Pollesta tuli Future treasure

Kun kotieläimet olivat vielä rakkaita yksilöitä, ne saivat nimet. Kotieläimellekin voi tietysti antaa minkä nimen vaan, mutta on tietynlaista yhtäläisyyttä, mitä on annettu lehmälle, mitä kissalle. Mansikki, Polle, Musti, Peni ja Mirri ovat aina olleet niin tyypillisiä tietyn eläimen nimiä, että niistä on tullut jopa tuon eläinlajin yleisnimiä. En ole koskaan kuullut kenenkään laittavan kissalleen Mansikki-nimeä.

Kun olen yrittänyt kysellä eteläeurooppalaisilta tuttaviltani tyypillisiä kotieläinten nimiä heidän omalla kielellään, eivät he ole oikein ymmärtäneet, mitä tarkoitan. Jotkut ovat sanoneet kyllä kuulleensa, että pohjoismaalaisilla on tapana antaa kotieläimillekin nimet. Olen kuitenkin varma, että niin on ollut aina tapana kaikkialla, kun lehmäkin on ollut perheenjäsen. Mutta nykyisen tehomaatalouden ja kaupunkiasumisen aikakautena tuollainen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Lehmä
Mansikki, Mustikki ja Muurikki ovat olleet vanhastaan tavallisia suomalaisia lehmän nimiä. Lehmät ovat saaneet myös harvinaisen henkilönimen tai nimen jonkin ominaisuuden mukaan: Emma, Tähti, Maine, Maikki, Ruusa, Pulmu ja Palmu. Sonni sen sijaan sai miehisen nimen, tavallisesti syntymäpäivänsä tai jonkin lähipäivän nimipäivän mukaan: Tero, Tahvo jne.
Virolaisia lehmän nimiä esim. Mustik ja Punik eli kuulostavat hyvin samantyyppisiltä kuin suomalaiset.

Kun eläimiä on paljon, yksi tyypillinen tapa on nimetä kaikki samana vuonna syntyneet vasikat tietyllä kirjaimella alkaviksi. Seuraavana vuonna on vuorossa aakkosissa seuraava kirjain jne. Tällaisia saksalaisia ovat mm. Luna, Larissa, Lore, Luchs, Seerose, Serena, Stella, Stern, Silbe.

Ruotsalaisilla on ollut esim. ulkonäköön viittaavia: Stjärna, Krona, Rödsida, Lillros, Gullduva, sonneilla: Vithatt ja Stjärnkopp. Tai vaikkapa syntymäaikaan viittaavia nimiä: Söndagsmön, Fregås, Lördros, Sommargås, Morgongås. Sonneja ruotsalaiset alkoivat myöhmmin nimittää sukunimen tai asuinpaikan mukaan: Blomberg, Stjärnberg tai Hagman.

Hevonen
Vanhimmat tunnetut hevosten nimet kuvaavat eläimen väriä, sukupuolta tai jotakin havaittavaa tuntomerkkiä: Rusko, Valko, Musta, Tamma, Ruuna, Pläsi, Tähti. Toisaalta on ollut myös ikivanhoja hevosennimiä kuten Poju, Polle, Poku ja Piiju.
Saksalaisia hevosia on kutsuttu mm. nimillä Blacki, Sternchen, Brauner.

Suomenhevosen kantakirjaus alkoi vuonna 1907. Kantakirjaan pääsivät valioyksilöt, ja niiden nimet alkoivat kuvastaa isännän toiveita, ei vain hevosen konkreettisia ominaisuuksia: Lento, Leimu, Uljas. Samoin kantakirjahevosille ryhdyttiin antamaan ihmisten etunimiä. Tavallisimpia ovat olleet Vappu, Liisa ja Pekka.

