Kiira ja pääsiäisviikko

Laskiaisena laskeuduttiin paastonaikaan ja nyt kohta pääsiäisenä päästään siitä. Liekö joukkotiedotusvälineiden ansiota, että ihmiset tuntevat nykyään melko hyvin vuoden eri juhlapäivien nimien merkityksen ja vanhoja tapoja. Monet vanhat tavat ovat elpyneetkin, jos vertaan vaikka 30 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Taitaa olla internetin ansiota, että pääsiäisviikon päivien vanhat nimityksetkin alkavat olla taas monen tietoisuudessa. Sukkasunnuntai, Malakomaanantai, Tikkutiistai, Kellokeskiviikko, Kirstorstai, Pitkäperjantai ja Lankalauvantai. Internetistä löytyy lisää erilaisia versioita viikonpäivien nimistä ja muutakin tietoa pääsiäisestä.

Monilla viikonpäivien nimityksillä ei ole ilmeisesti ollut mitään sen kummempaa merkitystä, ovatpahan vain sointuneet hyvin. Kiirastorstai oli kuitenkin muinaisruotsissa nimeltään skirsla-thorsdagher, jossa alkuosa tarkoittaa puhdistusta. Kiirastorstaista on syntynyt myös nimitys kiira, joka on Suomen joillakin alueilla tunnettu paha uskomusolento. Kiirastorstai oli erityisen suotuisa päivä kiiran karkottamiseen, silloin ihmisten asuinympäristöt puhdistettiin demoneista. Samoin kiirastuli viittaa puhdistamiseen. Myös englanninkielinen Maundy Thursday viittaa jalkojen pesuun. Jeesushan pesi opetuslasten jalat ennen ehtoollista.

Kiira on nykyään myös suosittu etunimi. Väestörekisterin nimipalvelun mukaan 2000-luvulla on annettu jo yli 300 tytölle tuo nimi, kun taas 1980- ja -90-luvuilla yhteensä oli yli 300 tyttöä saanut Kiira-nimen. Wikipedian mukaan Kiira etunimenä olisi samaa alkuperää kuin Kira ja Kyra, joiden alkuperä lienee persian Kûrush-nimessä. Kiira-etunimellä ei siis ole yhteyttä kiirastorstaihin.

Onni olla Tavallinen Tallaaja

Pari päivää sitten kirjoitin etunimien muuttumisesta yleisnimiksi. Moni sanonta oli jäänyt minulta huomaamatta, mutta onneksi tarkkaavaiset lukijat muistivat monta muutakin sanaa kuin mitä itse olin kirjoittanut.

Yksi, joka minulta jäi mainitsematta vaikka se oli mielessä, on Onnen-Pekka tai onnenpekka. Onnekasta ihmistä voidaan tietysti nimittää myös onnenmyyräksi tai onnenpojaksi. Pekka-sana esiintyy monissa muissakin ilmauksissa: olla pekkaa pahempi, tehdä jotain kolmeen pekkaan, kaksi siivua pekkaa kohti. Vaikkapa vaalien yllättäjä on Musta-Pekka. Suomessa vietetään myös palkallisia vapaita, ns. pekkaspäiviä, jotka ovat saaneet nimensä valtakunnansovittelija Matti Pekkasesta.

Onnen potkima henkilö ei ole muissa kielissä Pekka. Ruotsissa sellainen henkilö on lyckans ost (onnen juusto), puhekielessä myös turgumma tai turgubbe tai lyckans gullgosse. Lycko-Pers resa (Onnenpekan matka) on August Strindbergin näytelmä. Lyckoper-ilmaus ei ole käsittääkseni kiinteä ilmaus kuten onnenpekka, vaikka olen nähnyt kynäilijöitten käyttävän sitä nimimerkkinä.

Saksassa hyväonninen on Hans im Glück tai Glücksvogel (onnenlintu) tai Glückspilz (onnensieni). Englantilaiset ovat onnenkoiria, You Lucky Dog tai Lucky Bastard, myös Lucky Devil.

Onni on monissa kulttuureissa nimi, jota annetaan lapsille mielellään. Toivotaan, että nimi olisi enne, Nomen est omen. Internetistä löysin listan, jossa on eri kielillä etunimi Onni. Suomenkielinen Onni siitä listasta näyttää puuttuvan.

