Kielten ihmeellinen maailma

Näin tunnistat eri sanaluokat

2012-01-31T20:36:00.000+02:00

Löysin Allun blogista suomen kielen kielioppia nykynuorille. Tämä lienee alun perin löytynyt jostain Face book -sivulta. Ohje voisi vaikka oikeastikin auttaa tunnistamaan lauseista eri sanaluokat ja erottamaan, mikä on yhdyssana, mikä ei.

Kielioppia nykynuorille: Substantiivi on se sana, jonka jälkeen voi lisätä "perkele", kuten äijänperkele, autonperkele. Adjektiivi on sana jonka eteen lisätään "paskan", kuten paskantärkee, paskanhailee. Verbi on sana, jonka jälkeen lisätään sanat "ihan sikana". Nyt voi pennunperkeleet päntätä ihan sikana paskanhaileeta kieliopinperkelettä. Yhdyssana on sellanen jonka väliin EI voi laittaa vittu. Niinku

yhdysvittusana. Ei käy. Kuormavittuauto. Ei käy. Aivan vitun ihana. Käy.

Vähän intiaaneista

2011-12-23T17:05:00.000+02:00

Meille on aina opetettu, että intiaaneja kutsutaan intiaaneiksi juuri sen takia, että Kolumbus luuli tulleensa Intiaan.
Luin intiaanitietäjän Bear Heartin kirjan Äitini tuuli (Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 1998), jossa luuloni ja oppini osoittautui vääräksi. Kolumbuksen aikaan Intiaa kutsuttiin Hindustaniksi, joten nimitys ei ole voinut tulla siitä, vaan Kolumbus kirjoitti päiväkirjaansa intiaanien olevan "Jumalan kansaa", "In Dios", kuten se espanjaksi kuuluu. Tuosta lausumasta tiputettiin myöhemmin s pois, ja indio tuli intiaanien nimitykseksi.

Tietäjän oma nimi on Nokus Feke Ematha Tustanaki, joka merkitsee Karhunsydäntä. Hän kuuluu muskogeeheimoon. Eurooppalaiset kutsuivat heimoa kuitenkin "intiaaneiksi, jotka asuvat purojen varsilla". Puro on englanniksi creek, ja sana tuli yleiseen käyttöön, joten heimo tunnetaan maailmalla creek-intiaaneina.

Oklahomakin sai selityksensä kirjassa. Monet intiaaniheimot ajettiin aikoinaan "intiaaniterritorioon", joka sai nimen Oklahoma, choctaw-kielellä "punaisen miehen maa".
Ja kiitos tämän tietäjän heimon kielellä kuuluu: mah-doh!

Vokaalisointua

2011-12-20T19:41:00.000+02:00

Televisiossa mainostetaan erinäisiä ohjelmia, joista sanotaan, että ne ovat saatavissa myös HD:na. Joku alkoi ihmetellä opettajainhuoneessa, miksi televisiossa sanotaan HD:na eikä HD:nä. Jälkimmäine kuulostaisi tutummalta ja sopivammalta. Sanotaanhan myös lehmille syötettävän AIV:tä eikä AIV:ta.

Sääntöhän päätteiden valintaan kuuluu, että jos sana sisältää takavokaalit A, O tai U, on pääte takavokaalinen (-pa, -na, -ssa, -lla jne). Muulloin päätteet ovat aina etuvokaalisia (-pä, -nä, -ssä, llä). Jos sääntöä tuijotettaisiin, myös lehmille pitäisi siis syöttää takavokaalipäätteistä rehua.

Opehuoneen väki alkoi maistella sanoja, ja kaikki nyökyttelivät päätään, että näyttää näin olevan. Mutta eihän kieli olisikaan kieli vaan matematiikkaa, ellei olisi kaikenlaisia poikkeuksia. Joku havaitsi yhtäkkiä, että sana veri ei mahdukaan sääntöön. Säännön mukaan pitäisi sanoa vertä, eikä verta, kuten nykyään sanotaan. Ja ilmeni, että monen äiti tai anoppi toden totta sanookin aina vertä! Kun sanaa taivuteltiin muuten: veressä, verenä, veripä, sääntö pitää paikkansa. Jossain vaiheessa muoto vertä onkin siis kääntynyt poikkeukseksi. Samanlainen poikkeus tuntuu olevan sanassa meri: meressä, merenä, mutta merta.

Poikkeuksia on paljon muitakin, mutta ne ovat yleensä suhteellisen uusia vierasperäisiä sanoja: parfyymiä / parfyymia jne, anonyymiä / anonyymia.

Sinähän osaat jo espanjaa

2011-11-13T13:37:00.000+02:00

Olen usein kuullut jonkun valittavan, että hän ei osaa sanaakaan espanjaa. Mutta puhuja on väärässä! Ympärillämme on valtavasti espanjaa, kunhan vain saamme tietää, mitä sanat tarkoittavat. Tuotemerkeistä ja monesta muusta nimistöstä voi oppia ihan hujauksessa itselleen jo valtaisan sanavaraston.

Tuli käydyksi syömässä Amarillossa. Tehän tiedätte tuon melko kuuluisan ravintolaketjun, jossa saa texmex-ruokaa. Kaveria alkoi kiinnostaa kovasti, mitä nimi Amarillo oikein tarkoittaa, sillä nimi kuulostaa tosi kauniilta suomalaisen korvissa. Sehän on espanjaa ja tarkoittaa ´keltainen´. Oho! Outo nimi ravintolaksi, sillä onhan paljon kivempi mennä syömään Amarilloon kuin Keltaiseen. Nimen alkuperä on teksasilaisessa Amarillo-nimisessä kaupungissa, joka on saanut nimensä keltaisesta maaperästä ja siitä että siellä on paljon keltaisia kukkia. Ravintolan perustaja on ihastunut kaupungin nimeen ja laittanut ravintolalle saman nimen.

Amarillo ei ole suinkaan ainut ravintola Suomessa, jolla on espanjankielinen nimi. Espanjalaistyylistä ruokaa tarjotaan melkein joka kaupungissa, ja nimet ovat sen mukaan espanjalaisia: Toro (härkä), Torero (härkätaistelija), Matador (härkätaistelija), Del Mar (mar on meri ja ravintola haluaa viestittää tarjoavansa merenantimia), Amigo (ystävä), Nuevo (uusi), La Vida (elämä), Salud (kippis!), Sangria (sangria-juoma), La Bodega (viinikellari, viinitupa), Limón (sitruuna), La Hacienda (kartano, maatila), Tomate.

Tomate-ravintolan nimi voi tarkoittaa tomaattia, mutta tomate tarkoittaa myös ´ota itsellesi, syö´. On hauska leikitellä myös ajatuksella, saisivatko kaikki ravintolat asiakkaitakaan, jos nimet olisivat vastaavia suomalaisia. Tai jos nimien merkitys ylipäätään olisi ihmisten tietoisuudessa. Mietipä, että salud tarkoittaa paitsi kippistä, myös terveys. Kuka menisi ravintolaan, jonka nimen tietää olevan ´terveys´? Sangria on punaista juomaa, joka muistuttaa verta ´sangre´.

Muistatteko televisiosta Serranon perheen? Serrano tarkoittaa vuoristolaista. Samaa kantaa oleva sierra on ´vuoristo´. Espanjan maantieteestä moni varmaan muistaa Sierra Nevadan, joka tarkoittaa lumista vuoristoa. Ja eikö vuoriston vuoret näytäkin kaukaa katsottuna kun sahareunalta? Sierra merkitsee siten myös sahaa!

Jopas jotakin, espanjan sanoja on tullut jo kuin liukuhihnalta. Mutta tutut sanat eivät lopu tähän Monte Negro (musta vuori), Costa Blanca (valkoinen rannikko), Costa Rica (rikas rannikko), Costa del Sol (aurinkorannikko), Palma (palmu), Paloma Blanca (valkoinen kyyhky).

Syötkö Estrella-nimisiä perunalastuja? Tiesitkö, että estrella on tähti? Katsopa vaikka pussin kylkeä, siinä on tähti! Onko Zorro-sarjakuvasankari tuttu? Olet lukenut kettu-nimisestä sankarista. Kaupoista saa margarita-nimisä kukkia, päivänkakkaroita, jotka meillä on ristitty marketoiksi. Päässä pidetään sombreroita, jotka varjostavat auringolta ihan kuten sombra, varjo.

Nyt kun espanjan sanavarasto on kasvanut jo huikeasti, kannattaa katsella ympärilleen, olisiko lisää tuotemerkkejä, henkilöiden sukunimiä tai maantieteellisiä nimiä, joiden merkityksen muistaa ihan ensi lukemalla. Sinähän osaatkin jo espanjaa!

Kourallinen ampiaishämähäkkejä

2011-09-12T16:23:00.000+03:00

Jos sinulle annetaan kourallinen dollareita, paljonko silloin saat? (Vanha lännenelokuva Kourallinen dollareita). Minä ainakin kuvittelisin saavani niin paljon kuin peukalohankaan mahtuu. Paitsi jos ne ovatkin kolikoita, täytyy olla tarkkana, etteivät pääse putoilemaan. Tai jos terveysihmiset kehottavat syömään kourallisen pähkinöitä, kahmaisen silloin kulhosta kouralla ja syön suihini.

Mutta kun tänä aamuna Aamu-TV:ssä kerrottiin, että Suomesta on löytynyt vain kourallinen ampiaishämähäkkejä, ei minulle oikeasti selvinnyt tarkkaan, paljonko niitä on löytynyt. Kuka ne on kaikki ottanut kouraansa? Paljonko hämähäkkejä menee yhteen kouraan? (Kuvassa oleva ötökkä ei ole ampiaishämähäkki, vaikka onkin samanlainen raitapaita).

Ja ihmeellisesti juuri tänään satuin lukemaan viime viikolla tulleesta Suomen kuvalehdestä, että puoli kourallista toimittajia oli uutisoimassa WTC:n tuhoa. Paljonko on puoli kourallista toimittajia? Testasin kollegoilla, ja jotkut olivat sitä mieltä, että puoli kourallista on kolme henkeä. Kenen kourilla ne on mitattu?
Minusta tuntuu, että kourallinen-sana on tullut oikein muotiin. Yhtäkkiä sitä on viime aikoina ollut joka puolella. Ajatuksena tietenkin, että jotain on vain vähän tai muutama.
***
Muuten, kourasta puheen ollen, mitä tarkoittaa: Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla? -Vastaus: Parempi pyy kourassa. Pivo on kouran vanhentunut nimitys.

Poimulehti ja leskenlehti

2011-09-01T10:52:00.001+03:00

Minusta on kovin viehättävää, että monia kasveja ja eläimiä eri kansat nimittävät eri tavoin. Vaikkapa poimulehti (Alcemilla vulgaris) ei ole muiden kuin virolaisten (kortsleht) mielestä ollut poimulehti. Muilla kansoilla on tullut kasvia katsoessa mieleen ihan jotain muuta.

Kasvin lehdellehän jää helposti kastepisaroita, joten ruotsalaiset nimittävät kasvia nimellä daggkåpa. (dagg=kaste, kåpa =huppuviitta, mutta myös kotelo). Saksalaisten mielestä kasvi on näyttänyt naisten takilta (Spitzlappiger Frauenmantel). Eikä ollenkaan pahantuntuinen nimitys. Kun lehteä katsoo, voi hyvin kuvitella, miten naiset ovat kulkeneet tuollaisissa liehuvissa mantteleissa.

Minulle oli yllätys, että espanjaksi poimulehti onkin leijonan jalka (pie de león), samoin tanskaksi ja ranskaksi. Mutta kun lehteä katsoo, voihan sen leijonan tassuksikin mieltää. Suomalaisilla ei vain tule ensimmäiseksi mieleen. Ranskalaiset voivat nimittää sitä saksalaisten tavoin myös naisten takiksi.

Leskenlehtikin (tussilago farfara) on mielenkiintoinen. Viroksi kasvi on paiseleht, leskestä ei tietoakaan. Germaanisissa ja romaanisissa kielissä se on kaikissa järjestään hevosen kavio (esim. ruots. hästhov, engl. coltsfoot). Jos lehteä tutkii, onhan se kavionmuotoinen.
(Sivumennen sanoen: Tässä yhteydessä vahingossa opin senkin, että englannin colt, joka esiintyy kaikissa miehissä yhteyksissä, tarkoittaa orivarsaa).

On hyvä, että on keksitty kasveille ja eläimille yksiselitteiset tieteelliset nimet, sillä muuten ei todellakaan olisi selvää, mistä kukin puhuu. Sellainenkin kasvi kuin hevosen häntä/poninhäntä ruotsissa tarkoittaa vesikuusi-nimistä kasvia (hästsvans), mutta hevosen häntä espanjassa onkin peltokorte, la cola de cavallo.

Voikukasta sekä orvokista ja lemmikistä olen kirjoittanut joskus aiemmin.