Kantakirjahevosten mallin mukaan alkoivat työhevosetkin saada uljaita nimiä. Viri, Ponteva ja Into ovat viime vuosisadan tulevaisuudenuskoisia nimiä.
Ravihevosilla alkaa olla nykyään mitä kummallisimpia ja ihmeellisimpiä ulkomaisia nimiä: Future treasure. Ne kuvastavat myös tietysti hevoseen asetettuja toiveita.

Koira
Suomalaisia koiria on vanhastaan nimitetty näin: Musti, Haukku, Murre, Peni, Jeppe.
Ruotsalaisia ylen tavallisia koirannimiä ovat: Karo, Fido, Tyson, Ozzy. Pieni koira on usein Fiffi.
Virolaiset ovat antaneet koirilleen nimeksi mm: Ekko, Karro, Krants, Köss, Lott, Marengo, Muri, Muti, Mutt, Pakand, Palli, Pauki, Pentus, Pits, Pitsu,
Saksassa koirat saavat tällaisia nimiä: Bello, Blitz, Fiffi, Rex, Lessi, Hasso, Waldi. Pienen koiran yleinen lempinimi on Fusshupe, joka tarkoittaa jaloissa pyörivää räkyttävää varoitustorvea.
Pohjoisamerikkalaiset antavat tavallisesti koiralleen nimet Sam, Sammie tai Samantha, toiseksi suosituimmat: Max, Maxie, Maxwell or Maxine ja kolmannella sijalla: Lady. Suosittuja ovat myös: Bear, Maggie, Buddy, Tasha, Chelsea (or Chelsie), Holly, Shasta, Brandy, Ginger ja Taffy.

Kissa:
Mirri, Misse, Mussu, Jussi ovat aina olleet suomalaisia kissan nimiä. Ruotsalaisilla on ollut niminä mm. Nisse, Smulan, Maja, Missan, Lisa, Simba, Felix, Linus, Tusse, Mimmi.
Saksalaisten tavallisia kissan nimiä ovat Muschi, Minky, Felix, Pussi, Garfield, Söckchen (=pikkusukka), Mietze. Mietze on Saksassa samanlainen yleisnimi kissalle kuin suomalainen Mirri.
Virolaisilla on tämännäköisiä kissan nimiä: Kõssu, Tigri, Kiska, Kiti, Kiku, Kurri, Käti, Murri

Lähteitä
Tuttavat eri maissa sekä mm.
http://info.uu.se/press.nsf/pm/sommargas.och.id62.html

Mun ráhkestan tu - Minä rakastan sinua

Minä rakastan sinua on yksi suosituimpia lauseita, joita ihmiset haluavat tietää eri kielillä. On kuitenkin eri asia, miten lausetta käytetään käytännössä. Monet pitävät esimerkiksi suomalaista versiota liian monimutkaisena ja jäykkänä. Myös puhekielisempi mä rakastan sua kuulostaa joidenkin mielestä äitelältä, mikäli keskustelufoorumeiden mielipiteitä on uskominen.

Erilaisilla fraasilistoilla näkee lueteltavan sama asia monilla kielillä, mutta aina ei voi olla varma, onko sama fraasi muissa kielissä sopivaa ja missä tilanteessa. Jo saksalaisten kirjeen aloitus: Liebe Liisa saa usein suomalaisten karvat pystyyn, mikäli kirjeen vastaanottaja ei ole perehtynyt lähettäjän kulttuuriin. On myös uskaliasta sanoa tai kirjoittaa yhtä sanaa tai fraasia kielellä, jota ei tunne ollenkaan. Kreikkalainen yhteistyökumppanimme halusi olla kohtelias ja ystävällinen ja oli etsinyt englanninkielisen sähköpostin loppuun englannin fraasia with love vastaavan suomalaisen ilmauksen. Koska hän oli etsinyt sana sanalta sanakirjasta, oli lopputuloksena: avulla lempiä. Tuskin kirjoittaja oli tarkoittanut sanomallaan sellaista reaktiota kuin mikä sillä oli.