Ihan vahingossa satuin sivuille, joissa oli kerätty samanlaisia sanontoja etunimistä kuin juuri olin kirjoittanut. Tässä linkki, siellä on myös saksalaisia. Ehkä vielä yleinen mielenkiintoinen asia, että tavallisesta Matti/Maija Meikäläisestä saksalaiset sanovat Otto Normalverbraucher (Otto Normaalikuluttaja) tai Lischen Müller. Ruotsalaisilla tuo jokamies on aina Svensson. (Vi gör som Svensson gör).

Muita kivoja sivuja:
Epätavallisia ruotsalaisia etunimiä.

Kone, jolla voi kysellä oman nimensä merkitystä, lähinnä ruotsalaisten nimien.

Ja tässä vielä yksi linkki, jossa kaikkea kivaa.

Oskarinkokoinen vihtori

Etunimistäkin voi tulla yleisnimiä tai tiettyä etunimeä käytetään jossain kiinteässä sanonnassa.

”Sitä ei tiedä (elävä) Erkkikään” on nykyään yleinen sanonta. Stadin slangin suursanakirjan mukaan erkillä on tarkoitettu myös erektiota tai hashista tai se on tyhmän ihmisen synonyymi. Paholaista on kutsuttu joskus Vanhaksi Erkiksi.
Erkki Esimerkki on kiinteä ilmaisu kaavakemalleissa, ilmeisesti yhdistelmän sointuvuuden vuoksi. Saman asian ajaa kuin Matti Meikäläinen.

Jorma taas on synonyyminä penikselle, ja ahkera jorman käyttäjä Häntä-Heikki tai Kikkeli-Ville. Heikki voi olla myös markkinoiden Helppo-Heikki.
Tyhmän synonyymeiksi ovat tulleet jostain syystä myös Tauno, Urpo, ja Uuno. ”On siinä yks tavallinen tauno”.

Hemmo ei välttämättä ole tyhmä, onpahan vain yks tyyppi, hemmo, heppu. Naispuolisena vastineena olen kuullut joskus: ”Maailmassa on parempia laulajia kuin joku ihQ elli, tavallinen tavis”. Tyttö on joskus myös Doris: pitäis löytää joku dooris.

Naisista en keksinytkään niin helposti kiinteitä ilmaisuja kuin miehistä. ”Voi pyhä Sylvi” tai ”Voi hyvä Sylvi soikoon” ovat tavallisia huudahduksia. Sanonnalla ei kai tarkoiteta ketään sylviä erikoisesti, sanonta vain sointuu sopivasti.
Käsivarren alla roikkuvat ”läskit” ovat allit. Nimitys johtuu siitä, että Alli Paasikivellä oli ilmeisesti sellaiset.

Kotona saattaa jollain naisella olla vihtori, joka ihan simona tekee kaiken, mitä käsketään. Toivottavasti ei ole kuitenkaan aivan oskarinkokoinen. Matti Myöhäisiä on aina joka tilaisuudessa, saattaa heillä olla vaikka matti kukkarossa. Huonovointiselle puolestaan voi tulla yrjö kylään.

Lankeaa kuin manulle illallinen, ei itse asiassa ole kukaan Manu, vaan sanonta on tullut siitä, että ennen manni, ammattimies, suutarimestari tuli taloon tekemään kenkiä, ja hänelle lankesi illallinen luonnostaan.

Nimi voi myös liittyä kiinteästi johonkin asiaan tai edustaa jopa kansallisuutta. Ulkomaisissa Suomi-vitseissä päähenkilönä on useimmiten Pekka. Pekka edustaa suomalaisia samalla tavalla kuin Igor tai Iivana edustaa kaikkia venäläisiä, ryssiä: siellä oli joku iivana. Ruotsalaisia puolestaan edustaa Håkan, jolla voidaan viitata myös homoihin.

Pikkutuhmissa vitseissä on aina pikku-Kalle, ei koskaan vaikkapa pikku-Seppo.
Kiinteänä voi pitää myös sanaparia Matti ja Maija. Ei voisi kuvitellakaan, että sanottaisiin vaikkapa Markku ja Sari.