Vuonna puukko ja puntari

2011-08-20T18:23:00.009+03:00

Noin viisitoista vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran erään oppilaan sanovan asiasta, joka oli tapahtunut kauan sitten, että se tapahtui vuonna yks ja kaks. Ajattelin tuolloin, että onpa voimakas ilmaisu, ajatukset lennähtivät heti ajanlaskumme alkuun, ihan kaiken alkujuurille. Ja kas kummaa, se ei ollutkaan oppilaan keksimä ilmaus, vaan yhtäkkiä sanonta lennähti silmille joka puolelta.

Ja kävi kuten aina paljon käytetyille sanonnoille. Se alkoi ihmisten mielestä kuulostaa kuluneelta ja jokainen muunteli ilmausta sopivin sanaparein. Seuraava kuulemani oli yhtä vaikuttava: vuonna kivi ja kirves. Ajatukset ryöpsähtivät jonnekin kivikaudelle tai vasara-kirveskulttuuriin. Pidin tätäkin ilmausta voimakkaana.

Kun lukusanat yksi ja kaksi tuntuivat liian yksinkertaisilta, ilmestyi ihmisten puheeseen muitakin variaatioita: vuonna viisi ja kuusi, vuonna kaksi ja kolme, vuonna yksi ja kolme, mutta myös ilmaus vuonna nolla.

Erilaisia sanontoja alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Jos vain on olemassa jokin käytössä oleva sanapari, se on takuuvarmasti otettu käyttöön tarkoittamaan mennyttä aikaa. Aloin oikein kerätä ilmauksia ja laittaa muistiin uuden ilmauksen kuultuani. Tässä pieni lista variaatioista, joita kaikkia on joku joskus käyttänyt:

vuonna sirppi ja vasara
vuonna miekka ja kilpi
vuonna miekka ja kivi
vuonna miekka ja kypärä
vuonna miekka ja haarniska
vuonna nuija ja täysnuija

vuonna kivi ja keppi
vuonna kivi ja vasara
vuonna keppi ja kivi
vuonna keppi ja puutikku

Sattumalta tuli vastaan myös sivusto, jossa vanhemmat ihastelevat pikkulasten tietokonetaitoja, ja joku arvelee, että kymmenen vuoden kuluttua vuonna kynä ja kumi olisi yleinen sanonta, kynät ja kumit kun käyvät tarpeettomiksi. Nyt se ei onneksi vielä ole sitä.

Ruokakulttuurikin on muuttunut niin, että muusit ja nakit sun muut entisaikaiset ruuat ovat siirtyneet kauas menneisyyteen ja kelpaavat kuvaamaan aikaa kauan kauan sitten:
vuonna nakki ja pottu

vuonna pottu ja muusi
vuonna nakki ja muusi
vuonna muusi ja lihapulla

Sanonta tuntuu nykyään ehkä niin lopen käytetyltä ja kuluneelta, että googlettamallakin tulee vaikka millaisia yhdistelmiä, esim. vuonna pottu ja kivi, pottu ja kirves jne. Lista on varmaan loputon.

Kun olin kerännyt pitkän listan, huomasin taas, että johan joku muukin on tällaisia keräillyt, Wikisanakirjaan.
Onpa tehty laulujakin nimellä Vuonna yksi ja kaks.

Hevonen pani oudosti

2011-08-12T09:32:00.007+03:00

Vanhaa suomalaista kirjallisuutta on hupaisa lukea. Ei ainoastaan kirjan sisällön ja maailman erilaisuuden takia, vaan myös vanha kieli aiheuttaa hupaisia tilanteita ja ajatuksia. Luin juuri Santeri Alkion Puukkojunkkarit, ja vaikka olen tottunut pohjalaisiin sanontoihin, hätkähdin kuitenkin, kun sivulla tuli tällainen:
"...alkoivat sieltä miehille hypähdellen kerskua ja härnäillä. -Nuo juutalaiset! miehet paneskelivat ja nauroivat".

Oikein piti ottaa kappale takaisin ja lukea uudelleen ja muistuttaa itselleen, että hei, tämä on 1800-luvun vanhaa kieltä, ihmiset eivät käyttäneet panna-verbiä silloin samalla tavalla kuin nykyään. Mutta säikähdin silti, kun yhtäkkiä toisessa kohdassa oli lause: -Terve! poika pani uunin päällä.
Tällaista on useissa paikoissa samaisessa kirjassa, mutta myös hevonen pani jossain kohdin jotenkin oudosti.

Sanan ja ilmauksen merkitys on siis todella kertakaikkisesti muuttunut entisistä ajoista, vaikka kuinka yritämme vastustella, ei voi mitään. Panna-verbihän näissä tapauksissa pohjalaisessa murteessa tarkoittaa jotain samaa kuin "äännellä, ääntää, sanoa" jne. Verbistä pohjalaisittain olen kirjoittanut joskus ennenkin.

Miltä kuulostaa nykyihmisen korvissa suora lainaus Puukkojunkkareista: "-Äiti! Onkos meidän ohraa pannut halla? kysyi 6-vuotias Iikka, kun äiti tuli ulos. -Herkko sanoo, että senkin on pannut. -On lapsi."

Ennenhän kirjoitettiin muistovärssyihinkin jotenkin tähän tapaan, että "kun halla pani kukkaset ja lumi peitti maan". Olen ollut huomaavinani, että tuokin on nykyään muutettu erilaiseksi: "halla vei ne kukkaset" tai "halla surmas kukkaset". Ehkä niin onkin parempi, ei tule kenellekään mitään kummallisuuksia mieleen väärässä paikassa.

****
Eikä panna-verbi ole ainut sana, joka nykyään mielletään seksiin viittaavaksi. Varsinkin murrosikäisten oppilaiden on tarkkaan mietittävä, mitä puhuvat, ettei koko muu porukka ala naureskella. Ja kiellettyjen sanojen määrä tuntuu vain kasvavan. Jopa tukka on pannassa, kumista nyt puhumattakaan. Opettaja-lehdessä kerran eräs nuori opettaja kyseli, miten kumi-sana taipuu, kun hänen oppilaansa kuulemma kyselevät toisiltaan, "onko sulla lainata kumea?" Minusta tuntuu, että oppilaat ovat vain vältelleet kumia-muotoa, ettei synny turhaa hässäkkää.

Oletko ylioppiloitunut

2011-08-10T12:58:00.004+03:00

Luin Aila Meriluodon kirjaa Mekko meni taululle ja hämmästelin, kun Meriluoto käytti ilmausta "hän ylioppiloitui". Kas, tuohan on uusi kätevä sana, huomattavasti lyhempikin kuin "hän pääsi ylioppilaaksi". Kuulosti aluksi vain kovin oudolta. Googletin netistä ja hämmästyin, että on ilmausta joku muukin käyttänyt, tuli muutama osuma. Kokeilin heti, olisiko joku henkilö keksinyt "maisteroitua" tai "tohtoroitua", kun on saanut noihin arvoihin oikeuttavat tutkinnot suoritetuiksi, mutta ei ainakaan minulle tullut netistä osumia. Mikä ettei, olisivat niin käteviä.

Sitten eräänä päivänä säätiedotuksissa meteorologi mainitsi, että pilvet "lauttaantuvat". Tuokin kuulosti kovin uudelta ilmaukselta. "Pilvet muodostavat lauttoja" on tietysti jo taas liian pitkä ja vanhanaikainen. Ihan huvikseni googlasin tätäkin ja kone kysyi minulta, "tarkoititko luttaantua?" No en kyllä tarkoittanut, ihan vaan tuota lauttaantumista etsiskelin! (Sivumennen sanoen tuota luttaantumista käytetään ainakin pohjalaisessa puheenparressa ilmauksessa "kyllä se asia luttaantuu" eli järjestyy).

Osumia tuli lauttaantumiselle alle kymmenen. Kun parin lauseen pätkiä oli tulosluettelossa ilman asiayhteyttä, mm. "keli lauttaantuu", luulin, että ilmausta käytetään pääasiassa vesillä liikuttaessa jäiden keskellä. Mutta ilmeni, että ilmaus on tyypillinen purjelentäjien keskuudessa. Kun "keli lauttaantuu", tarkoitetaankin, että SÄÄ muuttuu siten, että muodostuu pilvilauttoja. SÄÄN ja KELIN synonymoituminenkin aiheuttaa siis joskus ongelmia!

Ruoko ja kaisla sekaisin

2011-07-22T12:29:00.006+03:00

Lastenkirja Kaislikossa suhisee tai Lapinlahden lintujen laulu Hiljaa Kaislikossa tuo mieleen tietynlaisen kasvin. Ja luulenpa, että suurin osa ihmisistä ei ajattele sanan kaislikko tai kaisla kuullessaan ylläolevaa kasvia, joka on oikeasti kaislaa. Vaan heidän mielessään on ihan eri kasvi, alla oleva.

Tämä joka paikan peittävä ja lehdillään näkyvyyden estävä tiheäkasvustoinen kasvi on järviruoko. Se tukkii pienet salmet ja matalikot sekä kesämökkien rannat, työntää tieltään kaiken muun, ja juuri tätä virolaiset käyttävät navettojen kattoaineena.

Kansa kuitenkin puhuu useimmiten kaislikosta, kun tarkoitetaan ruoikkoa.

Sorsat siis useimmiten uiskentelevat ruoikossa, tai miehet käyvät onkimassa ruoikon laidalla.

Ympäri lumperoisia ja korvat lummessa

2011-07-16T08:53:00.005+03:00

Monille on tuttu sanonta: "Hän ajeli ympäri lumperoisia" tai "piti juosta ympäri lumperoisia". Mutta tietävätkö kaikki, mitä tuo lumperoinen tarkoittaa? Itse en ollut sanaan koskaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, olin sen aina ajatellut tarkoittavan joitain alueita, esimerkiksi mäkiä ja kumpareita, tai vaikkapa samaa kuin maita ja mantuja. Äiti joskus sanoi myös: "miksi tavarat on levitetty ympäri lumperoisia?" Tämä myös on vahvistanut luuloani, että sillä tarkoitetaan esim. "pitkin pihoja, pitkin koko aluetta, ympäriinsä".

Saarijärven ohi ajaessamme silmiini osui kyltti Lumperoinen. Kellot aivoissani alkoivat kilkattaa. Sanan täytyykin olla jokin maastonimi ihan oikeastikin. Saarijärvellä on kaksi lampea, Iso-Lumperoinen ja Pieni-Lumperoinen. Lisäksi nimenomaan Saarijärven seudulla on erilaisia Lumpero- ja Lumperoinen-nimisiä sukunimiä ja yhdistyksiä tms.

Vaikka minulla on monia kieliin liittyviä kirjoja, ei hämmästyksekseni tuota sanaa sellaisenaan löytynyt mistään, ei edes Nykysuomen sanakirjasta eikä mistään saamelaisperäisten sanojen luetteloista. Lopulta sain selville, että sana on todella saamelaisperäinen ja lumperoinen tarkoittaa lampea. (Tutkielma-artikkeli netissä: Antti Aikio, Oulu: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland).

Lumperoinen on kovin samankuuloinen kuin lampi tai lumme, lumpeikko, lumpeinen jne. mutta sanoilla ei välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa. Koska artikkeli oli englanninkielinen, ei kiinnostanut tavata sitä enempää asian selville saamiseksi. Miksi meillä on sanonta "kulkea ympäri lumperoisia"? Ei tähän nyt ainakaan sovi ajatus, että tavarat olisi levitetty ympäri lampia! Asia ei selvinnyt mistään, enkä viitsi sen takia lähteä kaupunkiin kirjastoon asiaa tutkimaan.

Sivutuotteena alkoi enemmänkin kiinnostaa Nykysuomen sanakirjassa ollut sanarykelmä lumpeuttaa, lummessa ja lumpeuksissa. Sanat nähtyäni ajattelin heti tietysti niiden tarkoittavan, että jokin lampi lumpeutuu eli kasvaa lumpeita täyteen, umpeen. Sana tarkoittaa sanakirjan mukaan, että esim. korvat menevät lukkoon, lumpeutuvat.

Jostain kaukaa lapsuudesta alkoi sitten hiljalleen nousta mieleen, että ennen sanottiin, että joku kulkee "korvat lummessa", tai joku laittaa aina "korvat lumpeen" kun tämä ei ollut kuullut jotain tai ei halunnut kuulla. Onko järven lumpeutumisen ja korvien umpeutumisen kanssa mitään tekemistä toistensa kanssa, sitä en tiedä. Voi olla vain kansanetymologiaa eli vain sattumalta sanat näyttävät samanlaisilta. Tältä istumalta en nyt voi asiaa selvittää.

Eikö tuo yllä oleva lampikin ole kohta ihan lummessa?