Saksalaisetkaan eivät välttämättä sano Ich liebe dich, vaan paremmin käypää kieltä olisi ehkä: Ich habe dich lieb. Jiddišin kielessä (=juutalaissaksa): Ich libe dich tai Ich han dich lib.
Muinaisten hollantilaisten jälkeläiset Etelä-Afrikassa puhuvat afrikaansia, jossa lause kuuluu: Ek het jou liefe. Hollannissa: Ik hou van jou, flaami: Ik zie u graag
Näihin voi verrata tunnetuinta germaanista kieltä, englantia: I love you.

Pohjoismaissa rakastetaan näillä sanoilla: ruotsi: jag älskar dig, tanska: jeg elsker dig, norja: jeg elsker deg (bokmål), eg elskar deg (nynorska), islanti: eg elska thig, Färsaaret: Eg elski teg.

Pohjoissaame: mun ráhkestan tu, eteläsaame: manne datnem eahtsam, grönlanti: asavakit.

Latina, joka on romaanisen kielikunnan äiti: te amo, italia: ti amo, espanja: te quiero, ranska: je t'aime, portugali: eu te amo, romania: te iubesc. Esperanto, joka paljolti perustuu romaanisiin kieliin: mi amas sin.

Slaavilaisilla kielillä rakastaminen sujuu näillä sanoin: Venäjä: ja tebja ljublju, puola: ja kocham cie, tsekki: miluji te, slovakia: L'úbim ta,

Muita kieliä:

viro: ma armastan sind
romanikieli: me ikkavaa tutta
komi: me radejta tenö
kreikka: s'agapo
unkari: szeretlek
latvia: es mîlu tevi
liettua: as myliu tave
japani: aishiteru
mandariinikiina: wo ai ni
swaihiliksi - nina ku panda, nakupenda

Moni on sitä mieltä, että rakkauden sanat ovat turhaa puhetta, kuten tämän runon kirjoittaja:

Minä en äiteliä puheita suvaitse.
Rakkaus on tekemistä.
Rakkaus on sitä että pitää sanansa
ja tulee ajallaan syömään.

Arja Tiainen

Koska internet on pullollaan minä rakastan sinua –listoja, en listaa tähän enää enempää, varsinkaan, kun minulla ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, ovatko fraasit oikein. Monissa listoissa kuulostavat lauseet kieliväännöksiltä tai väärin kuulluilta tai niissä näyttäisi olevan jotain muuta vikaa.

Laitan kuitenkin tähän joitain linkkejä, joista voi tutkailla erilaisia muita kieliä ja ehkä vertailla käännöksiä keskenään.

http://www.burkar.nu/sprak/love.htm

http://ichliebedich.woxikon.de

http://www.columbia.edu/~sss31/rainbow/i-love-you.html

http://de.answers.yahoo.com/question/index?qid=20061026052623AAqTPmq

Vielä ääntä kuvailevista sanoista

Miksi eläimet eivät ääntele kaikilla kielillä samalla tavalla?

Ihminen on oman kielensä ja kulttuurinsa vanki. Vaikka jonkin eläimen ääntely alun perin olisi samanlaista, kielissä tapahtuu äännemuutoksia ja myös ääniä kuvailevat sanat pyrkivät mukautumaan kunkin kielen äännejärjestelmään. Ihminen myös kuulee mitä hän luulee kuulevansa. Matkittiinhan entisajan junia hokemalla: matkantekkoon, matkantekkoon… Jonkun muunkielisen korvissa höyryveturin ääni on kuulostanut joltain muulta.

Monet eläimet ovat saaneet ääntelynsä mukaisen nimen, antavathan pikkulapset vieläkin sellaisia nimiä: hauva, päkä, ammu. Sanat ovat aikojen kuluessa muokkaantuneet, vain joistain voi vielä selvästi havaita ääntelyn mukaisen nimityksen:

Esimerkiksi saksassa der Uhuu (huuhkaja) tai der Kuckuck (käki) ovat sanoja, joiden merkityksen voi arvata, vaikkei olisi sitä ennen kuullutkaan. Suomen kielessä ovat oman ääntelynsä mukaan nimettyjä mm. kuikka, kuovi, ruisrääkkä.