Ikivanhat kuukaudet

Suomen vanha kansa jakoi vuoden kuun vaihteen mukaan 13 kuukauteen. Pikkujättiläisestä (vuodelta 1952) löysin kuukausien entisiä nimiä:
1. ensimmäinen sydänkuu; 2. toinen sydänkuu; 3. vaahto-, hanki- tai kolmas sydänkuu; 4. huhti-, hanki-, vaahtokuu tai veikuna; 5. touko-, sulama-, mahla-, tai kyntökuu; 6. kesäkuu; 7. heinäkuu: 8. mätäkuu; 9. elokuu; 10. syyskuu; 11. lokakuu tai likakuu; 12. routakuu; 13. joulukuu.

Mätäkuusta puhutaan vieläkin. Se alkaa 23.7 Oilin päivänä ja päättyy 24.8 Pertun päivänä. Sillä ei ole muuta merkitystä kuin että se on kesän kuuminta aikaa, jolloin oli ennen vaikea saada säilymään ruokatarvikkeita. Myös haavat alkoivat tuona aikana helposti mätiä.

Myös virolaisten entiset kuukausien nimet löysin samaisesta Pikkujättiläisestä.
Vaikka virolaisilla on nykyään muinaisten roomalaisten nimitykset kuukausille kuten melkein kaikilla muillakin lähikansoilla, eivät virolaisten muistista ole vielä hävinneet omatkaan kuukausien nimitykset. (Nykyiset: jaanuar, veebruar, märts, aprill, mai, juuni, juuli, august, september, oktoober, november, detsember).

Tammikuu, näärikuu, tarkoittaa samaa kuin uusi vuosi, vrt. ruots. nyår, "näär".
Helmikuu, küünlakuu, kynttilöiden kuukausi.
Maaliskuu, paastukuu, tarkoittaa paastokuukautta, juuri ennen pääsiäistä. Tulee siitä, että ennen laskiaisena sai viimeisen kerran syödä lihaa, minkä jälkeen paastottiin ja pääsiäinen olikin sitten ”lihanottopyhät” lihavõttepühad, kuten pääsiäistä nykyään virossa nimitetään. (Pääsiäinen on myös ülestõusmispühad, ylösnousemisenpyhät).
Huhtikuu, jürikuu, Jüripäeva 23.4.
Toukokuu, lehekuu, lehdet puissa puhkeavat ja luonto herää.
Kesäkuu, jaanikuu ,jaanipäevan eli juhannuksen vuoksi.
Heinäkuu, heinakuu.
Elokuu on lõikuskuu, silloin leikattiin viljaa viljapelloilla.
Syyskuu, mihklikuu, mihkel, virolainen pojan nimi, ja 29.09. on Mihklipäev, mikä tarkoittaa juhlimisen aloittamisen aikaa, kaikki työt tehty ja sai valmistautua syksyn tulemiseen.
Lokakuu, viinakuu.
Marraskuu, talvekuu, talvi ihan selvästi jo tulossa.
Joulukuu, jõulukuu.
Monilla kuukausilla on ollut muitakin nimiä, esimerkiksi huhtikuulla on ollut sellaisia nimiä kuin sulakuu, mahlakuu ja naljakuu. Naljakuu siksi, että silloin voi naljailla, aprillata.

Lisää virolaisten kansankulttuurista ja ajanlaskusta.

Pro Estonia -lehti

Ja koska jatkuvasti näkyy eri sivustoilla ihmeteltävän suomalaisten kuukausien nimien merkitystä, tässä vielä linkki omaan kirjoitukseeni. Linkki myös vieraskielisiin kuukausiin.

Kenen sä haet asemalta

Mikä on kielivirhe ja mikä ei? Miltä kuulostaa esimerkiksi lause: ”Äidin pitää hakea asemalta”. Tällä tarkoitetaan nimenomaan, että jonkun pitää mennä hakemaan äiti asemalta. Tämä on ihan normaalin kuuloista puhekieltä Pohjanmaalla, muualla en ole sitä kuullut.

Tuota genetiivin näköistä akkusatiivia äskeisen tyyppisessä lauseessa ei koskaan käytetä kirjoitetussa kielessä. Siitä syystä eräs lehtiotsikko onkin kiinnittänyt heti huomiota. Lapuan sanomissa (19.3.2009) on ollut tekstiotsikko: ”Konsertin pitäisi näyttää televisiossa kaikille suomalaisille”. Heti äkkiseltään se näyttää karkealta virheeltä, oikein olisi sanoa: Konsertti pitäisi näyttää kaikille.