Hän vain nauramistaan nauroi

2011-06-23T08:49:00.004+03:00

Minua innostaa kovasti suomen kielen monet vahvistamiskeinot. Jossain tekstissä vilahti esiin tällainen kielellinen vahvistus: "Hän vain itki itkemistään ja puhui puhumistaan, silti toinen vain nauroi nauramistaan". Selailtuani joskus vanhoja alakoulun ainevihkojani, huomasin kirjoittaneeni tällaisenkin lauseen: "Rannalle päästyänikin vain uin uimistani". (Tarina kertoo nähdystä unesta).

Minulla on sellainen mutu-tuntuma kuin tämä tällainen tekemisen painottaminen ja vahvistustapa olisi väistyvä ilmiö kielessä. Minusta se on tavallisempi vanhemman väen puheessa. En ainakaan voi kuvitella tällaista vahvistuskeinoa kenenkään kolmikymppisenkään sanomaksi.

Uudempaa vahvistustapaa ja lisääntyvää on vaikkapa naistenlehdissä näkyvä: "Tänään syödäänkin sitten oikein ruokaruokaa". Tai opettajainhuoneessa kuultua: "Ei pidetäkään oppilaille koekoetta vaan arvioidaan kurssi projektitöiden avulla". Kun joku kiinnitti huomiotani tähän vahvistustapaan vain muutama vuosi sitten, tuntui se minusta erittäin oudolta. Ja sen jälkeen minulle kävi kuten aina kun kuulee jonkin asian ensimmäistä kertaa, aloin tavata vahvistustapaa joka puolella. En oikein osaa itse vielä käyttää sitä puheessa.

Monista vahvistusrakenteista olen kirjoittanut jo aiemmin, kuten tyypistä "hän oikein haukkumalla haukkui". Tai muita vahvistuksia täällä.

Akun murreliite

2011-06-04T20:33:00.002+03:00

Viimeisessä Aku Ankassa (No 22. 1.6.2011) on keskiaukeamalla murreliite, jossa on juttuja 14 eri murteella, kukin tarina on sivun pituinen. Minusta oiva tapa tutustua hieman tämän yhteisen kielemme erilaiseen vaihteluun. Juttujen avulla on helppo vertailla eri murteita toisiinsa.
Eikö olekin suomen kieli monipuolinen:

"Mnää ruppen dyrstäntymän dähä ainasse skuuramisse". (Rauman murre)
"Sibla holeen ja sit vaa venataa. Tällast on olla juurdbruukare". (Stadin slangi)
"No elekeähän siinä. Soatta ottoa jottae teältä. Tahtosittako karvalelluo?" (Kainuun murre).

Nuo mainitut murteet ja 11 muuta esiintyvät lehden liitteessä. Jos noista äskeisistä lauseista ei saa selvää, ei hätää. Lehdessä on joka tarinan jälkeen sanastoa, jonka avulla pääsee vähän kärryille. Ja jos ei yhden sivun jälkeen ole saanut mitään selvää, ei vieläkään hätää. Seuraavalla sivulla on jo uusi murre, joka voi olla jo vaikka se ikioma.

Suolalusikkako tehty suolasta

2011-05-29T08:53:00.003+03:00

Lehdessä oli artikkeli vanhoista esineistä. Tekstissä mainittiin myös vanha suolalusikka. Hetken jo luulin, että olisi kyse lusikasta, joka on tehty suolasta, aivan samoin kuin joskus Puolassa käydessäni olin nähnyt entisessä suolakaivoksessa suolakappeleita ja suolapatsaita sekä monia esineitä, jotka oli tehty suolasta. Tarkempi lukeminen osoitti kuitenkin tietysti, että kyse oli vain lusikasta, jolla on otettu suolaa. Onhan rautalapiokin tehty raudasta, mutta onko sitten lumilapio tai kakkulapio tehty lumesta ja kakusta!

Lapsena löysin jostain punaisen esineen, jonka nimeä ja käyttötarkoitusta en ollenkaan tiennyt. En ollut koskaan nähnyt kyseisen esineen näköistä kapinetta. Äiti sanoi esinettä hernepyssyksi, sillä ammutaan herneitä. Kun en ollut aseita koskaan nähnyt, menin ladon nurkalle, jonne isä oli kasannut niittämiään herneenvarsia. Kovasti osoittelin herneitä pyssyllä. Olin käsittänyt, että jos hernepyssyllä ammutaan herneitä, herneet ovat ampumisen kohde eikä suinkaan ampumisen väline. En ymmärtänyt, että olisi pitänyt laittaa herne pyssyn sisään ja ammuskella herneillä vaikka jotain muuta kohdetta kuin hernekasaa. (Sitä paitsi pidin leikkipistoolia väärin päinkin kädessä, ylösalaisin, koska minusta se asento oli järkevämpi).

Yhdyssanat eivät ole aina loogisia. Ei ole aina selittämättä selvää, onko kyseessä aine, josta tehty, vai kohde jolle tai jolla tehdään jotain. Minusta on kaikkein hauskin se vanha kysymys: Jos naislääkäri on kerran nainen, niin minkähän näköinen otus on eläinlääkäri!
*****
Kuvassa lehtikuusi.

Merkitykset muuttuvat

2011-05-26T09:07:00.006+03:00

Tänä aamuna käsiteltiin Aamu-TV:ssä neekeri-sanan merkitystä ja merkityksen muuttumista aikojen kuluessa. Minun sukupolvelle ja minua vanhemmille se ei ole ollut haukkumasana. Se nyt vain on ollut ainoa olemassaoleva käypä sana Afrikasta tulleille tummille ihmisille. Kuten ohjelmassakin todettiin, sanan merkitys on muuttunut, ja nimenomaan siksi, että Amerikassa se on ollut haukkumasana. Täytyy siis opetella käyttämään muita sanoja ettei joudu vankilaan. Sana tulee muuten alun perin latinan mustaa tarkoittavasta sanasta niger.

Ohjelmassa haastateltu asiantuntija oli sitä mieltä, että neekerin sijaan tulisi käyttää sanaa musta. Mutta eiväthän kaikki Afrikasta tulleet ole mustiakaan, värierot voivat olla huomattavia. Minusta taas musta kuulostaa loukkaavalta. Mutta toisaalta, jos meitä sanotaan valkoisiksi, vaikka joku on itse asiassa oikeasti vaaleanpunainen tai beessi väriltään, miksei sitten afrikkalainen voi olla musta. Tumma kuulostaisi minusta paremmalta, mutta se on jo vanhastaan ollut mustalaisista käytetty nimitys. Paitsi että niinkään ei saa sanoa, romani on hyväksyttävämpi. Ota näistä sitten selvää. Tunneasiat ovat aina vaikeita.

Emme voi mitään sille, että sanojen merkitys ja sävy muuttuvat sukupolvien mukana. Samoin sopiva puhuttelu tai käyttäytyminen. Muistuupa vain mieleen, miten esim. Ilmari Kianto kuvaa naisia kirjassa Vanha postineiti.
Eräästäkin kunnan virassa olevasta naisesta käytetään nimitystä kunnantäti, ja muutenkin nimitetään Pikku Tytöksi, ja päälle päätteeksi todetaan vielä:
”Häntä, kunnantätiä mainittiin leikillisesti tuolla näppärällä korkonimellä: neiti Suonio näet painoi 107 kiloa”.
Mennäpä nykyaikana pikkutytöttelemään jotain aikuista naista, saati sitten ylipainoista. Samaisesta naisesta sanotaan myös: ”kylän hauskin naikkonen, jos nimittäin sopii mairitella diminutiivilla keijukaista, joka painoi 107 kiloa”.

On tainnut hellittelymuodossa naikkonen hieman merkitys muuttua vuosikymmenten aikana! Rouva on Kiannon tekstissä joskus myös vähäläntä pikkurouva, lintuseni tai pöksyniekka töpöhäntä. Voi hän olla myös hauskoissa housukkeissaan heippaseva punahilkka.
Oikein minua naurattaa kuvitellessani, mitä kolmekymppinen nykynainen sanoisi, jos vaikkapa työkaverina oleva mies nimittelisi häntä pöksyniekaksi töpöhännäksi.

Sanojen merkitysten muuttumiselle ei kai mitään voi. Me ihmiset kun emme ole koneita vaan tuntevia olioita. Meille sanat eivät merkitse aina jotain täsmällistä kaavamaista, vaan sanojen merkitys perustuu usein siihen, miltä ne tuntuvat, ja niiden rajat ovat häilyvät. Sanojen konkreettisen merkityksen muuttumisen olen huomannut esimerkiksi opettaessani kansalaisopistossa saksaa. Opiskelijoina on ollut usein minua vanhempia henkilöitä, jotka ovat tulleet verestämään kieltä. Usein käy niin, että opiskelijat hämmästelevät, että eihän se ja se sana kyllä ennen sitä tarkoittanut! Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa saksan toll. Ennen opetettiin, että sanan merkitys on hullu. Nykyään se tarkoittaa mahtavaa.

Mutta olisiko sata vuotta sitten ymmärretty vaikkapa ilmaisua sikahyvä? Epäilen, että se olisi senaikaisille ihmisille ollut negatiivinen ilmaus jostain asiasta.
*******
Kuvassa saarnin oksa.

Ennätykset rikkoutuivat

2011-05-20T19:45:00.005+03:00

Eräs tuttava kirjoitti minulle sähköpostissa: "Minua ottaa aina säätiedotteita kuunnellessa aivoon. Ainakin ennen oli niin, että suomen passiivilla oli aina persoonatekijä ja siltähän se kuulostaa vieläkin. Jos siis ikkuna suljettiin, on ilman muuta selvää, että sitä ei sulkenut tuuli, vaan ihminen. Mutta minua kaivelee, että sääennustuksissa lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin, pakkasennätyksiä rikottiin jne. Voiko ollenkaan näin sanoa, koska ihminen ei ole tekijä. Eikö pitäisi ilmaista: Lämpöennätys rikkoutui? "

Kallistuisin kysyjän kanssa samalle kannalle. Niinhän tavallisesti onkin, että passiivisen ilmauksen takana on yleensä ihminen: Hallissa tanssittiin ja laulettiin tai myös eläin, vaikkapa hyeenakoirista kerrottaessa: (Laumassa) ...sairaista ja loukkaantuneista yksilöistä huolehditaan ja niitä ruokitaan...

ISO suomen kielioppi (s. 1262), joka ei anna kielenkäytön suosituksia vaan vain kuvaa kielenkäyttöä sellaisenaan, antaa kuitenkin esimerkkejä passiivin käytöstä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei voi ajatella ihmistä tekijäksi:
Jos on kyseessä organismien sisäiset prosessit: esim. Alkoholi on...imeytynyt 2 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta. Vesiliukoisena alkoholi kuljetetaan veriplasmassa eri elimiin.
Tällaista yksipersoonaista passiivia esiintyy myös esim. elektronisia laitteita koskevissa teksteissä kuvaamassa tapahtumia, jotka vaativat ihmisille tyypillisiä kykyjä: Avataan Windows, tiedostoja tallennetaan, tietokone suljetaan.

Luonnonilmiöt ja tuntemattomat voimat voidaan esittää metaforisena toimijana: Tulivuoret ärjyivät kun Suomen kallioperää synnytettiin. Mesi on kätketty kukkien syviin kannuksiin...

Ei ole aina helppo määritellä, mikä on kielivirhe, mikä hyväksyttävää kielenkäyttöä. Vanhastaanhan meille on opetettu juuri niin kuin tuohtunut sähköpostin lähettäjäkin mainitsi.
Yleisin passiivin vääränlainen käyttö on esimerkiksi tapauksissa: "Määrätyissä tapauksissa voidaan todeta tartunnan merkkejä". Kukaan ei ole näitä tapauksia määrännyt, pitäisi siis olla tietyissä tapauksissa.
Työhön määrätyt miehet ovat miehiä, jotka joku on määrännyt työhön. (Terho Itkonen, Uusi kieliopas). Eli tuossa tapauksessa ihan oikein, mutta jos sanotaan: Aina ne samat määrätyt miehet lähtivät töistä ennen aikojaan, on tuo väärin, koska ei heitä ollut kukaan määrännyt pois lähtemään. He olivat vain ne samat tietyt miehet. (Kaikki tiesivät keitä he olivat).

Sain juuri luetuksi ruotsalaisen kirjailijan Helene Turstenin kirjan Tulitanssi, jonka viimeisellä sivulla kuin tilauksesta oli tähän aiheeseen sopiva passiivi-aktiivi-muunnos, joka sattuvasti muuttaa näkökulman:
"Tosin Arvikassa ei sanota, että ihmiset ovat nykyään loppuunpalaneita. Tiedätkö, mitä siellä sanotaan? ... -Ny on paljo niitä jotka on poltettu poroks..."

Kettu Repolainen

2011-05-18T09:42:00.005+03:00

Ruokapöydässä meillä saattaa olla aika yksitoikkoiset ruoat: syömme vartaita, laatikoita ja patoja. Lienevätkö varsinaiset ruoka-ainekset loppuneet, kun alamme syödä jo ruoantekovälineitäkin!