Ääntä kuvaileville sanoille on tyypillistä, että niitä voidaan tuottaa melkein määrättömästi vain yhtä kirjainta muuttamalla. Näistä kaikista voi tietysti tehdä myös verbin:
-rapina - ropina - ratina - rutina - ritinä - rätinä - rytinä - räminä - rahina - rohina - röhinä –
- ripsahdus - rapsahdus – rupsahdus
- kilinä - kolina - kalina - kumina - kahina - kähinä - kohina
- kilahdus - kalahdus - kolahdus – kohahdus - korahdus
-lorina - lirinä- litinä - lätinä - lotina –
-suhina - sihinä - surina - sirinä - sorina - solina - sipinä
-pörinä - pärinä - pirinä - porina - puhina - pihinä - pölinä

Jos suomen kielessä voi kuvailla ja maalailla sanoin, voi niin tehdä vieraissa kielissäkin.
Esim. saksassa lumen tai hiekan narisemista, eläinten murinaa jne kuvaavat verbit ovat saman tyyppisiä:
-knarren, knirren, knorren, knurren;
-knarzen, knirschen; knistern, knastern

Vaakkumista, vinkumista, kirskumista jne:
-quaken, quäken, quiken, quitschen

Murinaa, röhkintää, surinaa jne.
-gurren, gnurren, grunzen, surren, gackern
-zischen, summen

Imitatiiveja eli ääntä sellaisenaan matkivia ovat esim:
kickeriki, mäh-mäh, miau, wau-wau

Ruotsin kieli ei ole yhtään huonompi:
rissla, rassla, tissla, tassla, prassla
Ruotsalaisesta sarjakuvalehdestä ääntä kuvaavia interjektioita:
Vrooom! Bom! Boom! Bang! Pang! Bling! Swisch! Crack!

Minä mitään tehnyt

Kun joskus ensimmäisen kerran kuulin, että suomen kielestä on ei-kieltosanakin häviämässä, epäilin puhujan juksaavan. Kun sitten aloin kiinnittää asiaan huomiota, havaitsin jopa itseni ja lähipiirinkin käyttävän kieltolauseita ilman kieltoa tämän tyyppisissä lauseissa: ”Minä siellä mitään nähny!”
Paitsi puheesta, myös kirjoitetun kielen puherepliikeistä löytyy esimerkkejä vaikka millä mitalla: ”Jaa, sanoi Tyyne. –Mistään pojasta meillä ole koskaan puhuttu.” (Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet).

Helsingin Sanomissa oli 13.12.2007 artikkeli, jossa kerrottiin Lari Kotilaisen väitelleen tohtoriksi kyseisestä aiheesta. Asialle on keksitty nimikin: aggressiivi. Kun pontevasti halutaan kieltää jotakin, jää kieltosana puheessa pois. Usein kieltosanan tilalla on jokin kirosana tai se v:llä alkava sana: V…u sinne ketään tullut. P…at minä sitä osaa! Kotilainen itse sanoo pitävänsä aggressiivista kovasti, vaikka sanoo: ”Mä mitään väikkäriä tee.”

Opiskelijapiireissä asia on tunnettu jo kauan, ja sähköposteissa on kierrellyt tällainen aggressiivin taivutus:

ttu mä mitään tiedä
ttu sä mitään tiedä
ttu hän/se mitään tiedä

ttu me mitään tiedetä
ttu te mitään tiedä
ttu ne mitään tiedä

Helsingin Sanomien artikkelin kirjoittaja toteaa, että tällaista aggressiivia ei voi kuvitella käytettävän esim. onnettomuusuutisissa: ”Sillä mitään turvavyötä ollut.”

