman erilaisuuden takia, vaan myös vanha kieli aiheuttaa hupaisia tilanteita ja ajatuksia. Luin juuri Santeri Alkion Puukkojunkkarit, ja vaikka olen tottunut pohjalaisiin sanontoihin, hätkähdin kuitenkin, kun sivulla tuli tällainen:
"...alkoivat sieltä miehille hypähdellen kerskua ja härnäillä. -Nuo juutalaiset! miehet paneskelivat ja nauroivat".

Oikein piti ottaa kappale takaisin ja lukea uudelleen ja muistuttaa itselleen, että hei, tämä on 1800-luvun vanhaa kieltä, ihmiset eivät käyttäneet panna-verbiä silloin samalla tavalla kuin nykyään. Mutta säikähdin silti, kun yhtäkkiä toisessa kohdassa oli lause: -Terve! poika pani uunin päällä.
Tällaista on useissa paikoissa samaisessa kirjassa, mutta myös hevonen pani jossain kohdin jotenkin oudosti.

Sanan ja ilmauksen merkitys on siis todella kertakaikkisesti muuttunut entisistä ajoista, vaikka kuinka yritämme vastustella, ei voi mitään. Panna-verbihän näissä tapauksissa pohjalaisessa murteessa tarkoittaa jotain samaa kuin "äännellä, ääntää, sanoa" jne. Verbistä pohjalaisittain olen kirjoittanut joskus ennenkin.

Miltä kuulostaa nykyihmisen korvissa suora lainaus Puukkojunkkareista: "-Äiti! Onkos meidän ohraa pannut halla? kysyi 6-vuotias Iikka, kun äiti tuli ulos. -Herkko sanoo, että senkin on pannut. -On lapsi."

Ennenhän kirjoitettiin muistovärssyihinkin jotenkin tähän tapaan, että "kun halla pani kukkaset ja lumi peitti maan". Olen ollut huomaavinani, että tuokin on nykyään muutettu erilaiseksi: "halla vei ne kukkaset" tai "halla surmas kukkaset". Ehkä niin onkin parempi, ei tule kenellekään mitään kummallisuuksia mieleen väärässä paikassa.

****
Eikä panna-verbi ole ainut sana, joka nykyään mielletään seksiin viittaavaksi. Varsinkin murrosikäisten oppilaiden on tarkkaan mietittävä, mitä puhuvat, ettei koko muu porukka ala naureskella. Ja kiellettyjen sanojen määrä tuntuu vain kasvavan. Jopa tukka on pannassa, kumista nyt puhumattakaan. Opettaja-lehdessä kerran eräs nuori opettaja kyseli, miten kumi-sana taipuu, kun hänen oppilaansa kuulemma kyselevät toisiltaan, "onko sulla lainata kumea?" Minusta tuntuu, että oppilaat ovat vain vältelleet kumia-muotoa, ettei synny turhaa hässäkkää.

Oletko ylioppiloitunut

Luin Aila Meriluodon kirjaa Mekko meni taululle ja hämmästelin, kun Meriluoto käytti ilmausta "hän ylioppiloitui". Kas, tuohan on uusi kätevä sana, huomattavasti lyhempikin kuin "hän pääsi ylioppilaaksi". Kuulosti aluksi vain kovin oudolta. Googletin netistä ja hämmästyin, että on ilmausta joku muukin käyttänyt, tuli muutama osuma. Kokeilin heti, olisiko joku henkilö keksinyt "maisteroitua" tai "tohtoroitua", kun on saanut noihin arvoihin oikeuttavat tutkinnot suoritetuiksi, mutta ei ainakaan minulle tullut netistä osumia. Mikä ettei, olisivat niin käteviä.

Sitten eräänä päivänä säätiedotuksissa meteorologi mainitsi, että pilvet "lauttaantuvat". Tuokin kuulosti kovin uudelta ilmaukselta. "Pilvet muodostavat lauttoja" on tietysti jo taas liian pitkä ja vanhanaikainen. Ihan huvikseni googlasin tätäkin ja kone kysyi minulta, "tarkoititko luttaantua?" No en kyllä tarkoittanut, ihan vaan tuota lauttaantumista etsiskelin! (Sivumennen sanoen tuota luttaantumista käytetään ainakin pohjalaisessa puheenparressa ilmauksessa "kyllä se asia luttaantuu" eli järjestyy).