Näiden ruokien kohdalla on käynyt niin, että sanojen merkitys on muuttunut. Esineen sisältöä on alettu nimittää samoin kuin itse esinettä. Emme jaksa sanoa: "söisimmekö vartaassa valmistettua ruokaa", on helpompi sanoa vain "vartaita". Laatikko- ja pataruoka on lyhentynyt samoin.

Kiisseliä kauhoessa havaitsimme eräänä päivänä, että pinnalle olikin muodostunut "kettua", jonkinlaista kalvoa, kun ei ollut muistettu sekoittaa kiisseliä välillä sen jäähtyessä. Nuorempi sukupolvi naureskeli heti, että "kas kun ei sutta! " Mutta vielä isänikin puhui "ketusta", kun tarkoitti kalvoa.

Tämän sanan kohdalla on käynyt samoin kuin noiden ruoka-astioiden kanssa. Kettu (samaa kantaa kuin kesi, ketto) on tarkoittanut alun perin ohutta nahkaa, ja eläin, jota nykyään kutsumme ketuksi, on ollut alkujaan repo. Revosta kun on saatu nahkaa ja turkiksia eli kettua, on se ollut tärkeä kettueläin. Pian on puheessa alettu kutsuakin koko eläintä pelkästään ketuksi. Repo on jäänyt toissijaiseksi sanaksi, nykyään vain saduissa ja runollisesti ilmaistuna ja onhan meillä vielä revontuletkin. Ja eläähän sana hyvin suku- ja paikannimissäkin.

Marme Laden och Osama bin Laden

2011-05-09T15:34:00.005+03:00

Ihmisten runosuoni on kovin tuottoisa. Sain tänään tällaisen kiertiksen sähköpostissa. Nopeasti on jollain taas välähtänyt:

Osama Bin Laden är död...
Osama Bin Laden är död, men vi får inte glömma hans lite mörkare bror Choko Laden, som finns kvar eller kusinerna Marme Laden, partyprinsen Pinaco Laden, vegetarianen Sal Laden och den senila farbrodern Var Var De Jag Laden. Och trubaduren Bal Laden, kötthandlaren Rul Laden och hortonomen Al Bladen. Vi får inte heller glömma fru Sillsal Laden och den danska släktningen Remou Laden.

Ulkomailla kotimaassa

2011-05-01T09:42:00.004+03:00

Entisaikojen ihmisillä ei juuri ollut mahdollisuuksia matkustella pitkiä matkoja, puhumattakaan että olisi päästy ulkomaille. Jo vaikkapa järven toisella puolella sijainnut paikkakunta avasi tulijalle silmien eteen ihan uudenlaisen maailman kotikontuihin tottuneelle, aivan kuin ulkomaille olisi tullut. Tai jokin paikka on sijainnut niin kaukana ja vaikeakulkuisesti, että se on tuntunut ulkomailta.

Suomessa on monilla paikkakunnilla jopa kiinteitä sanontoja paikkakunnista, joihin on lähdetty "ulkomaille". Tampereella on tuttu vieläkin sanonta ”mennä ulkomaille Teiskoon”. Sanonta lienee tullut siitä, että joskus on Tampereen aluekarttoihin merkitty Teiskon kohdalle nimen sijaan pelkkä ”Tampereen ulkomaat”. Ja sijaitseehan Teisko nykykaupunkilaisestakin melko kaukana, noin 40 kilometriä keskustasta.

Etelä-Pohjanmaalta en muista paikkakuntaa, joka olisi liittynyt ulkomaille menoon. Mutta sen muistan, että jos vaikkapa äidiltä kysyttiin, missä joku henkilö on tällä hetkellä käymässä, siihen sai usein vastauksen ”Teiskossa”. Teiskon merkitys vain ei tuolloin lapselle auennut. Olisiko niin, että Pohjanmaalla ei tarvinnut mennä suomalaiselle paikkakunnalle tunteakseen olevansa ulkomailla, sillä ruotsinkieliset kunnat olivat jo monen pitäjän rajanaapureita. Naapurikunnassa käynti saattoi aiheuttaa sanonnan ”Närpes, Sverige”.

Jyväskyläläiset sen sijaan lähtevät ”ulkomaille Oravisaareen”. Oravisaari sijaitsee Jyväskylän liepeillä.

Imatran lähiseuduilta on lähdetty Ruokolahden kunnassa sijaitsevalle kylälle ”ulkomaille Utulaan”. Sanonta on peräisin vuosisatojen takaa, ajalta jolloin Venäjän ja Ruotsi-Suomen valtakunnan raja kulki Kysmälänlahtea pitkin. Lahden toiselta puolelta, Kekäleenmäeltä katsottuna Utula oli ulkomaata. Sanonta elää edelleen ja kylätoimikunta myy Utula-passeja - koskaan ei tiedä, milloin passintarkastaja yllättää.

Lahtelaisten matkustusmahdollisuudet ovat olleet ”mennä ulkomaille Okeroisiin ja merille Möysään”. Okeroinen on Hollolassa sijaitseva kylä ja Möysä on Lahden kaupunginosa. Okeroislaiset ovat tehneet kyläkirjankin, joka on saanut nimekseen juuri sanonnan Ulkomaille Okeroisiin.

Kouvolalaiset ovat käyneet aina ”ulkomailla Utissa”. Tästä kirjoittaa Matti Paakala blogissaan: ”Kouluaikanani oli sanonta: Ulkomaille Uttiin, kaukomaille Kaipiaisiin ja Saaramaalla on maailmanloppu. Jos Saaramaan saunan nurkan takaa sormella koitti, niin siellä oli tyhjää vaan.”

Nykyään ”mennä ulkomaille” –sanonta syntyy hieman toisenlaisista lähtökohdista. Otanmäki, joka sijaitsee Kajaani-Vuolijoki kuntaliitosalueella, on tullut tunnetuksi 2000-luvulla pakolaisten vastaanottamisesta. Vuolijoen kunnan aikana kunnassa asui (Otanmäen ansiosta) heti Helsingin jälkeen toiseksi eniten ulkomaalaisia asukasta kohti. Otanmäessä onkin sanonta "Miksi lähtisit ulkomaille, kun voit mennä Otanmäkeen. Koko maailmahan on jo täällä."

Samasta syystä lienee syntynyt myös sanonta ”mennä ulkomaille Kajaaniin” tai ”ulkomaille Sotkamoon”.

Tarvinnevatko ahvenanmaalaiset tällaisia sanontoja, hehän ovat jo ulkomailla kotimaassa.

Puhutko arabialaiselle norjaa?

2011-04-30T13:18:00.007+03:00

On yleinen ajatus ja käsitys, että oma maa on se ainut oikea ja paras. Maailman ainoa paikka, jossa asiat tehdään niin kuin ne kuuluukin. Tästä syystä muunmaalaisia halvennetaan niin, että on syntynyt jopa kiinteitä sanontoja useista eri kansanryhmistä. Olen joskus törmännyt sellaiseenkin ilmaukseen kuin "Paloittelen sut niin, että toinen käsi jää Ruotsiin!" Voin kuvitella, että jos tietyissä piireissä paloittelemisen jälkeenkin jokin kappale jää peräti Ruotsiin, uhkauksen täytyy olla jo tosi kamala!

"Joku kattoo mua ihan ruottiksi", jolloin katsotaan vähän vinoon, on tullut esiin jo useassakin yhteydessä. Eihän mitään naapurimaissa oikein ja hyvin voida tehdä. "Ryssiä" jokin asia tai "tehdä se venäjäksi" ovat niin ikään näilläkin sivuilla käsiteltyjä ilmauksia, mutta "ruma kuin venäläisen pommikoneen rahastaja" oli itselleni uusi ilmaus, tuntuu kuitenkin olevan aika yleisesti käytössä. Miksihän juuri venäläisen? No miltä kuulostaisi "ruma kuin espanjalaisen pommikoneen rahastaja!" Ei todellakaan ole ilmauksessa samanlaista ytyä.

"Kiroilee kuin turkkilainen" tai "tupakoi kuin turkkilainen" ovat hyvin kiinteitä sanontoja. En tiedä kiroilevatko turkkilaiset edes, mutta voisi kuvitella sanonnan syntyneen nimenomaan turkkilaisista siksi, että sana Turkki sisältää r:n, joka melkein sopisi jo itsessään kirosanaksi, tai sana turkinpippuri oikein r:ää päräyttäen. Tupakoimiseen liittyvä sanonta voisi olla syntynyt yksinkertaisesti sopivan alkusoinnun vuoksi.

"Kylmä kuin ryssän helvetissä", "nälkä kuin Viron sudella", "pyörii kuin ryssä Anttilassa" ovat niin ikään vanhoja, monille tuttuja sanontoja. Mutta tietävätkö kaikki, mitä tarkoittaa, kun "mennään halailemaan arabialaista ja puhumaan sille norjaa"? On kyse Arabian-tehtailla valmistetusta WC-pöntöstä, ja norjan puhuminen on oksentamista, kylläkin siistimmin sanottu kuin yrjöäminen.

Liekö sellainenkin sanonta kuin "Libanonissa on kaikki p....a paitsi kusi" suomalaisten rauhanturvaajien aikaansaama. Mistä siihen muuten olisi yhtäkkiä vieras, kaukainen maa otettu? Sanonnassa vaihtelee joskus maan nimi, mikä lienee puolestaan turismin mukanaan tuomaa. On tainnut joku hyväkäs pettyä matkaansa perusteellisesti. Koska naapurimaat aina ovat irvailujen kohteena, voi maa olla sanonnassa Ruotsi tai Venäjäkin, usein intti tai jokin muu kamala paikka.

Pahasta hajusta/p....sta kuulee joskus käytettävän vertausta "haisee kuin parhaat ulkomaiset omenat". Tietysti taas ulkomaiset, ei todellakaan kotimaiset. Ulkomaiden tilalla on kuultu myös "saksalaiset omenat", mutta onkohan tuohonkaan kohtaan kukaan kuullut laitettavan jotain arvostettua ja hienona ja pidettyä maata.

Valkosipulin varpaat

2011-04-27T14:17:00.002+03:00

Minun piti saada selville valkosipulin kynsi -ilmauksen englanninkielinen vastine. Käden ulottuvilla ei ollut sanakirjaa, joten etsin ensimmäisestä vastaantulevasta nettisanakirjasta. Ilmaus oli clove of garlic.
Huomasin yhtäkkiä, että ilmaus ei olekaaan kaikissa kielissä kynsi. Saksalaiset nimittäin eivät puhu kynsistä vaan valkosipulin varpaista (Knoblauchzehen) ja espanjalaiset hampaista (dientes del ajo). Onneksi sentään virolaiset puhuvat suomalaisten tapaan kynsistä (küüslauga küüs). Ruotsalaiset eivät käytä ruumiinjäseniä tässä yhteydessä ollenkaan, vaan heillä on vitlöksklyftor. Klyfta on lohko, kuten mm. appelsiininlohko. Klyfta tarkoittaa ruotsissa myös mm. halkeamaa, kuilua, aukkoa ja klyva halkaista, minkä luulisin olevan samaa kantaa tuon englannin clove-sanan kanssa.

Nettisanakirja antoi ilmaukselle käännöksen 14 muulle kielelle, mutta outoa minusta, että käännökset olivat mielestäni kaikki päin mäntyä. Clove of garlic merkitsisi nettisanakirjan mukaan muun muassa saksaksi, espanjaksi ja suomeksi varvasta. Minulle tuntemattomia kieliä oli mukana, mutta minusta varpaaseen liittyviä sanoja niilläkin kielillä annettiin. Ainoastaan venäjäksi oli minusta oikea: dolka tsesnoka, joka tarkoittaa juuri valkosipulin kynttä. Venäjässä tuo dolka tarkoittaa kuulemma vähän samaa kuin lohko, mutta siellä on toinenkin sana, joka on juuri hammas.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että mitään ilmausta ei voi kääntää suoraan omasta kielestä toiseen kieleen. Aina ilmenee jotain yllättävää. Toiseksi: Nettisanakirjoihin ei voi luottaa. Jos niitä käyttää, pitää tarkistaa useammalta taholta.

Tiedättekö muuten, mikä on yhdistelmäsipuli? Näytti olevan Wikipedian mukaan kokonainen valkosipuli kaikkine kynsineen, kun se espanjaksi oli mainittu valkosipulin pääksi.

Haukotaanko Haukkoniemessä

2011-04-27T11:39:00.004+03:00

Eräässä tienhaarassa Mikkeliin ajettaessa lukee viitassa Haukkoniemi. Melkein poikkeuksetta kyydissäolijat alkavat ihmetellä, mitä siellä haukotaan. Haukotaanko peräti henkeä vai syödäänkö pientä suupalaa vai haukotellaan toden teolla.