Olen kyllä huomannut ei-sanan pois jättämistä muulloinkin kuin agressiivisissa tilanteissa. Mieheni sanoi juuri hiljattain toteamuksena jostain ruuasta: ”Se mitään pahaa ollutkaan”. (On muuten suurin kiitos, minkä ruuantekijä voi saada!)

Olen huomannut toisenkin tyyppisen kieltosanan pois jättämisen. Ihan asiallisissa teksteissä sanomalehdissä näkyy liittopartikkelista ei - eikä tällaisia tapauksia: ”Paikkakunnalle tulevat turistit eivätkä paikalliset ole kiinnittäneet tähän huomiota.” ”Meidän luokkamme eikä rinnakkaisluokka ole tästä vielä tietoisia.” Molempien lauseiden pitäisi alkaa ei/eivät-sanalla, mutta jostain kumman syystä kiellolla alkavia virkkeitä vältellään. Näitä kahta lausetta on vaikea ymmärtää, ellei lue kahteen kertaan. Kyllä suomen kielen lauseisiin ainakin toistaiseksi kuuluu kirjoittaa kieltosanatkin näkyviin.

Aiheesta enemmän mm:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Aggressiivi+hivuttautuu+suomen+kieleen/1135232556437
Huumoripuolelle heittäytyy täällä:
http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/aggressiivi.htm

Pääsiäinen

Entinen vaihto-opiskelijamme lähetti koululle pääsiäiskortin, jossa hän kirjoitti kohteliaasti suomen kielellä: ”Olen askarrellut itäpupuja”. Opiskelija tarkoitti tietysti pääsiäispupuja, mutta kun saksassa Ostern on pääsiäinen ja Ost/Osten on itä, on vaikea tehdä eroa sanojen välillä. Samoin englannissa east ja eastern ovat lähellä toisiaan.

Ovatko saksan ja englannin itä ja pääsiäinen sitten toistensa kanssa alun perin sama sana? Kielitieteilijät eivät ole päässeet siitä oikein yksimielisyyteen. Joidenkin selitysten mukaan saks. Ostern tulisi sanasta Ost, koska keväisin aurinko nousee tästä suunnasta.
Joidenkin mielestä sana tulisi keväisin vietettävästä juhlasta ostarum, kolmas selitys on, että sana tulee germaanien kevään jumalasta Ostarasta.

Ruotsin påsk on johdettu heprean pääsiäistä tarkoittavasta sanasta pesa´ch, kreikan pas´cha. Koska sana muinaisruotsissa samoin kuin islannissa oli muodossa paskar, on ymmärrettävää, että pappien mielestä ei ole ollut soveliasta ottaa tämän kuuloista sanaa suomen kieleen, vaan on keksitty suomalainen sana.

Suomen pääsiäinen tarkoittaa paaston ajasta pääsemistä, samalla tavoin kuin laskiainen on paaston aikaan laskeutumista.

Lähteitä mm. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu 1989.
Wessén, Elias: Våra ord. Norstedts förlag. Norge 1997

Rytyyttää ja kulkuttaa - kuvailevia sanoja

Kielessä on mahdollista ilmaista ääntä tai tekemistä maalailevilla ja kuvailevilla sanoilla, ns. ekspressiivisanoilla. Näihin kuuluvat 1) onomatopoeettiset sanat, jotka kuvaavat ääntä kuten: kolista, kukkua, kohista, liristä, haukkua, hipsiä, loilottaa/hoilottaa, jollottaa, vollottaa, hekottaa/hekotella. Tällaisten ääntä kuvailevien sanojen yksi alaryhmä on ns. imitatiivi. Esim. hau ja kukkuu ovat imitatiiveja, äänellisiä kuvia.
Ja toisaalta 2) deskriptiivisanoja, ei-äänellisiä asioita luonnehtivia jolkuttaa, jolkutella, kipittää, urputtaa, vipeltää, läimäyttää, haihatella, nököttää, löntystää. Onhan paljon kuvaavampaa sanoa: hän löntysteli kuin: hän käveli hitaasti.