Osumia tuli lauttaantumiselle alle kymmenen. Kun parin lauseen pätkiä oli tulosluettelossa ilman asiayhteyttä, mm. "keli lauttaantuu", luulin, että ilmausta käytetään pääasiassa vesillä liikuttaessa jäiden keskellä. Mutta ilmeni, että ilmaus on tyypillinen purjelentäjien keskuudessa. Kun "keli lauttaantuu", tarkoitetaankin, että SÄÄ muuttuu siten, että muodostuu pilvilauttoja. SÄÄN ja KELIN synonymoituminenkin aiheuttaa siis joskus ongelmia!

Ruoko ja kaisla sekaisin

Lastenkirja Kaislikossa suhisee tai Lapinlahden lintujen laulu Hiljaa Kaislikossa tuo mieleen tietynlaisen kasvin. Ja luulenpa, että suurin osa ihmisistä ei ajattele sanan kaislikko tai kaisla kuullessaan ylläolevaa kasvia, joka on oikeasti kaislaa. Vaan heidän mielessään on ihan eri kasvi, alla oleva.


Tämä joka paikan peittävä ja lehdillään näkyvyyden estävä tiheäkasvustoinen kasvi on järviruoko. Se tukkii pienet salmet ja matalikot sekä kesämökkien rannat, työntää tieltään kaiken muun, ja juuri tätä virolaiset käyttävät navettojen kattoaineena.

Kansa kuitenkin puhuu useimmiten kaislikosta, kun tarkoitetaan ruoikkoa.

Sorsat siis useimmiten uiskentelevat ruoikossa, tai miehet käyvät onkimassa ruoikon laidalla.

Ympäri lumperoisia ja korvat lummessa

Monille on tuttu sanonta: "Hän ajeli ympäri lumperoisia" tai "piti juosta ympäri lumperoisia". Mutta tietävätkö kaikki, mitä tuo lumperoinen tarkoittaa? Itse en ollut sanaan koskaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, olin sen aina ajatellut tarkoittavan joitain alueita, esimerkiksi mäkiä ja kumpareita, tai vaikkapa samaa kuin maita ja mantuja. Äiti joskus sanoi myös: "miksi tavarat on levitetty ympäri lumperoisia?" Tämä myös on vahvistanut luuloani, että sillä tarkoitetaan esim. "pitkin pihoja, pitkin koko aluetta, ympäriinsä".

Saarijärven ohi ajaessamme silmiini osui kyltti Lumperoinen. Kellot aivoissani alkoivat kilkattaa. Sanan täytyykin olla jokin maastonimi ihan oikeastikin. Saarijärvellä on kaksi lampea, Iso-Lumperoinen ja Pieni-Lumperoinen. Lisäksi nimenomaan Saarijärven seudulla on erilaisia Lumpero- ja Lumperoinen-nimisiä sukunimiä ja yhdistyksiä tms.

Vaikka minulla on monia kieliin liittyviä kirjoja, ei hämmästyksekseni tuota sanaa sellaisenaan löytynyt mistään, ei edes Nykysuomen sanakirjasta eikä mistään saamelaisperäisten sanojen luetteloista. Lopulta sain selville, että sana on todella saamelaisperäinen ja lumperoinen tarkoittaa lampea. (Tutkielma-artikkeli netissä: Antti Aikio, Oulu: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland).

Lumperoinen on kovin samankuuloinen kuin lampi tai lumme, lumpeikko, lumpeinen jne. mutta sanoilla ei välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa. Koska artikkeli oli englanninkielinen, ei kiinnostanut tavata sitä enempää asian selville saamiseksi. Miksi meillä on sanonta "kulkea ympäri lumperoisia"? Ei tähän nyt ainakaan sovi ajatus, että tavarat olisi levitetty ympäri lampia! Asia ei selvinnyt mistään, enkä viitsi sen takia lähteä kaupunkiin kirjastoon asiaa tutkimaan.

Sivutuotteena alkoi enemmänkin kiinnostaa Nykysuomen sanakirjassa ollut sanarykelmä lumpeuttaa, lummessa ja lumpeuksissa. Sanat nähtyäni ajattelin heti tietysti niiden tarkoittavan, että jokin lampi lumpeutuu eli kasvaa lumpeita täyteen, umpeen. Sana tarkoittaa sanakirjan mukaan, että esim. korvat menevät lukkoon, lumpeutuvat.