Kyse ei kuitenkaan ole haukkaamisesta eikä haukottelustakaan, vaan haukko on haukka-sanan rinnakkaismuoto. Varsinkin vanhoissa yhdyssanoissa sananloppuinen vokaali on vaihdellut: lehmä>lehmihaka, orava>Oravisaari. Jälkimmäisessäkin tapauksessa vain on käynyt niin, että esim. internetin kartastoihin nimi on merkitty muotoon Oravasaari. Tässä taas konkreettinen esimerkki siitä, miten paikannimetkin muuttuvat ihan huomaamatta aikojen kuluessa.

Samasta syystä laulaja Kirsi Ranto voisi yhtä hyvin olla nimeltään Ranta. Hauskat kotivideot -ohjelman juontajan Sampo Marjomaan sukunimi on niinikään tällainen, merkitykseltään sama kuin Marjamaa, nimen muoto vaihtelee Suomessa alueittain. Usein vain on niin, että varsinkin eri puolilla Suomea samannäköistenkin sanojen etymologinen alkuperä voi olla eri juurta. Tavallinen Tallaaja ei voi tietää sanan syntyä, kun sitä eivät aina tiedä kielitieteilijätkään.

Paljon muitakin rinnakkaisia suku- tai paikannimiä on Suomessa, vaikkapa Karvonen-Karvanen. Paikannimistä tulee mieleen omalla paikkakunnallamme oleva Paskosaari. Vanhat paikkakuntalaiset kertovat nimen tulevan muuten siitä, että kun ennen kuljettiin pelkästään veneellä ja venematkat olivat pitkiä, käytiin tietyillä sopivasti matkan varrella olevilla saarilla tarpeilla.

Metsokin on itse asiassa tällainen metsä-sanasta johdettu muoto, samoin otsasta tulisi otso. (Karhulla kun näyttäisi olevan naamassa pelkkää otsaa).

Huvittava kieli

2011-04-27T11:33:00.002+03:00

Virossa minua viehättää eniten ehkä kieli. Se kun kuulostaa suomalaisesta tosi hupaisalta. Olen ymmärtänyt, että virolaisten mielestä ei suomi kuulosta ollenkaan niin hassulta kuin meistä viro. Ei kai mikään ihme, jos meitä hymyilyttää, kun ensimmäiseksi silmiin osuu kyltti reisiexpertistä, ja sisällä luvataan, että "omal käel reisimine" on helppoa. Käykääpä kokeilemassa! Jo ovelta kysyvät: "Kuidas käsi käyb?" Mitä sitten tapahtuukaan rakennuksessa, jonka seinässä lukee: kohtumaja? Ja harvassa maassa on niin tiheässä veski-kylttejäkään kuin Virossa.
No armahdetaan, ei ole syytä kenenkään säikähtää, että olisi kyse jostain hämäräperäisestä. Omal käel reisimine on omin neuvoin matkustamista ja kuidas käsi käyb tarkoittaa mitä kuuluu? Veski = mylly ja kohtumaja = oikeustalo (vrt. suomen: oikeus ja kohtuus).

Suurin osa ryhmästämme oli tottuneita Viron-kävijöitä, ja he tiesivät ne tavallisimmat riskisanat, jotka näyttävät samanlaisilta, mutta merkitsevät eri asioita. Kaupassa ei kukaan uskaltanut lausua ääneen, että onpa halpaa, virolaiset olisivat luulleet meidän haukkuvan tavaroita huonoiksi. Siitä syystä jokainen hoki vain, että edullista, edullista. Ja raamattuja oli myytävänä monessakin kaupassa, eli siis kirjoja. Opetuksen tulkkaajakin sotkeentui kerran ja esitteli kirjaa, jota väitti käsityöihmisten raamatuksi.

Minusta koulukin on virossa hauska sana: kooli. Se ei tietysti kuulosta yhtä kivalta muiden kuin pohjalaisten korvissa, sillä kooli pohjalaisille tarkoittaa pesuvatia. Voitte vain arvata, miten minua huvittaa, kun virolaiset sanovat olleensa koolissa.

Kun tiesin jo etukäteen, että soittaminen virossa on matkustamista ja puhelimella soittaminen helistamista, ihmettelin, kun kuulin jonkun kadulla puhuvan puhelimeensa: "Ma sõidan sulle". Eli lause on virolaiseksi mahdoton. Oletan, että henkilö oli virolainen, joka puhui suomalaiselle ja oli oppinut, että suomalainen ymmärtää parhaiten, kun käyttää välillä suomalaisia sanoja. Tällainen sekakieli on vain kokemukseni mukaan vihoviimeistä. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen lopulta tarkoittaa. Täytyy koko ajan kysellä, tarkoitatko nyt viron sanaa vai suomen sanaa.

Eräskin tuttavani kertoi kerran, miten hän aina Virossa käydessään käytti kaupoissa viroa, eli niitä vähäisiä sanoja ja lauseita, joita oli oppinut. Koska puhe ei tietysti ollut täydellistä eikä intonaatio virolaista, eivät virolaiset torikauppiaat edes älynneet toisen puhuvan viroa, vaan ajattelivat tietysti itsekseen, että "kylläpä minä ymmärrän hyvin suomea!" Tuttava onkin alkanut puhua Tallinnassa kaupoissa selvää suomea.

Tällaiselta näytti kintaanteko-ohje viron kielellä.

Ja tuolla otsikollakin on oikeastaan kaksoismerkitys. Huvittav viron kielessä tarkoittaa mielenkiintoista.

Ikivanhaa omaperäistä

2009-08-05T11:45:00.003+03:00

Virolaisilla on hauska sana ”vuorokaudelle”, yksinkertaisesti ”yöpäivä, ööpäev”. Sana on muodostettu samalla tavalla kuin meidän (ja myös viron kielen) sana ”maailma” = ”maa+ilma”. Kaksi samanarvoista sanaa vain laitettu yhteen, ja saatu yksi yleiskäsite. Tämä on siis erilainen yhdyssanojen muodostustapa kuin mikä meillä nykyään on tavallista: esim. kirjakaappi-yhdyssanassa toinen on pääsana, toinen sen määrite: Mikä kaappi? = kirjakaappi. Mutta ei voi kysyä: Mikä ilma? – maailma.

Tyypillistä juuri suomalaisugrilaisille kielille on, että kaksi samanarvoista sanaa rinnastetaan yhteen ja saadaan yleiskäsite. Esimerkiksi mordvan kielissä ”maitotuotteet” =” voit-kermat” tai ”sisälmykset” = ”sydämet-maksat”. Virosta voisi vielä mainita esim. ”suud-silmad” = ”kasvot” tai ”luud-liikmed” = ”kehon kovemmat osat eli luuranko”, ”käed-jalad” = ”raajat”.
”Madot-kovakuoriaiset” tarkoittaa sukukielissä ”vastenmielisiä pikkueläimiä”, virossa ”sitikad-satikad”.
Sanatyyppi ei ole yksinomaan suomalais-ugrilaisten kielten erikoisilmiö, vaan sitä on monissa muissakin. Kiinassa esim. ”maisema” = ”vuori-vesi” tai ”sää” = ”tuuli-vihma”.

Suomen kielestä olen etsiskellyt samantyyppisiä sanoja, mutta enää ei meillä ”maailman” lisäksi ole havaittavissa näin muodostettuja yhdyssanoja, tai en ainakaan tunnista niitä enää. Ainoastaan sanapareina esiintyviä ilmauksia löytyy meiltäkin, esim. ”Hän sai lunta suut silmät täyteen”, mikä korvaa kasvot-sanan. Tai joku syöksyi ojaan ”suin päin”. Hän puhuu ”puuta heinää” tai ”ummet ja lammet”, puheessa ei ollut ”päätä ei häntää”. Minusta samantyyppinen on myös ”tilaisuudessa oli ukkoa ja akkaa”, millä tarkoitetaan samaa kuin paljon ihmisiä. "Yöpäivä" on säilynyt meilläkin vielä kiinteässä sanonnassa: "yötä päivää", joka voisi olla samaa kuin ympäri vuorokauden.

Sanaparit ovat suosittuja myös Kaukoidän kielissä. esim. tamilissa ”puu”= ”maram” ja ”maram-kiram” = ”puut ja senkaltaiset kasvit”, kannadakielessä ”pitil” = ”viulu”, ”pitil-gitil” = ”viulu ja sen tyyppiset soittimet”. ”Sitikad-satikad” olisi samaa tyyppiä, niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.

Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne.

Yhdyssanoista eri näkökulmasta olen kirjoittanut aiemminkin täällä.

Sukkapuikko vai suklaapuikko

2009-07-23T12:44:00.004+03:00

Muistan kansakoulusta, miten aamuisin veisattiin virttä, jossa olivat sanat: …”ja sun hellään hoidantaas…” Koska lapsen ajatusmaailmaan ei tuollainen ilmaisu mahtunut, lauloin itse aina. ”…ja sun hellää koiraa taas…” Näitä väärin kuultuja laulunsanoja on käsittääkseni joku koonnut oikein kirjaksikin ja varmasti niistä on jokaisella omiakin kokemuksia pilvin pimein.

Yksi virhetyyppi on väärin luetut sanat tai lauseet. Viimeisimmän luin eilen Vilukissin blogista, jossa Vilukissi kirjoittaa, että hän osti sellaisia suklaapuikkoja, joissa oli paksu kuorrutus. Joku ilmaisi kommentissa lukeneensa, että olisi ollut kyse sukkapuikoista, joissa oli paksu kuorrutus. Jostain tekstistä muistan lukeneeni jo talvella, että kun tekstissä luki jäseniästäsi riippuen, joku oli lukenut: jäsenistäsi riippuen.

Oppilaiden koevastauksissa on usein hauskoja virheitä. Ei niinkään minun kokeissani, koska minulle vastataan vierailla kielillä, mutta uskonnonopettaja on joskus kertonut olevan tavallista, että kun pitäisi kirjoittaa ortodoksi, oppilas vastaa ortoboxi. Tai kun pitäisi olla ”kirkko on katolinen”, vastauksessa onkin ”katollinen”, vaikka ortodoksisetkin kirkot ovat katollisia!

80-luvulla olivat suurta huutoa mikroautot. Fysiikankokeessa on joku kirjoittanut mikroaaltouunin sijaan mikroautouuni, olivathan nuo uunit ainakin sen vuosikymmenen alussa vielä harvinaisia. Maantiedon opettaja ei ole ilahtunut kivilajikokeessa, kun graniitin sijasta jollain on kranaatteja. Vieraat kirjaimetkin tuottavat ongelmia. Lakritsista tulee helposti lagritsi.

Ja tällaisia sattuu itsellekin vähän väliä, nämähän ovat niitä kielivihreitä eli virheitä, joita jokainen metsästää ja iloitsee hauskasta kommelluksesta. Samoin aivohiiret vain vilistävät väsyneiden työntekijöiden palavereissa, joissa pitäisi olla jämäkkä aivoriihi.

Nuo kaikki ovat anteeksiannettavia kömmähdyksiä, vaikka vievätkin ajatukset harhateille ja vaikeuttavat ymmärtämistä. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ilmoituksia, kylttejä tai muuta kaikille näkyvää virallista tekstiä, ei virheitä kovin helposti annetakaan anteeksi. Löysin kielipoliisin erinomaisen kuvablogin Kielikuvia, jossa kuvataan ja tuodaan esiin ihan oikeita virheellisiä kylttejä, otsikoita jne. Nämä ovat nyt niitä virhetyyppejä ja virheitä, jotka suututtavat ja kiukuttavat ihmisiä ja joiden laatimiseen pitäisi oikeasti panostaa. Suosittelen tutustumista.

Repetitio mater studiorum est

2009-07-22T16:38:00.004+03:00

Olen pitänyt tätä kieliblogia jo kaksi vuotta. Ja enhän minä olisi opettaja enkä mikään, ellen välillä testaisi, miten hyvin oppi on mennyt perille ;) Kertaus on opintojen äiti! Repetitio mater studiorum est! Olen laatinut 20 eri kysymystä aihepiireistä, joista olen kirjoittanut. Kysymykset valitsin lähinnä sen mukaan, mitä asioita lähipiirini on useimmiten kysellyt.

Huomasin kysymyksiä laatiessani, että en itsekään enää muista, olenko kirjoittanut jostain asiasta vai en. Ja toisaalta taas yllätyksekseni huomasin joistain aiheista kirjoittaneeni montakin kertaa.
Linkitän kuitenkin jokaisen kysymyksen vain yhteen tekstiin, josta ainakin löytyy jonkinlainen vastaus. Vastauksia voi olla siis muissakin kuin linkitetyssä tekstissä.
Joten siitä vain lähipiirin kielitietoutta testaamaan!

1. Miten saadaan uusia sanoja suomen kieleen?

2. Mitä tarkoittavat usein käytetyt lyhenteet OMG ja KVG?

3. Montako sanaa kielessä on?

4. Mikä on prolatiivi?

5. Miksi kielessä on synonyymeja eli monta eri sanaa samalle asialle?

6. Suomalaiset nimittävät Volkswagen-autoa Kuplaksi. Mutta miten sitä nimittävät ruotsalaiset, englantilaiset tai saksalaiset?