Kaikissa kielissä on mahdollista keksiä itsekin uusia sanoja, jotka voivat levitä lähipiiriin, elää aikansa tai laajeta yleiseen käyttöön. Ääntä tai toimintaa kuvailevia ja maalailevia sanoja on erityisen paljon itämurteissa, jotka ovat tällaisten sanojen oikea aarreaitta.

Kirjailija Sirpa Kähkönen on kirjassaan Lakanasiivet muiden hyvien tyylikeinojen lisäksi mestarillisesti käyttänyt mitä erilaisimpia verbejä. Verbit ovat ääntä tai muuten tekemisen laatua luonnehtivia. Osan hän on ammentanut murteiden pohjattomasta varastosta, osan vain yksinkertaisesti keksinyt itse.

…vemplasi sormissaan reppunsa läppää.
Vain kädet…jotka olivat kouhotelleet niitettyä heinää.
Ja Valli sörkötteli hänelle vielä flanelliin käärittyä, kolisevaa nippua.
Nämä oli villatakin sisällä, se sanoi ja soikotteli nivaskaa Juhon käteen.

Kunhan leipäni ijarran (=saan, tienaan?) ja sukuni kanssa saman katon alle mahun.
…ja hänen vatsaansa sitelivät ja polttivat tuliset vyöt.
…pennut sen vatsassa pyörähtelivät ja pöngähtelivät.
Juho ja Saaralotta lähtivät hanttuamaan alas Haapaniemenkatua.
…ja lähti kontturoimaan kaksin keroin taipuneena.
…neonvalojen värikkäät käärmeet sihisivät hänen päänsä päällä kiekurtaen pilviin saakka.

…miehet huusivat ja lauloivat hoihkaillen.
Savu tunkeutui vauvan sieraimiin ja se piiskahti surkeaan vastasyntyneen itkuun.
…puhelinten taukoamaton kilinä riemahti häntä vastaan.
No varmasti niin, konahti poliisi.

Äskeisten tilapäisesti keksityn tuntuisten sanojen lisäksi on valtava määrä kuvailevia, kielessä jo olemassa olevia verbejä. Tässä vain murto-osa Kähkösen käyttämistä:

…kiirehti jatkamaan ennen kuin tyttö ehtisi ruveta värnöttämään.
…pääskyjä vain sirahtelemassa.
Äiti lehahteli eri kaupunkien pimeneviin syysiltoihin.
Hiekka karskui kenkien alla.
Se käpsehti heidän luokseen.
Mizzin askelet karskahtelivat seinistä…
Rattaat rytyyttivät hänen ohitseen…
Hän kulkutti ahneesti. (=joi vettä)
Ja sikiö hänen vatsassaan oli alkanut hädissään sylkyttää ja mylkyttää…

Esimerkit kirjasta:
Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet. Otava. Keuruu 2007.
Imitatiivista vielä: http://vauva.mederra.com/mblog/post.php?p=402:

Kuka on äijin

Erikoisia vertailumuotoja

Kuka on äijin? Näin kysytään ohjelmassa Äijät, jossa Jouni Hynynen ja Jone Nikula tutustuvat erilaisiin ”kunnon äijien töihin” ja kilpailevat, kumpi saa paremmin tehdyksi annetut työt eli kumpi on äijempi. Äijää voidaan ajatella käytetyn adjektiivin tapaan. Voisi sanoa myös: Hän on kyllä aika äijä mies.

Tämä on samantyyppinen kuin aiemmin kirjoittamani sika: Siinä sitten on melko sika mies. Eräs oppilaani sanoi eräänä päivänä: Orkideat on vammoja kukkia. Substantiivia vamma on myös käytetty adjektiivin tavoin, tarkoittanee jotain negatiivista. Ja varmaan kaikki ovat kuulleet vertaillun tätä niin tavallista substantiivia: paska, paskempi, paskin: Se oli paska juttu. Ei paskempaa.