Pohjalaisessa murteessa on tapana käyttää genetiivin näköistä akkusatiivia pronomineistakin: Haetko mun huomenna asemalta? Meidän pitäisi tavata sun jo aamulla. Nämä pronominimuodot eivät ole vielä hävinneet kielestä kokonaan.

Objektimuotoina kirjakielessä ovat siis nykykieliset minut, sinut, hänet jne, sekä kenet. Nämä ovat alun perin itämurteisia ja tulleet kirjakieleen vasta 1800-luvulla. Sitä ennen kirjakielessä käytettiin länsimurteisia genetiivin näköisiä muotoja: minun, sinun jne.

Onhan kirjakielessäkin muuten monissa tapauksissa käytännössä epäselvyyttä, pitääkö olla nominatiivi vai akkusatiivi. Tällaisesta esimerkki:
Opiskelija on aikeissa suorittaa tentin. (akk: koska on aikeissa on kiinteä sanaliitto)
Hyväksyn hänen päätöksensä suorittaa tentti. (nom: ei kiinteää sanaliittoa)

En ole koskaan kuullut vastaavaa genetiivin käyttöä muualla päin Suomea. Sanotaankohan missään muualla: Kirjan pitää viedä ajoissa kirjastoon?

Mikä lie on

Mistähän syystä kielessä on olemassa jokin rakennemuoto, jota ihmiset eivät sitten kumminkaan osaa käyttää? Miten on mahdollista, että sellaiset muodot ylipäätään voivat säilyä?

Tällainen muoto on mm. potentiaali, joka ilmaisee todennäköisyyttä: Talo valmistunee kesäksi. Hintojen lasku lienee mahdottomuus. Muoto on melko harvinainen sekä kirjoitetussa että puhekielessä. Tavallisimmin tällainen verbin esittämä arvio tulevasta tai menneestä asiantilasta ilmaistaan sanoilla: ehkä, varmaankin, kai jne.

Iso suomen kielioppi esittää kymmenen tavallisinta verbiä, joiden yhteydessä potentiaalia käytetään. Ylivoimaisesti yleisin on olla-verbi, muut yleisyysjärjestyksessä: olla, saada, jäädä, tulla, voida, joutua, nousta, päästä, tehdä, antaa. Jos nämä olivat yleisimmät, voi vain kuvitella, miten vähän muita käytetään. Kirja ilmoittaa tutkitussa aineistossa esiintymiskertoja olleen olla-verbillä 2654 ja antaa-verbillä vain 79.

Olen jostain kirjoittanut joskus muistiin lauseen: Fetan käyttö olnee sallittua. (Pitäisi siis sanoa: lienee) Olla-verbi on ainut epäsäännöllinen, mutta se pyrkii muuttumaan säännölliseksi. Olen huomannut joskus samaa myös muissa verbeissä. Varsinkin esim. tulla-verbi pyrkii muuttumaan muotoon tulnee, vaikka se oikeasti on tullee. Muita tällaisia olen nähnyt esim. pesnee, nousnee, jotka oikeasti ovat pessee, noussee.

Aikoinaan siis tulnee, pesnee, nousnee ovat assosioituneet muotoon tullee, pessee ja noussee. Kun niitä enää harvoin kielessä käytetään, ovat ihmisten tajunnasta hävinneet nuo muodot, ja pyritään muodostamaan nykykielessä –nee-päätteisiä säännöllisiä muotoja, jotka paremmin kuulostavat potentiaalilta. Sitä paitsi epäilen, että murteiden geminoitumisilmiö vaikuttaa siihen, että ne kuulostavat murteellisilta muodoilta, mitä yritetään välttää. Vrt. talloo, kessää – tullee, pessee.

Lienee-verbi ja sen lyhentymä lie ovat muuttumassa ihmisten tajunnassa partikkeleiksi tai jopa liitepartikkeliksi. Kysymyspronominin yhteydessä ne muodostavat kiinteän kokonaisuuden, minkä takia rakennetta nimitetään mikä lie x –rakenteeksi: Mitä lie siellä tapahtuu? Mistä lie johtuu? Ja sit miul mitälie pantii korvii. (Iso suomen kielioppi s. 1522)

Lopuksi vielä eilisestä Länsi-Savosta otsikko: Taantuma ei torpanne Pietarin-rataa. (L-S 21.3.09). Torpata-verbillä muuten tarkoitetaan samaa kuin pilata. Lienee verbistä torpedoida!