7. Miksi suomalaiset nimittävät Viroa Viroksi yhden maakunnan mukaan eikä Eestiksi?

8. Mistä tulee sanonta ”Kaiken A ja O”?

9. Miksi monissa kaksiosaisissa sukunimissä on on s tai t keskellä sanaa, kuten Halmesmäki, Kortesluoma tai Madetoja, Rinnetmäki sekä paikannimissä esim: Kortesjärvi, Homeskorpi?

10. Mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet?

11. Montako kieltä maailmassa on?

12. Miksi Sweden on meillä Ruotsi?

13. Mikä muu merkitys kuin etunimi on sanalla kirsi?

14. Mistä tulee sikermä usko, toivo ja rakkaus?

15. Millaisia lainasanoja ruotsalaiset ovat saaneet suomalaisilta?

16. Miksi kaurahiutaleiden tuotemerkin nimi on Elovena?

17. Mitä Tuhkimo ja Punahilkka ovat muilla kielillä?

18. Mikä on viikonpäiviemme alkuperä?

19. Miksi Linnunrata on Milky way?

20. Montako saamenkieltä on olemassa?

Mietitään päissämme

2009-07-20T10:35:00.003+03:00

Pari päivää sitten kirjoittamani tekstin kommentissa Rita kirjoittaa: ”Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme”. Itselleni tulee edelleenkin tuosta väistämättä mieleen, että meillä jokaisella on monta päätä, joissa asiaa tutkailemme. Muistan nimittäin vielä kirkkaasti sen hetken lukioajoilta, kun englanninopettaja painotti: ”Muistakaa, että englannin kielessä kuuluu olla monikko, vaikka suomen kielessä on yksikkö!”

Yksikköä olen luontevimmin suomessa aina käyttänytkin. Viime aikoina on tuo monikollinen muoto tunkeutunut rinnalle, lieneekö englannin kielen vaikutusta. Katsoin, mitä mieltä Iso suomen kielioppi ja Uusi kieliopas ovat. Iso kielioppihan ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten pitäisi sanoa, vaan kuvailee kieltä sellaisena kuin se on. Mutta Kieliopas antaa myös suosituksia.

Molempien kirjojen mukaan yksikköä käytetään tavallisesti sellaisesta olentoihin tai esineisiin kiinteästi kuuluvasta, jota kullakin on vain yksi. Esimerkkejä Kielioppaasta: Esim. Asia tuntuu jääneen ihmisten mieleen (harvemmin mieliin). Onpas noilla kissoilla tuuhea turkki. Taloissa oli harjakatto (myös harjakatot). Pojat panivat lakin (myös lakit) päähänsä. Tässä päihinsä kyllä kuulostaisi hullunkuriselta. Heidät erotettiin virastaan (myös viroistaan).

Iso suomen kielioppi (s. 548) antaa myös esimerkkejä:
Kaikki pudistelivat päätään. Toisaalta myös monikko: Vares ja Donna ravistivat vaitonaisina päitään. Joskus olen nähnyt mustiin pukeutuneita mummoja risukasat selässään. Siinä on toistasataa piipittäjää nokat ojossa.

Kuvittelisin, että jälkimmäisessä tulee vahva mielikuva lintuyhteisöstä ja monista nokista, jolloin monikko tuntuu luontevalta. Mielikuva mummoista kulkemassa risukasoineen on paljon yksilöidympi, joten siksi yksikkö, monikko tuntuisi jopa koomiselta. Samoin tällaisessa esimerkissä: Helmi-tädin kauneus oli lähes salvannut heidän maalaistyttöjen hengityksen.

Lähteitä mm:
Itkonen Terho: Uusi kieliopas. Tammi. Finnreklama Oy. Sulkava 2000.
Iso suomen kielioppi. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005.

Perusoikeuksia lapin murteella

2009-07-19T17:06:00.005+03:00

Olen keräillyt näytteitä eri murteista, tässä vaihteeksi murretta läntisestä Lapista. Lapin murteella näkee muuten harvoin mitään kirjoitettavan, ei edes blogeja.

Perusoikeuksia:
1. artikla
Ihmisarvo
Ihmisarvoa ei piä tärvelä mishään muo´ossa.
Sitä pittää kunnijoittaa ja suojela kaikin konstein.
2. artikla
Oikeus elämään
Itteläkullaki häätyy olla oikeus ellää lailansa.
Kethään ei piä tuomita menettämhään ainuhaansa eikä ensikhään lahata.
10. artikla
Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
Jokhaisella on oikeus vaphaasseen hunteerauksheen, omantunnon tutkaihluun ja harthau´en harjotukshiin. Se meriteeraa sitä, että hän voipi uskoa, mihin halvaa tahi olla uskomatta.
Ittekullaki on oikeus vaihettaa vakkaumusta ja uskoa niin ku villapaitaa vaikka kelin mukhaan, eikä siihen saa olla kelhään mithään sanomista.
Jos omatunto soimaa, niin ei ole pakkoa lähteä sotapalveluksheen.
14. artikla
Oikeus koulutukseen
Ittekullaki on oikeus kaiken sorttisseen ja tasosseen koulutuksheen, jos älliä ja intoa piisaa, eikä se saa olla rahasta kiini.

17. artikla
Omistusoikeus
Ittekullaki on oikeus nauttia rehelisin keinoin tahi konstein hankkimasthaan ommaisuue´sta mielensä mukhaan. Hän voipi testamentata tai kenkätä varansa kelle halvaa, eikä sitä voija ryövätä lain varjola.
Jos toisen omhaan puututhaan yhteisen e´un nimissä, siitä pittää maksaa rohki kunnoliset korvaukset ja ilman herroitten venkoiluja ja juonia.
20. artikla
Yhdenvertaisuus lain edessä
Vaikka omistaski pareman puseron ku joku toinen, niin on syytä muistaa, ettei ole yks toisthaan kummempi, kaikki ouvvat yhenvertasia lain eessä.

21. artikla
Syrjintäkielto
Ei ole syytä kattela syrjäkarhein, olipa kaks jalkane minkä näköne ja kokone tahansa, poriskhoon mitä tykkää ja tulkhoon ymmäretyksi ittenhään ja juuri semmosena ku oon.
23 artikla
Miesten ja naisten välinen tasa-arvo
Ei niin pieni ero, mikä on miehitten ja vaimoitten värkitten välilä, saa vaikuttaa milhään laila töissä eikä palkoissa, eikä mishään muussakhaan sortteerauksessa.
24. artikla
Lapsen oikeudet
Kläpile pittää antaa kaikkea, mitä se tarttee niin ku ruokaa ja rakhauttaki. Kläpin on saatava sinnitellä silloin, ku siltä tuntuu. Siinä sen ittetunto kasuaa ja se oppii huomaahmaan, että häänki on joku tässäki sakissa.
25. artikla
Ikääntyneiden henkilöiden oikeudet
Vanhoja ei pi´ä ylönkattoa eikä halveerata. N´on monesti kuivan kosken läpi uihneita
ja koettelemusten kepittämiä jalostunheita ihmisiä.
37. artikla
Ympäristönsuojelu
Meil´on iso vastuu: meät on kuttuttu ympärillä olevan mailman parantajiksi ja siittä meän häätyy pittää huoli, että jäkipolvet tulevat saahmaan sen ittelheen vielä parempana ku met.
41. artikla
Oikeus hyvään hallintoon
Ittekunki on piettävä huoli siittä, että homma pyssyy hanskassa ja että asiat hoijethaan oikeu´enmukasesti ja kohtuulisessa aijjassa sillon, ku virkakunta alkaa paperitten kanss pellaahmaan. Ittekunki asiana on vahtia, että häntä kuuhlaan ja että hän saapi tion häntä koskevista mulkkauksista säntilisesti ja että hän pystyy varjelhen, ettei salhaisia eikä etenkhään liiketoimintaa koskevia tietoja levitellä mailmale.
Jos näin pääsee käyhmään, niin hällä on oikeus saaja korvaus aiheutetusta vahingosta.
45. artikla
Liikkumis- ja oleskeluvapaus
Ittekullaki on unioonin aluheela vaphaus liikkua ja oleila missä tykkää.
47. artikla
Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen
Jos sattuu käyhmään niin, että joku on tölvässy törkeästi, kärsiny osapuoli voipi kohtuulisessa aijjassa vettää syylisen käräjille ja vaatia tekosesta eesvastuusheen. Jokhaisella on maholisuus saaha neuvoja ja antaa jonku viissaaman puolustaa ittehään. Niilä, joila ei ole tarpheeksi varoja, on maholista saaha ilmasta oikeusapua käräjäintikostanusten maksamiseksi.

Artiklat olen ottanut Eija-Riitta Korholan blogista.

Työn raskaan raatajat

2009-07-17T17:36:00.004+03:00

Radiossa puhuttiin hiljattain nuorten suhtautumisesta työhön. Nuoret pitävät työtä kyllä tärkeänä, mutta eivät elämän tärkeimpänä, huipputärkeänä, sellaisena, että elämä olisi yhtä kuin työ. Moni ei myöskään ole valmis sitoutumaan pitkään työsuhteeseen. Pätkätyö ja projektit ovat monen mielestä hyviä, ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Vanhemmalla sukupolvella on kuitenkin vieläkin erittäin tiukka työmoraali. Eihän olisi tultu toimeen ankarissa oloissa, eikä meillä olisi tätä korkeaa elintasoa ellei työmoraali olisi korkea. Nuorilta usein unohtuu, että ei työ ole ennenkään ollut se mitä tavoitellaan, vaan se on ollut keino pysyä hengissä ja saada itselleen paremmat oltavat. Juuri luin lehdestä, että tästäkin lamasta ilmeisesti selvitään hyvin nimenomaan hyvän työmoraalin ansiosta.

Meitä on opetettu lukuisin sananlaskuin ajattelemaan työtä ja vain työtä. ”Työ ensin, sitten leikki (huvi)” kaikui hyvin usein, jos ei esimerkiksi tiskaamaan ruvennut heti. Kaikille oli selvää, että ”työ miehen kunnia” ja ”ei Luoja laiskoja ruoki”. Joskus sanottiin juhlallisella ilmauksella: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä”. Samaan suuntaan ohjasi ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” Nykyään sitä kuulee kylläkin enemmän toisin päin: ”Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomennakin”.

Oli selvää, että ”Illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää” . Tämä sanonta kuului maanviljelyskulttuuriin, mutta on se kaupungissakin ollut käytössä. Ja ainakin meidät ajettiin ylös jo aamulla kahdeksaan mennessä vaikka olisi lomapäiväkin ollut. Kaupungissa kasvanut ikätoverini sen sijaan sanoo, että aikaista ylösnousua ei heiltä käytännössä vaadittu, vaan nuoret saivat nukkua aamuisin. ”On kuin pistäs rahaa pankkiin, kun nuori nukkuu.” Paitsi että oma äitini ei olisi suurin surminkaan meille tuollaista sanontaa sanonut ja nukkumista sallinut. Ruumiilliseen työhön viittasi myös ”Hellät on työttömät kädet”, jota esitettiin silloin, kun sai esimerkiksi rakkoja käteen.

”Työ tekijäänsä kiittää”, sillä tehtiin selväksi se, että jokainen työ, pieni tai suuri, oli tehtävä kaikkein parhaimmalla tavalla. Äidin mielestä ”jää miehen saantikin kesken”, jos työ jää kesken. ”Työtä tekevälle riittää” oli yleinen totuus erilaisissa tilanteissa.

Toisaalta aika usein lausahdeltiin suu hymyssä, että ”ei terve ruumis työtä kaipaa”. Tai ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Kapinaa työtä kohtaan on myös tämä: ”Ei työ tekemällä lopu”. Huumorimielessä tuli toistetuksi usein: ”Ahkeruus on ilomme”; esimerkiksi silloin, kun oltiin päivälevolla tai muuten vain loikoiltiin. En muista tuota tosimielessä kertaakaan käytetyn. Sen sijaan opetettiin ihan tosissaan: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa”.

”Jos työ herkkua olis, niin herrathan sen tekis” –lausahdus osoitti luokkajakoistakin suhtautumista. Mutta opetti se myös sen, että työhön kuuluu, että se ei aina ole mukavaa; työn raskaus ja vaikeus on itsestäänselvyys. Tuttu ja käytössä oli tämäkin: ”Raskas työ vaatii raskaat huvit”, jolla useimmiten kommentoitiin toisten tekemisiä. Nykyään sitä kuulee käytettävän puolustukseksi jos vaikka ravintolassa on tullut otetuksi enemmän kuin olisi suotavaa.

”Laiska töitään luettelee” tai "laiskan tulee hiki syödessä" olivat selviä ohjeita nekin. Toisen kurkkiessa olan yli tuli usein toistetuksi: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille.”