Suomen kielen yksi erikoisuus todellakin on, että substantiiveja voidaan käyttää adjektiivin tapaan ja monia voidaan vertaillakin. Muita tällaisia ovat varsinkin ilmansuunnat: Hän asuu etelämpänä kuin minä. Kumpi on lännempänä, Hanko vai Loviisa?

Muita substantiiveja esimerkiksi: He siirtyivät rannemmaksi. Menehän siitä sivummalle! Ompelenko sauman vähän reunempaa? Keväämmällä istutamme sipulit. Illemmalla alkoi viiletä.

Palkintoa ei jaeta yhdelle

Venla-palkinnot jaettiin hiljattain alkuvuodesta. Eräs palkinnon luovuttajista sanoi: ”Jaan tämän palkinnon seuraavalle henkilölle…”

Mitä jakamista on palkinnossa, jos sen saa vain yksi henkilö! Eli jos saajia on vain yksi, pitäisi sanoa esim: annan, luovutan jne. Vasta jos saajia on useita, sanotaan: jaan palkinnon seuraaville henkilöille…

Mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet

Vaikka nykyään vastustetaan kovasti uusia vieraskielisiä sanoja, on kielen historiassa aina lainattu sanoja naapurikansoilta. Jostainhan sanat on kieleen saatu. Jos ei kerran omassa kielessä ole ollut sanaa jollekin ilmiölle, on sitä ruvettu nimittämään samalla sanalla, millä naapurikansakin. Sana vain on muokkautunut omaan kieleen sopivaksi, joten ne näyttävät nykyään ihan erilaisilta kuin silloin kun ne on lainattu. Sitä paitsi sanan antajankin kieli on kehittynyt puolestaan johonkin toiseen suuntaan.

Suomen kielessä on tätä nykyä sanastoa monilta eri kausilta. Kielen ydinsanasto periytyy jo uralilaiselta (4000 e.Kr.) ja suomalaisugrilaiselta kaudelta. Arvellaan, että kantasamojedi erosi omaksi ryhmäkseen noihin aikoihin. Jotta sanaa voidaan pitää luotettavasti näin kaukaa periytyneenä, on sen esiinnyttävä nykyään sekä suomalais-ugrilaisissa kielissä että samojedikielissä, vähintään yhdessä kummankin haaran kielessä.

Tällaista ikivanhaa omaperäistä sanastoa ovat mm.
-luu, maksa, kieli, polvi, kynsi, pää, silmä, sydän; nainen, isä, emä, emo, vävy, miniä;
-joki, mätäs, mesi, kivi, pilvi, salama, sää; varis, pyy, joutsen, repo, säyne, siili, kala;
-elää, kuolla, syödä, juoda, niellä, nuolla, surra

On myös vanhoja indoeurooppalaisia lainoja, jotka ovat tulleet jo suomalaisugrilaiseen kantakieleen (n. 3000 e.Kr.)
Näitä ovat mm:
jyvä, porsas, varsa, vasa, mehiläinen, orpo, orja, marras, sata

Balttilaisessa lainakerrostumassa on ensimmäistä kertaa mm. mereen liittyviä sanoja. Balttilaisten lainojen arvellaan olevan ajalta n. 1500 e.Kr.
-heimo, morsian, sisar, tytär; hammas, kaula, reisi, napa;
-lahti, luhta, meri, virta; hirvi, halli, ankerias, lohi, metsä;
-heinä, herne, ohra, siemen, vako;
-harja, hirsi, seinä, aitta, tuhat

Suomen kieltä on joskus väitetty maailman vanhimmaksi kieleksi. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Luulo perustunee ehkä siihen, että suomen kieli on säilyttänyt mm. monia vanhoja germaanilainoja (myös n. 1500 e.Kr.) äänneasultaan melkein sellaisinaan kuin ne ovat joskus kieleen tulleet. Suomea on joskus kutsuttukin kielitieteen pakastearkuksi.