Jostain kaukaa lapsuudesta alkoi sitten hiljalleen nousta mieleen, että ennen sanottiin, että joku kulkee "korvat lummessa", tai joku laittaa aina "korvat lumpeen" kun tämä ei ollut kuullut jotain tai ei halunnut kuulla. Onko järven lumpeutumisen ja korvien umpeutumisen kanssa mitään tekemistä toistensa kanssa, sitä en tiedä. Voi olla vain kansanetymologiaa eli vain sattumalta sanat näyttävät samanlaisilta. Tältä istumalta en nyt voi asiaa selvittää.

Eikö tuo yllä oleva lampikin ole kohta ihan lummessa?

Hän vain nauramistaan nauroi

Minua innostaa kovasti suomen kielen monet vahvistamiskeinot. Jossain tekstissä vilahti esiin tällainen kielellinen vahvistus: "Hän vain itki itkemistään ja puhui puhumistaan, silti toinen vain nauroi nauramistaan". Selailtuani joskus vanhoja alakoulun ainevihkojani, huomasin kirjoittaneeni tällaisenkin lauseen: "Rannalle päästyänikin vain uin uimistani". (Tarina kertoo nähdystä unesta).

Minulla on sellainen mutu-tuntuma kuin tämä tällainen tekemisen painottaminen ja vahvistustapa olisi väistyvä ilmiö kielessä. Minusta se on tavallisempi vanhemman väen puheessa. En ainakaan voi kuvitella tällaista vahvistuskeinoa kenenkään kolmikymppisenkään sanomaksi.

Uudempaa vahvistustapaa ja lisääntyvää on vaikkapa naistenlehdissä näkyvä: "Tänään syödäänkin sitten oikein ruokaruokaa". Tai opettajainhuoneessa kuultua: "Ei pidetäkään oppilaille koekoetta vaan arvioidaan kurssi projektitöiden avulla". Kun joku kiinnitti huomiotani tähän vahvistustapaan vain muutama vuosi sitten, tuntui se minusta erittäin oudolta. Ja sen jälkeen minulle kävi kuten aina kun kuulee jonkin asian ensimmäistä kertaa, aloin tavata vahvistustapaa joka puolella. En oikein osaa itse vielä käyttää sitä puheessa.

Monista vahvistusrakenteista olen kirjoittanut jo aiemmin, kuten tyypistä "hän oikein haukkumalla haukkui". Tai muita vahvistuksia täällä.

Akun murreliite

Viimeisessä Aku Ankassa (No 22. 1.6.2011) on keskiaukeamalla murreliite, jossa on juttuja 14 eri murteella, kukin tarina on sivun pituinen. Minusta oiva tapa tutustua hieman tämän yhteisen kielemme erilaiseen vaihteluun. Juttujen avulla on helppo vertailla eri murteita toisiinsa.
Eikö olekin suomen kieli monipuolinen:

"Mnää ruppen dyrstäntymän dähä ainasse skuuramisse". (Rauman murre)
"Sibla holeen ja sit vaa venataa. Tällast on olla juurdbruukare". (Stadin slangi)
"No elekeähän siinä. Soatta ottoa jottae teältä. Tahtosittako karvalelluo?" (Kainuun murre).

Nuo mainitut murteet ja 11 muuta esiintyvät lehden liitteessä. Jos noista äskeisistä lauseista ei saa selvää, ei hätää. Lehdessä on joka tarinan jälkeen sanastoa, jonka avulla pääsee vähän kärryille. Ja jos ei yhden sivun jälkeen ole saanut mitään selvää, ei vieläkään hätää. Seuraavalla sivulla on jo uusi murre, joka voi olla jo vaikka se ikioma.

Suolalusikkako tehty suolasta

Lehdessä oli artikkeli vanhoista esineistä. Tekstissä mainittiin myös vanha suolalusikka. Hetken jo luulin, että olisi kyse lusikasta, joka on tehty suolasta, aivan samoin kuin joskus Puolassa käydessäni olin nähnyt entisessä suolakaivoksessa suolakappeleita ja suolapatsaita sekä monia esineitä, jotka oli tehty suolasta. Tarkempi lukeminen osoitti kuitenkin tietysti, että kyse oli vain lusikasta, jolla on otettu suolaa. Onhan rautalapiokin tehty raudasta, mutta onko sitten lumilapio tai kakkulapio tehty lumesta ja kakusta!