”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” korosti työn arvoa. Ja selväähän oli, että työssä niin kuin muussakin: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”.

Hiivatin hyvää olutta

2009-07-11T10:06:00.006+03:00

Viime aikoina ihmisiä ovat suututtaneet vadelmanmakuisen Otto-lonkeron mainokset: Vattuako siinä tuijotat? Vatun hyvä lonkero. Vattumainen maku. Vattu on ollut vadelman toinen nimi murteissa iät ja ajat, eikä sillä ole ollut sitä merkitystä, joka siihen nykyään liitetään: kierretään v-alkuista kirosanaa. Mutta mainostajan tarkoitushan on ollut saada oma tuotteensa esiin ja siinä se näyttää tällä kertaa onnistuneen erinomaisesti. Siinä mielessä hyvä keksintö tuo kaksoismerkityksen käyttö.

Itselleni vadelmat ovat aina olleet vaaramia, joten jo ennen kuin v-tyyli tuli yleiseksi, on vattu-sana assosioitunut aina näihin alapään asioihin ja kuulostanut kamalalta sanalta. Siksi minusta on tuntunut oudolta, kun olen joskus nähnyt jonkun jopa kehottavan korvaamaan vitun vatulla. Varsinkin kun vattua käytetään melko yleisesti jo muutenkin kirosanan kiertoilmauksena: Vattu mitä kakkaa! Tai nyt tuon mainoksen siivittämänä: ”Siellä mainostetaan jotain vatun Otto-lonkeroa”. Sana on liian lähellä alkuperäistä. Toisin on vaikkapa k-alkuista miehen sukuelintä korvaamaan tullut muna, joka puolestaan on korvattu pääsiäismunalla. Tässä on päästy niin kauas alkuperäisestä, että kelpaa jo voimasanaksi vaikka kenelle.

Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.

Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.

Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.

Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”

Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.

”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.

Myönnetäänkö vai kielletäänkö

2009-07-09T13:31:00.002+03:00

Jos joku kysyy toiselta: ”Etkö mene tänään töihin?” ja siihen vastataan ”kyllä”, mikä on silloin lopputulos? Meneekö henkilö mielestäsi töihin vai ei?

Riippuu kulttuurista, miten tuon ymmärtää. Eurooppalaiset käsittäisivät järjestään, että henkilö menee töihin, vaikkakin pelkkä ”kyllä” saattaisi aiheuttaa epäselvyyksiä ja lisäkysymyksiä. Mutta esim. indonesialaisen mielestä henkilö ei mene töihin, kun kerran vastasi ”kyllä”. Kysymyksen oletushan on, että ei mennä töihin. Ja ”kyllä” vahvistaa oletuksen oikeaksi. Siis henkilö jää kotiin.

Myöntöön ja kieltoon liittyen on jossain vanhassa Valituissa paloissa ollut tällainen juttu:
Professori luennoi kielitieteen opiskelijoille: "Englannin kielessä kaksinkertainen kieltosana muodostaa myöntölauseen. Joissakin toisissa kielissä, esimerkiksi venäjässä, kaksinkertainen kielto on edelleen kielto. Missään kielessä kaksinkertainen myöntö ei kuitenkaan muodosta kieltoa." Silloin salin perältä kuului ääni: "Just joo!"

Minusta tuon kaksinkertaisen myönnön käyttö on viime aikoina peräti lisääntynyt. Ja varsinkin jos sitä käytetään tietyllä lailla painottaen, se voi ilmaista vaikkapa ivallisuutta tai halveksuntaa.

Suomen kielessä voi olla kolmekin myöntösanaa peräkkäin: -Oletko käynyt Lapissa? –Olen kyllä joo. Moninkertaisella myönnöllä halutaan paitsi vahvistaa asia, myös pitkittää vastausta, että saataisiin miettimisaikaa muotoilla lauseen jatkoa.

Äskeisessä Valittujen palojen lainauksessa väitettiin, että englannissa kaksinkertainen kielto onkin jo myöntö. Mutta englannin kielessä voi olla tapauksia, joissa kaksi kieltoa onkin edelleen kielto. Esimerkiksi ”Ain´t no loser” tarkoittaa joissakin amerikanenglannin murteissa kieltoa, en ole luuseri.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut myöntö- ja kieltolauseista, ja siitä miten suomen kielessä voi kieltosana jopa puuttua.

Pussi puhdistuu

2009-07-05T09:55:00.002+03:00

Eteeni tuli mainos, jossa luki suurin kirjaimin: ”Osta XX:n lohta! Moni ei ole katunut”. Oikein mainos pysäytti ja teki mieli heti mennä ostamaan. Ja mikähän tuossa pysäytti?

Yllätyksellisyys. Mainoksia on ympärillämme kyllästymiseen saakka, olemme turtuneet niihin. Kaikki samanlaisia, stereotyyppisiä: Käskyjä: Toimi ja osta heti! Superlatiiveja: paras, hienoin, kaunein. Jos mainoksessa olisi ollut: ”kukaan ei ole katunut”, olisin ohittanut sen huomiotta, mutta ”moni” panee miettimään, olisiko siellä kumminkin jotain erikoista tarjolla. Tuotteen täytyy olla todella hyvä, jos myyjien itsetunto kestää poikkeaman totutusta.

Paikkakunnalla on talotarvikkeita myyvä liike, jonka mainokset myös ovat aina pysäyttäviä ja yllätyksellisiä. Ensinnäkin mainokset ovat lehdessä aina nurin päin, joten takuuvarmasti jokainen kääntää lehden ylösalaisin uteliaisuuttaan lukeakseen mainoksen. Eikä ole puutetta myyjien itsetunnossa. Miehet tituleeraavat itseään tittelein ”Kolme iloista rosvoa”, mainoksessa komeileekin aina kolme piirrettyä karvanaamaa. Allekirjoituksena usein: ”Tervetuloa toivottavat XX:n Paksut Pojat”.

Liike ei mainosta itseään totuttuun tapaan edullisena. Nämä pojat useimmiten lupaavat päin vastoin ”rosvota” asiakkaat kunnolla. Viimeksi näkemässäni mainoksessa on pitkä luettelo myytäviä tuotteita ja sen perässä: ”Näilläkin pussi puhdistuu”. Samassa mainoksessa on vielä: ”Meilläkin on hintatakuu: Meillä mikä tahansa voi maksaa mitä tahansa”. Tavallisia myös tähän tapaan: ”Tuottaako raha ongelmia? Tule meille, me autamme ja tyhjennämme taskusi alta aikayksikön”. ”Tarvitsetko sijoitusneuvoja? Meillä ne ongelmat häviävät. Me kyllä putsaamme sinut viimeistä penniä myöten!”

Eikä tarvitse liikkeen turvautua vieraskielisiin ”hienoihin” sanoihin ja korulauseisiin tuotteita myydessään. Päinvastoin, kohderyhmä saattaisi sellaisesta lähteä karkuun.

Sisäheittoa ja muuta sisäistä katoa

2009-07-02T10:12:00.002+03:00

Kun ensimmäisen kerran kuulin Savossa, että joku oli löytänyt erikoisen kasvin pururaan vierestä, ei minulle silloin vielä selvinnyt, mistä kasvi oikein oli löytynytkään. Ei selvinnyt vielä toisellakaan kerralla, kun joku väitti, että ”tuolla raalla on nähty karhu”. Mikä on raa?

Ei ole suomen kielessä olemassa sanaa ”raa”. On vain rata, jonka taivutusmuodon d on kadonnut itämurteissa. Mietin aina, että siinä on hyvä esimerkki siitä, miten sanat lyhenevät. En yhtään ihmettelisi, jos tulevaisuudessa olisi perusmuotokin vain raa.

Harva Savossa menee kauppaan ostamaan vaihdepyörääkään, kaikki ostavat aina vaihepyörän. Raan muuttuminen perusmuodoksi ei minusta sittenkään ole niin todennäköistä kuin vaihe. Minulla on tunne, että moni savolainen ei edes tiedä, että sana on itse asiassa vaihde.

Äänteen häviäminen sanan keskeltä on tyypillistä lounaismurteille: suomlane, raumlain. Mutta myös muualla lyhennellään sanoja jättämällä äänteitä pois keskeltä sanaa. Jossain päin Pohjanmaata häviää vokaali ylimääräisen h:n edeltä: lamphat tuothin. Pohjalaiset puhuvat usein pernoista, kun pitäisi perunoita syödä. Jossain muualla päin juodaan oltta. Näitä vokaalien häviämisiä nimitetään sisäheitoksi eli synkopeeksi.

Kokonaisia tavuja voi jäädä pois, varsinkin jos sanaan tulisi kaksi samanlaista tavua peräkkäin. Tällaisella on hieno nimikin: haplologia. Puhumme aina karjalaisista emmekä karjalalaisista, mutta kuitenkin vähemmän tunnetuista sanotaan pitkä muoto: kausalalainen, toijalalainen. Näillä sanoilla on kyllä taipumus lyhentyä puheessa ja ainakin sukunimissä ne ovatkin lyhentyneet.

Muunkinlaisia tavuja on hävinnyt monista yksittäisistä sanoista. Äitini on syntynyt Peräsnäjoella (Peräseinäjoella) eikä ollut koskaan edes huomannut lyhentävänsä sanaa ennen kuin kiinnitin hänen huomionsa siihen. Samoin hän saattaa sanoa: ”Enksi minä menin kauppaan…” (=ensiksi), eikä ota uskoakseen että hän on lyhentänyt sanan, jos siitä mainitsee. Samalla tavalla olen huomannut savolaisten menevän aina hautaisiin. Hautaiset kuulostaa heidän korvissaan siltä ainoalta oikealta, hautajaiset väärältä.

Tänäpänä kirjoitin siis tällaista.

Ruotsalaisia kielivitsejä

2009-06-23T18:06:00.002+03:00

Hemmets veckotidning –lehdissä oli niin herkullisia kieleen perustuvia ruotsalaisia vitsejä, että laitan tähän pari. Vitsit perustuvat homonymiaan eli siihen, että kaksi samannäköistä sanaa merkitsee ihan eri asioita. Yleensä sanojen monimerkityksisyyteen perustuvat vitsit ovat mahdottomia kääntää toiselle kielelle. Vaikka periaatteessa jokainen ymmärtää ruotsia, kun meillä kerran on se niin sanottu pakkoruotsi, laitan suomennoksenkin, ettei kenelläkään mene hermot heti alkajaisiksi.
Mutta laitan selityksen vasta loppuun, ettei hyvä vitsi mene kieltä osaavilta pilalle liiallisen selityksen takia.

1. Två loppor kom uttumlande från krogen efter en blöt kväll. Den ene sa:
-Ska vi promenera eller ska vi ta en tax?

2. –Vad är det för träslag man gör tändstickor av nu igen? Är det ask eller asp?
-Det måste väl ändå vara asp. Ask är ju det man lägger tändstickorna i.

3. Vad är det för skillnad på en häst och en politiker?
-Hästen kan inte sko sig själv.

Ja tässä käännökset niin pitkälle kuin niitä yleensä voi kääntää pilaamatta jujua:

1. Kaksi kirppua tuli kapakasta horjuen kostean illan päätteeksi. Toinen kysyi:
-Mennäänkö kävellen vai …

en tax = mäyräkoira
en taxi = taksi

2. - Mistäs puulajista tulitikut tehdäänkään, saarnista vai haavasta?
-Sen täytyy olla haapa. Tikuthan laitetaan…

en ask = saarni, mutta myös aski / laatikko

3. Mikä ero on hevosella ja poliitikolla?
-Hevonen ei …

sko = kengittää,
sko sig = kengittää itsensä, mutta myös: hyötyä toisista / käyttää toisia hyväkseen

Kala hukkunut kukkoon

2009-06-20T15:53:00.004+03:00

Suomalaisessa kulttuurissa riittää niin paljon outoja ilmiöitä, että niitä on usein vaikea kääntää muille kielille. Vaikka johonkin tiettyyn ilmiöön olisi sana olemassakin, on se silti useimmiten selitettävä monisanaisesti.

Sauna on jo niin tunnettu, että pelkällä suomalaisella sanalla sauna saamme itsemme ymmärretyiksi melkein maassa kuin maassa. Saksalaiset kyllä mielellään puhuvat erillisestä rantasaunasta kuumennettuna kylpykoppina (geheizte Badehütte). Ja ruotsalaiset ovat ruvenneet puhumaan bastusta.