Klassisia esimerkkejä:
Germaanien kantakielessä kuningaz tarkoitti hallitsijaa. Muinaisyläsaksassa ja anglosakseilla se oli vielä kuning, mistä tavuja pudottamalla ja äänteitä muuttamalla ovat syntyneet nykyiset engl. king ja ruotsin konung, nykyisin kung.

Samalla tavalla muinaisgermaanien druhtinaz on suomessa säilynyt melkein sellaisenaan. Ruotsin nykykieleen siitä kehittyi sana drottning, joka tarkoittaa kuningatarta. Raha on alun perin germaanien nahkaa tarkoittavasta sanasta skraha.

Kaupunki on myös säilynyt äänneasultaan vanhana. Muin. germ. kaup-angra tarkoitti kauppapaikkaa, siitä kehittyi muinaisruotsiin köping, köpunger. Monissa Ruotsin nykyisissä kaupungeissa on säilynyt köping-loppu muistona vanhasta kauppapaikasta.

Vaikka suomalaisilla oli oma sana emo, ottivat suomalaiset germaaneilta sanan äiti. Virolaisilla kuitenkin on vielä ema.
Muita germaaneilta lainattuja sanoja mm. hartia, maha, aisti, tauti; juusto, kana, nauta, lammas; aura, akana, kuhilas, tunkio, kylvää, vainio; kulta, kupari, rauta, tina.

Vanhat slaavilaiset lainat ovat tulleet suomeen vasta 800-1600 j.Kr, nuoremmat slaavilaiset ovat 1800-luvulta.
Vanhoja lainoja ovat mm. pakana, pappi, risti; kasukka, saapas, viitta, palttina, värttinä; lusikka, piirakka, naatti, papu; akkuna, pirtti; vapaa

Nuoria lainoja, jotka ovat melkein sellaisenaan venäjän nykykielessäkin: pohatta, pomo, porukka, rokuli, rosvo, sissi, toveri, voro;
kanava, kapakka, majakka, putka, tyrmä, vodka, balalaikka; kapusta, kasari, kiisseli, kolpakko, savotta.
Koni ja luuska ovat meillä hevosen haukkumanimiä, venäjän nykykielessä konilla tarkoitetaan uljasta ratsuhevosta, luuska on tavallinen työhevonen.

Kaikista lainasanoista 60% on ruotsalaisia. Tässä vain muutama esimerkki: apina, hattu, kakku, katu, leikki, laki, markka, tuoli, penkki, uuni, renki, synti, koulu, tunti.

Ei sovi unohtaa lappalaisiakaan lainasanoja. Niitäkin on koko joukko, melkein kaikki Lappiin ja lappalaiseen elämänmenoon liittyvät sanat:
-sivakka, suopunki, tokka, tunturi, vaara, vuono, aapa
-mursu, naali, pallas, piekana; ruska, kaamos, laavu, vuoka.

Lähteitä mm:
Häkkinen, K.: Mistä sanat tulevat? Suomalaista etymologiaa. Tietolipas 117. Suomalaisen kirjallisuuden Seura. Helsinki 1990.
Hakulinen, L.: Suomen kielen rakenne ja kehitys. Otava. Helsinki 1979.
Meri, Veijo: Sanojen synty. Gummerus. Jyväskylä 2004.

Yhdyssanojen oikeinkirjoituslinkkejä

Yhdyssanojen oikeinkirjoituksesta sääntöjä ja tehtäviä löytyy mm. näistä linkeistä:

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/yhdyssanat

http://www.lintukoto.net/testit/yhdyssanat

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.1.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdyssana

http://www.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/koira5.htm

http://www.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/hevonen5.htm

http://www.mopedkoulu.fi/materiaali/harjoitukset/yhdyssanat.htm

http://joyx.joensuu.fi/~suoniemi/yhdyssanat.html

http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/testiasema/pikatesti/start.html