Saippua ja suopa

Tämän päivän kielikeskustelu välitunnilla koski saippuaa. Huomattiin yhtäkkiä, että suopa-sanaa ei käytetä koskaan yksinään. Sitä ei enää tunneta kuin mäntysuovasta puhuttaessa. Molempien sanojen alkuperä on muinaisgermaanien sanassa saipōn, josta on johdettu kaikkien nykykielten sanat: suom. saippua, engl. soap, saksan Seife, ruots. såpa. Tästä viime mainitusta on suomeenkin tullut suopa tai soopa.

Turhaan ei ole suomen kieltä sanottu kielten pakastearkuksi, sillä se on säilyttänyt monia muinaisgermaanisia sanoja melkein sellaisinaan niin kuin tämä saippuakin. Sen sijaan sanat muissa kielissä ovat yleensä muuttaneet paljonkin muotoaan.
Ruotsalaisilla on nykyään enemmän käytössä tvål, joka on yhteisgermaaninen sana. Kuitenkin saippuakuplat ovat såpbubblor tai saippuasarjat såpserier.

Soopaa voidaan puhuakin. Mielenkiintoista, että tässä sanassa on säilynyt pitkä vokaali, kun yleensä vieraista kielistä lainatuissa sanoissa on suomen kielessä aina diftongi (esim. stol=tuoli, skola=koulu).

Ennen vanhaan ainakin Pohjanmaalla kotona valmistettu saippua oli aina nimeltään suopaa. Minulla ei ole tiedossa sen ainesosia, mutta eräiltä saippuaa käsitteleviltä internetsivuilta sain selville, että kemiassa puhutaan saippuasta, jos valmistuksessa käytetään natriumsuoloja. Jos ainesosana on kaliumsuoloja, on kyseessä suopa. Näin ollen mäntysuopa olisi itse asiassa saippuaa, koska se sisältää natriumsuolaa.

Jouduitko käpälälautaan

Voikohan kielen kaikkia vertauksia, metaforia, sananlaskuja ja tokaisuja koskaan saada kerätyksi yksiin kansiin? Niistä on julkaistu kirjoja, on erikseen murteellisia tokaisuja ja johonkin tiettyyn aihepiiriin liittyviä. Pakinoitsijat ovat niitä keränneet, tutkijat myös.

Sanonnoissa on havaittavissa, että ne ovat vanhoja – niissä esiintyy nykyihmiselle vieraita asioita, monet ilmaukset maataloudesta ja luonnosta tai eläimiin liittyviä. Esim. ei pysy kärryillä, ammuttu karhu, teerenpeli, päätön kana, kananlento (kotona teurastus), heinämies, kanto kaskessa, kuoria kermat, vettä myllyyn, käpälälauta. Tai on paljon uskonnosta tulevia: viimeistä päivää, maailmanlopun edellä, tuomiopäivään asti, piru Raamattua, painaa kuin synti.
Joku on muuten joskus kysynyt, mitä tarkoittaa, kun synti painaa. Ei taida siis nykyihmistä synnit painaa! Sehän on vain ihan yksinkertaisesti niin, että kun on tehnyt jotain väärää, ihmisen mieltä painaa kuin raskas taakka – tai siis ainakin pitäisi painaa!

Annikki on sanojensa mukaan ihastunut parin sanan tokaisuihin ja pistellyt niitä peräkkäin, ja syntyi tällaista:

- pannaan JAUHOT SUUHUN tai sitten RUKKASET NAULAAN tai NENÄ JOKA PAIKKAAN

- EI PYSYTÄ KÄRRYILLÄ, EI PANNA TIKKUA RISTIIN, EI PÄÄTÄ PALELE mutta MENNÄÄN MUTKAISTA TIETÄ NÄKYMÄTTÖMIIN, MUTKAN KAUTTA SUORAAN ja ELETÄÄN KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ sekä joku KÄÄNTÄÄ KELKKANSA

- ja joskus MYRKYN LYKKÄS ja oltiin melkein KUIN MAAILMANLOPUN EDELLÄ, mutta silloin koetettiin olla KIELI KESKELLÄ SUUTA, vaikka oltiin KUIN TULISILLA HIILILLÄ, HIUSKARVAN VARASSA, ja vielä iski SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA, niin kaikki hävisi KUIN TUHKA TUULEEN, oli MENNEEN TALVEN LUNTA, ja jäätiin NUOLEMAAN NÄPPEJÄÄN; silloin kaikki meni KUIN KANKKULAN KAIVOON tai KUIN HOHTIMET KAIVOON