Lapsena löysin jostain punaisen esineen, jonka nimeä ja käyttötarkoitusta en ollenkaan tiennyt. En ollut koskaan nähnyt kyseisen esineen näköistä kapinetta. Äiti sanoi esinettä hernepyssyksi, sillä ammutaan herneitä. Kun en ollut aseita koskaan nähnyt, menin ladon nurkalle, jonne isä oli kasannut niittämiään herneenvarsia. Kovasti osoittelin herneitä pyssyllä. Olin käsittänyt, että jos hernepyssyllä ammutaan herneitä, herneet ovat ampumisen kohde eikä suinkaan ampumisen väline. En ymmärtänyt, että olisi pitänyt laittaa herne pyssyn sisään ja ammuskella herneillä vaikka jotain muuta kohdetta kuin hernekasaa. (Sitä paitsi pidin leikkipistoolia väärin päinkin kädessä, ylösalaisin, koska minusta se asento oli järkevämpi).

Yhdyssanat eivät ole aina loogisia. Ei ole aina selittämättä selvää, onko kyseessä aine, josta tehty, vai kohde jolle tai jolla tehdään jotain. Minusta on kaikkein hauskin se vanha kysymys: Jos naislääkäri on kerran nainen, niin minkähän näköinen otus on eläinlääkäri!
*****
Kuvassa lehtikuusi.

Merkitykset muuttuvat

Tänä aamuna käsiteltiin Aamu-TV:ssä neekeri-sanan merkitystä ja merkityksen muuttumista aikojen kuluessa. Minun sukupolvelle ja minua vanhemmille se ei ole ollut haukkumasana. Se nyt vain on ollut ainoa olemassaoleva käypä sana Afrikasta tulleille tummille ihmisille. Kuten ohjelmassakin todettiin, sanan merkitys on muuttunut, ja nimenomaan siksi, että Amerikassa se on ollut haukkumasana. Täytyy siis opetella käyttämään muita sanoja ettei joudu vankilaan. Sana tulee muuten alun perin latinan mustaa tarkoittavasta sanasta niger.

Ohjelmassa haastateltu asiantuntija oli sitä mieltä, että neekerin sijaan tulisi käyttää sanaa musta. Mutta eiväthän kaikki Afrikasta tulleet ole mustiakaan, värierot voivat olla huomattavia. Minusta taas musta kuulostaa loukkaavalta. Mutta toisaalta, jos meitä sanotaan valkoisiksi, vaikka joku on itse asiassa oikeasti vaaleanpunainen tai beessi väriltään, miksei sitten afrikkalainen voi olla musta. Tumma kuulostaisi minusta paremmalta, mutta se on jo vanhastaan ollut mustalaisista käytetty nimitys. Paitsi että niinkään ei saa sanoa, romani on hyväksyttävämpi. Ota näistä sitten selvää. Tunneasiat ovat aina vaikeita.

Emme voi mitään sille, että sanojen merkitys ja sävy muuttuvat sukupolvien mukana. Samoin sopiva puhuttelu tai käyttäytyminen. Muistuupa vain mieleen, miten esim. Ilmari Kianto kuvaa naisia kirjassa Vanha postineiti.
Eräästäkin kunnan virassa olevasta naisesta käytetään nimitystä kunnantäti, ja muutenkin nimitetään Pikku Tytöksi, ja päälle päätteeksi todetaan vielä:
”Häntä, kunnantätiä mainittiin leikillisesti tuolla näppärällä korkonimellä: neiti Suonio näet painoi 107 kiloa”.
Mennäpä nykyaikana pikkutytöttelemään jotain aikuista naista, saati sitten ylipainoista. Samaisesta naisesta sanotaan myös: ”kylän hauskin naikkonen, jos nimittäin sopii mairitella diminutiivilla keijukaista, joka painoi 107 kiloa”.

On tainnut hellittelymuodossa naikkonen hieman merkitys muuttua vuosikymmenten aikana! Rouva on Kiannon tekstissä joskus myös vähäläntä pikkurouva, lintuseni tai pöksyniekka töpöhäntä. Voi hän olla myös hauskoissa housukkeissaan heippaseva punahilkka.
Oikein minua naurattaa kuvitellessani, mitä kolmekymppinen nykynainen sanoisi, jos vaikkapa työkaverina oleva mies nimittelisi häntä pöksyniekaksi töpöhännäksi.