- jollakin on RUUVI LÖYSÄLLÄ, hän on lisäksi KUIN HIRTTÄMÄTÖN LURJUS, vaikka hän on osaavinaan kaiken KUIN VETTÄ VAAN ja kaikki tulee KUIN PYSSYN SUUSTA, mutta kun hän on aina KUIN MYRSKYN MERKKI tai PERSIISEEN AMMUTTU KARHU; ja näitä ihmisiähän on PILVIN PIMEIN tai VAIKKA LAMPAAT SÖIS

- HETI KÄTTELYSSÄ voi huomata, että aina hän PITÄÄ TEERENPELIÄ, on KUIN METSO SOITIMELLA sekä ryntäilee kaikkialle KUIN PÄÄTÖN KANA; ja vaikka minä yritän KANTAA KORTENI KEKOON, HEILUA KUIN HEINÄMIES, esimies EI YMMÄRRÄ YSKÄÄ, vaan minä saan odotella palkankorotusta KUIN KUUTA NOUSEVAA, ja minulla on sentään MATTI KUKKAROSSA

- työkaverini on joka asiassa VASTARANNAN KIISKI ja KANTONA KASKESSA, lukee kaikkea KUIN PIRU RAAMATTUA, EI PYSY RUODUSSA, mutta KUORII KERMAT PÄÄLTÄ; niin minä SAAN VETTÄ MYLLYYNI ja TUULTA PURJEISIIN, kun pitäisi PUHALTAA YHTEEN HIILEEN, ja sitten olen lopuksi SEKAISIN KUIN HAMINAN KAUPUNKI

- minulla oli siinä OMA LEHMÄ OJASSA ja asia PAINOI minua KUIN SYNTI; lisäksi sitä pitää kantaa TUOMIOPÄIVÄÄN ASTI; sitten JOUDUIN KÄPÄLÄLAUTAAN, kun OMAT KOIRAT PURIVAT, vaikka en ollut PEKKAA PAHEMPI ja olin yrittänyt olla aina KUIN KALA VEDESSÄ; jutusta tuli LYHYT KUIN KANANLENTO

Lais2 6kossa

Tekstiviestien myötä on germaanisissa kielessä tullut muotiin kirjoittaa osa sanoista tai sanan osista numeroina, millä yritetään lyhentää sanomaa. Ainakin ruotsalaisten blogeissa kulkevat nämä tavallisimmat, jotka voidaan tehdä molemmissa kielissä: GR8 (engl. great tai ruots. grotta, luola) ja SK8 (engl. skate ja ruots. skotta, lapioida, luoda). Myös 2L, mikä englanniksi olisi tool, ruots. tvål. Aina ei näytä olevan niin väliä, vaikkei sanaa kirjoitettaisikaan juuri niin kuin lukusanassa, pääasia että ääntäminen on samanlainen.

Myn ruotsinkielisillä kielisivuilla oli myös ”sairaan hauskaa” eli 7kt 3vligt. Mikäs germaanisissa kielissä tällaisia on kirjoitella ja keksiä, kun lukusanat ovat lyhyitä. Eivät kaikki minusta silti ole kovin onnistuneita ilmauksia. Erään repun kyljessä lukee: SUR:5:AL. Tuntuu oikein vääntämällä väännetyltä.

Suomen kieli ei oikein hyvin sovi tällaiseen. Esimerkiksi pitkää lukusanaa kahdeksan on vaikea saada ympätyksi mihinkään sanaa lyhentämään. Oikein miettimällä miettien voi löytää joitain mahdollisuuksia, joita keksimällä väänsin:
Minulla on uusi SER5. Hän sanoi minua LAIS2. En saanut sitä SYÖD1. 6KOSSA lymyili jänis.
Vielä voisi kuvitella esim. 8toista, mutta tuskin tuntuu järjelliseltä. Yhtä hyvin sen voi lyhentää kokonaan numeroin 18.

Blondi sai kukan Ollilta

Kieltenopettajien koulutuspäivillä helmikuussa käsiteltiin myös sukupuolineutraalin kielen tutkimusta. Ruotsin kielessä kielenhuolto kiinnittää huomiota erityisesti tasa-arvoiseen kielenkäyttöön. Puhutaanko esimerkiksi naisista ja miehistä samalla tavoin: Olle gav blondinen en blomma. –Miksi miehestä on käytetty nimeä, mutta nainen mainitaan blondiksi? Tai rinnastus epäsuhtainen: Mona Salin – Reinfeldt. Miksi naisesta käytetään etunimeäkin, mutta ei miehestä?

Ruotsin kielen kielenhuollon kesto-ongelmia on han-hon-pronominien käyttö. On ehdotettu jopa passiivisen man-pronominin korvaamista sanalla en. (Joka on myös man-sanan objektimuoto). Ammattinimikkeiden muuttaminen neutraaleiksi on myös ikuinen puheenaihe.

Minua alkoi kiinnostaa tuo epäsymmetrinen nimen käyttö naisista ja miehistä, olisiko suomen kielessä havaittavissa sellaista? Otin kuusi viimeaikaista Länsi-Savo-lehteä tarkastelun kohteeksi, en mitenkään tieteellisen systemaattisesti, vaan vain vilkuilin tekstejä ylimalkaisesti.

Yleensä teksteissä käytettiin sekä miehistä että naisista etu- ja sukunimeä tai pelkkää sukunimeä, oli sitten kyse poliitikosta tai urheilijasta. Hämmästykseni oli suuri, kun Vartin pohtija -nimisessä kommenttisarjassa poliitikoista käytettiinkin joskus etunimeä. Ja kuinkas sattuikaan - nimenomaan naisista, miehistä ei koskaan.

Esimerkiksi eräs väliotsikko kuului: Mari ja media. Tekstissä käsiteltiin valtion aluehallintoa ja mainittiin hallintoministeri Mari Kiviniemi. Myöhemmin tekstissä hänestä puhuttaessa ei käytettykään sukunimeä kuten aina miehistä, vaan: "...koska Marilla ei tapansa mukaan ollut uutta sanottavaa". (L-S. 7.3.2009).

Niin ikään Vartin pohtija pohtii toisessa lehdessä, asetetaanko Euroopan komissioon ehdolle mies- vai naisehdokkaita. On kyse Anneli Jäättenmäestä (L-S. 28.2.2009): "....ei kepulla paljon muita naiskomissaariehdokkaita ole kuin Anneli itse".

Kolmannessa lehdessä (L-S.7.2. 2009) kyseinen Vartin pohtija kirjoittaa: "Istuva presidenttimme Tarja Halonen on kova tyttö matkustamaan..." En voi kuvitellakaan, että miespoliitikoista olisi puhuttu samaan tapaan: Jyrkikö komissioon? Olli kova poika...
Toisaalta nämä tapaukset olivat palstalla, jossa kielen tyyli on vapaampaa, ei niin virallista kuin varsinaisissa uutisartikkeleissa. Kuvastaa minusta kuitenkin kirjoittajan suhtautumista ja arvostuksen puutetta näitä henkilöitä kohtaan.

Olin etukäteen kuvitellut, että jos naispoliitikoita nimitetään etunimellä, niin varmaan myös naisurheilijoita. Mutta en saanut kertaakaan kirjoittajaa kiinni epäsymmetrisyydestä. Molemmista sukupuolista kirjoitettiin samalla tavalla. Eräässä tekstissä mainittiin Krisse Salminen ja hänestä käytettiin pelkkää etunimeä myöhemmin mainittaessa. Mutta minusta se on eri asia, koska hän esiintyykin nimellä "Krisse".

Suomen kielen lautakuntakin on herännyt pohtimaan tasa-arvoista kielenkäyttöä. Se on laatinut usean kohdan julkilausumaan, mitä asioita tasa-arvoisessa tekstissä olisi otettava huomioon.
Tällaisia asioita ovat suomen kielessäkin mm. ne ikuiset kysymykset ammattinimikkeistä: maaherra, luottamusmies, puhemies jne. Tai sitten epäsymmetrinen kirjoittaminen: naisautoilija pakeni poliisia. Naislääkäri - lääkäri. Lautakunta suosittaa, että sukupuolta ei pidä mainita, jos ei sillä ole asian kanssa mitään merkitystä.

Suomen kielen lautakunnan pohdintaa ja suosituksia tasa-arvoisesta kielestä on Kotuksen sivuilla.

Myös itse olen kirjoittanut joskus aiemmin sukupuolineutralista kielestä.