Sanojen merkitysten muuttumiselle ei kai mitään voi. Me ihmiset kun emme ole koneita vaan tuntevia olioita. Meille sanat eivät merkitse aina jotain täsmällistä kaavamaista, vaan sanojen merkitys perustuu usein siihen, miltä ne tuntuvat, ja niiden rajat ovat häilyvät. Sanojen konkreettisen merkityksen muuttumisen olen huomannut esimerkiksi opettaessani kansalaisopistossa saksaa. Opiskelijoina on ollut usein minua vanhempia henkilöitä, jotka ovat tulleet verestämään kieltä. Usein käy niin, että opiskelijat hämmästelevät, että eihän se ja se sana kyllä ennen sitä tarkoittanut! Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa saksan toll. Ennen opetettiin, että sanan merkitys on hullu. Nykyään se tarkoittaa mahtavaa.

Mutta olisiko sata vuotta sitten ymmärretty vaikkapa ilmaisua sikahyvä? Epäilen, että se olisi senaikaisille ihmisille ollut negatiivinen ilmaus jostain asiasta.
*******
Kuvassa saarnin oksa.

Ennätykset rikkoutuivat

Eräs tuttava kirjoitti minulle sähköpostissa: "Minua ottaa aina säätiedotteita kuunnellessa aivoon. Ainakin ennen oli niin, että suomen passiivilla oli aina persoonatekijä ja siltähän se kuulostaa vieläkin. Jos siis ikkuna suljettiin, on ilman muuta selvää, että sitä ei sulkenut tuuli, vaan ihminen. Mutta minua kaivelee, että sääennustuksissa lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin, pakkasennätyksiä rikottiin jne. Voiko ollenkaan näin sanoa, koska ihminen ei ole tekijä. Eikö pitäisi ilmaista: Lämpöennätys rikkoutui? "

Kallistuisin kysyjän kanssa samalle kannalle. Niinhän tavallisesti onkin, että passiivisen ilmauksen takana on yleensä ihminen: Hallissa tanssittiin ja laulettiin tai myös eläin, vaikkapa hyeenakoirista kerrottaessa: (Laumassa) ...sairaista ja loukkaantuneista yksilöistä huolehditaan ja niitä ruokitaan...

ISO suomen kielioppi (s. 1262), joka ei anna kielenkäytön suosituksia vaan vain kuvaa kielenkäyttöä sellaisenaan, antaa kuitenkin esimerkkejä passiivin käytöstä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei voi ajatella ihmistä tekijäksi:
Jos on kyseessä organismien sisäiset prosessit: esim. Alkoholi on...imeytynyt 2 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta. Vesiliukoisena alkoholi kuljetetaan veriplasmassa eri elimiin.
Tällaista yksipersoonaista passiivia esiintyy myös esim. elektronisia laitteita koskevissa teksteissä kuvaamassa tapahtumia, jotka vaativat ihmisille tyypillisiä kykyjä: Avataan Windows, tiedostoja tallennetaan, tietokone suljetaan.

Luonnonilmiöt ja tuntemattomat voimat voidaan esittää metaforisena toimijana: Tulivuoret ärjyivät kun Suomen kallioperää synnytettiin. Mesi on kätketty kukkien syviin kannuksiin...

Ei ole aina helppo määritellä, mikä on kielivirhe, mikä hyväksyttävää kielenkäyttöä. Vanhastaanhan meille on opetettu juuri niin kuin tuohtunut sähköpostin lähettäjäkin mainitsi.
Yleisin passiivin vääränlainen käyttö on esimerkiksi tapauksissa: "Määrätyissä tapauksissa voidaan todeta tartunnan merkkejä". Kukaan ei ole näitä tapauksia määrännyt, pitäisi siis olla tietyissä tapauksissa.
Työhön määrätyt miehet ovat miehiä, jotka joku on määrännyt työhön. (Terho Itkonen, Uusi kieliopas). Eli tuossa tapauksessa ihan oikein, mutta jos sanotaan: Aina ne samat määrätyt miehet lähtivät töistä ennen aikojaan, on tuo väärin, koska ei heitä ollut kukaan määrännyt pois lähtemään. He olivat vain ne samat tietyt miehet. (Kaikki tiesivät keitä he olivat).

Sain juuri luetuksi ruotsalaisen kirjailijan Helene Turstenin kirjan Tulitanssi, jonka viimeisellä sivulla kuin tilauksesta oli tähän aiheeseen sopiva passiivi-aktiivi-muunnos, joka sattuvasti muuttaa näkökulman:
"Tosin Arvikassa ei sanota, että ihmiset ovat nykyään loppuunpalaneita. Tiedätkö, mitä siellä sanotaan? ... -Ny on paljo niitä jotka on poltettu poroks..."