Saunaan liittyvät muut tykötarpeet ovatkin sitten jo eri asia. Vihta, kiuas, lauteet, löyly ovat niin erikoisia sanoja, että niitä kaikkia on yritettävä vain jotenkin selittää kielellä kuin kielellä. Vielä 70-luvulla oli vihta-sanalle useanlaisia käännöksiä saksan oppikirjoissakin. Vihdalle on saksassa nyttemmin vakiintunut sana Birkenbüschel eli vähän niin kuin koivunoksista tehty pieni puska. Englanniksi birch switch, lähinnä koivupiiska. Elleivät ulkomaalaiset tiedä, että ne liittyvät saunaan, on viisainta selittää. Ja eikähän siihen ole muuta mahdollisuutta kuin selitellä, että kimppu koivunoksia joilla piiskataan itseä. Heittää löylyä onkin sitten vain kaataa vettä kuumille kiville (Wasser giessen), kiuas vain pelkkä saunanuuni (Saunaofen)ja lauteet on vain penkki (Bank). Heittää vettä (Wasser werfen) sisältää muuten saksassa saman sivumerkityksen kuin meilläkin. Hankalampi onkin sitten sanoa esim. istua löylyssä tai olipa hyvät löylyt. Ruotsiksikaan ei ole oikein muuta ilmaisua kuin että olipa saunassa kuuma.

Talkoot on yksi erikoinen ilmiö. Ruotsiksi ja saksaksi on vakiintunut ilmaus naapuriapu, saksaksi Nachbarschaftshilfe, ruotsiksi grannhjälp, ainakin aiemmin oli käytössä myös arbetsgille, tai oavlönat gemensamt arbete. Suomenruotsissa käy tietysti myös talko / talkoarbete. Mutta tiesikö monikaan, että eteläpohjanmaalla lähdetään kökkään, kun talkoisiin mennään?

Allun blogissa oli kerran hyvä englanninkielinen selitys talkoille: "a group of people gathering to work together, for instance, to build or repair something." Samanlaisia selityksiä on olemassa myös saksaksi: “Freiwillige Gemeinschaftsarbeit“ tai „Gemeinsamer Schmaus aller Helfer”. Wikipedian mukaan norjalainen nimitys on dugnad.

Ruokasanasto on oma luku sinänsä. Meidän omalaatuinen ruokaperinteemme kun ei oikein tahdo kääntyä vieraille kielille. Nettisanakirja antaa kalakukolle englanninkielisen selityksen: bread with pork and muikku. Tuleekohan englantilainen tuosta hullua hurskaammaksi? Vendace on muikku englanniksi, mutta ulkomaalaisten kanssa paljon seurustellessani olen huomannut, että ihan sama, sanonko jollekin oudolle ilmiölle suomalaisen sanan vai vakiintuneen ulkomaisen. Ilmiö on yleensä silti yhtä tuntematon ja sitä pitää selitellä kuitenkin.

Wikipediassa kalakukko selitetään saksaksi erittäin kattavasti. Tekstin mukaan kukko-sana on samaa kantaa kuin kukkaro. Näin ollen kukko tarkoittaisi piilottamista, joten kalakukko on kalan piilo. Kotuksen sivuilla on myös selityksiä kalakukosta.

Saksaksi siika on Maräne ja koska muikku on siikakala, on se saksaksi pieni siika, kleine Maräne, parempaa sanaa ei ole. Paras tapa kuitenkin mennä kauppaan ja heiluttaa muikkua ilmassa ja opettaa, että tämä on muikku. Ruotsiksi muikku on siklöja, suomenruotsissa käytetään sanaa mujka.

Urheilusta puheen ollen kansallisurheilumme pesäpallo ei ole ulkomaalaiselle tuttu. Ruotsiksi olisi olemassa hyvä sana boboll, mutta kokemukseni mukaan sen ymmärtävät vain suomenruotsalaiset. Ruotsalaisille täytyy kuitenkin ensin selittää, että kyseessä on finsk baseball. Ja baseballista he sitten mieluummin jatkossakin puhuvat kuin bobollista. Saksaksi ainakin vanhat sanakirjat antavat vielä suoran käännöksen Nestball, mutta sitä eivät saksalaiset liioin ymmärrä, parempi käyttää sanaa finnischer Baseball.

Exempli gratia - Esimerkin vuoksi

2009-06-15T14:37:00.005+03:00

Eri kielistä on mukava joskus tehdä suomenkielisiä väännöksiä sen mukaan miltä sanat kuulostavat. Internetissä on listoja latinan kielisistä väännöksistä, mutta koska minusta latinan oikeatkin käännökset ovat käyttökelpoisia ja mielenkiintoisia, kirjoitan ensin lentävän lauseen oikean merkityksen ja suluissa on humoristinen väännös, joka ei siis ole oikeaa latinaa!

Nomen est omen = Nimi on enne
(Kukaan mies ei ole omena )

Alea jacta est = Arpa on heitetty
(Minen jaksa alennusmyyntejä!)

Exceptio confirmat regulam = Poikkeus vahvistaa säännön
(Poikkeuksellisen rajut rippiäiset)

Ille faciet = Hän on sen tekevä
(Ile on naamat )

Gaudeamus igitur =iloitkaamme siis
(Gaudeamuksella käy aina tuuri)

Iuvenes dum sumus = niin kauan kuin olemme nuoria
(Juvalla tyhmänä sumussa)

In vino veritas = Viinissä on totuus
(Viinissä on verta taas)

Naturalia non sunt turpia = Luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä
(Luonnonsuojelijoita ei pidä vetää turpiin)

Navigare necesse est = Purjehtiminen on välttämätöntä
(Täytyypä suunnistaa Eestiin)

Audi, vide, sile = Kuuntele, katso, vaikene!
(Isän auto, leveä, sileä)

Arto Kivimäki on julkaissut useita kirjoja, joissa on latinalaisia sanontoja ja lentäviä lauseita (mm. Carpe diem, Summa summarum ja Verba volant). Internetistä löytyy monia hyviä suomalaisia sivustoja, joissa on latinalauseita, hyvin kattava on myös tämä englanninkielinen. Suosittelen tutustumaan oikeisiin käännöksiin kaikenmaailman väännösten sijaan.

Puhun saksaa hevoselle

2009-06-04T13:48:00.001+03:00

Muutamia pikkuhuomioita kielenkäytöstä.

•**Ennen taisteltiin keihäin ja kilvin, mutta Sofi Oksanen ”vältteli autoja suomalaisin rekisterikilvin” kirjassaan Stalinin lehmät.

•**Moni esine saa jalat alleen ja se voi kävellä milloin mistäkin syystä. 1. Paikallislehdessä oli pari viikkoa sitten otsikkona: ”Vene lähti kävelemään”. 2. Mies sanoi tänä aamuna: ”Syödään tuo salaatti pois ennen kuin se lähtee kävelemään”. 3. Hän huuteli vielä keittiöstä: ”Käveleekö tuo kello ollenkaan?” 4. Ja näinä lama-aikoina saa moni työntekijäkin lähteä kävelemään.

•**Sibelius sävelsi musiikkia, mutta blogikirjoittajat säveltävät kaikkea muutakin: ”Tehdään ruokaa siitä mitä on: luovaa säveltämistä ja säätämistä”.

•**Keväällä voi olla huono keli maantiellä: on jäistä tai rapaista. Mutta jotkut puhuvat virheellisesti silti keleistä, kun tarkoitetaan säätä: ”Näillä keleillä kyllä matkustan etelään”. Vielä toisaalla: ”Sisäinen lämmönjärjestelmäni menee näistä keleistä aivan sekaisin.”

•**Toinen virheellisesti käytetty sana on liikenne. Usein sitä käytetään liikkeelle-sanan tilalla. ”Nyt tästä täytyy lähetä liikenteeseen”, kuulee sanottavan, vaikka henkilöllä ei ole aikomustakaan mennä omaa taloa pidemmälle liikenteen sekaan, vaan vain lähteä liikkeelle ja ruveta työn touhuun.

•**”Löytyykö nuoria verkostoitumaan vesille”. Sanaa verkostoitumaan on käytetty mukavan moniselitteisesti.

•**Eri kielten arvostusta kuvaa seuraava: ”Puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” (Kaarle V).

Posket punoittavat mutta iho kellertää

2009-06-01T19:51:00.005+03:00

Olemme oppineet jäsentämään kieliä niin, että on olemassa jokin esine tai asia kuten kissa tai kirja ja nämä esineet ja asiat ovat jonkinlaisia: ”kissa on musta”, ”kirja on paksu”. Miten muuten voisi ollakaan?

Adjektiivit eivät välttämättä ole yleismaailmallisia. On kieliä, joissa on vain ihan muutamia adjektiiveja, mikä tuntuu yhtäkkiä ajateltuna mahdottomalta. Asia ilmaistaan niissä kielissä jotenkin verbillä. Ilmiötä kannattaa verrata suomen kieleen. Rakenne: ”ruoho on vihreä” voitaisiin meilläkin ilmaista esim. sanomalla: ”ruoho vihertää”. Väreistä on muistakin olemassa ihan käyvät verbit: ”posket punoittavat”, ”nenä sinertää” jne. (=Posket ovat punaiset, nenä on sininen). ”Tyttö on sairas” on sama kuin ”tyttö sairastaa”.

Suomen kielessäkään ei aina ole ollut selvää rajaa eri sanaluokkien välillä. Niiltä ajoilta on jonkinlaisia muitakin jäänteitä vielä olemassa. Esim. voidaan sanoa ”laukku painaa”, millä tarkoitetaan nimenomaan, että ”laukku on painava”. Kaikista adjektiiveista ei vain ole olemassa verbiä samaan tapaan. Esim. lihava-sanaa pidetään tuollaisena samanlaisena sanaluokaltaan häilyvänä adjektiivina, mutta ei ole olemassa verbiä, joka tarkoittaisi samaa kuin ”hän on lihava”. Lihoa merkitsee eri asiaa, se on ”tulla lihavaksi”.

Sairaan vastakohdasta ”terve” löytyy verbi ”tervehtyä”, mutta sekin on eri asia. Se ei ole ”olla terve” vaan ”tulla terveeksi”. ”Ulkona hämärtää” voisi sen sijaan tarkoittaa tämänhetkistä tilannetta, mutta myös hämärän lisääntymistä.

Olen pitkään etsiskellyt suomen kielestä muitakin verbejä, jotka korvaisivat rakenteen ”hän on sellainen”, mutta tuossapa ne löytämäni melkein ovatkin. Onhan sitten tietenkin sellaisia kuin ”hän on naurava” = ”hän nauraa”, jollaisia voi muodostaa vaikka kuinka paljon, mutta ne katsotaan partisiipeiksi.

Minulla on tylsää mutten toivo terävää

2009-05-28T17:57:00.002+03:00

Adjektiivejakin käytetään luomaan kuva, vertaus ilman kuin-sanaa. Hyvin monia konkreettisia perusadjektiiveja käytetään kielessä abstrakteissa yhteyksissä metaforisesti.
Esim. laiha sopu – lihava riita.
Usein tiettyä adjektiivia käytetään vain jossain tietyssä yhteydessä: vaikka riita voi olla lihava, ei sitä voi olla sopu eikä esim. rauha, mutta silti on myös laiha lohtu.

Kun sinuun luodaan lämmin katse, eivät siinä celsius-asteet yhtään nouse; lämpimässäkin huoneessa voi olla kylmä ilmapiiri ellei suorastaan jäinen.
Jos joku on kuuma pakkaus, ei hänellä ole silti kuumetta.

Makeaa elämää vietetään, vaikka karkit eivät kelpaisikaan, kunhan ei tulisi karvas kalkki nieltäväksi ajan mittaan; hapanta naamaa kuitenkin saatetaan näyttää.
Nuorten mielestä moni juttu on siistii, mutta silloin välttämättä heidän mielensä ei ole puhdas eikä omatuntokaan, vaan puhekin saattaa olla siivotonta, ja likaista mielikuvitusta ruokitaan.

Nuoren Kallen mielestä siellä oli ihan köyhää; olisipa hänellä itsellään ollut rikas mielikuvitus.
Karkea pila voi järkyttää jonkun syvää rauhaa.
Mieskin hävisi sen siliän tien.
Politiikassa nykyisin vaaditaan, että päätökset ovat läpinäkyviä.
Löysät puheet saattavat tulla silloin ilmi, ja tunnelmasta tulee kireä.

Ihminen voi olla piikikäs, jos hänellä on kivinen tie kuljettavanaan.
Elämä oli myrskyistä ja karikkoista, vaikka hän olisi halunnut sen olevan ruusuista vain.

Mies oli rautaisessa kunnossa, ja aina vaimolleen niin kultainen.
Joskus kun tehdään hiljainen sopimus, on toisella ehkä vain kalpea aavistus sen sisällöstä; ettei vain olisi jotain hämärää siinä.
Minulla on vain hataria mielikuvia eilisestä illasta, vaikka ilta olikin tiivistunnelmainen.
Nämä ne ovat siivekkäitä sanontoja.

- Vastakohta näille adjektiiveille ei useimmiten ole se sama, mikä silloin, kun niitä käytetään konkreettisesti:

Kun kyllästyneenä kuuntelen kuivaa luentoa, en silti toivo vetistä tai märkää luentoa.
Kun minulla on ihan tylsää, en silti toivo, että olisi terävää, vaikka minulla olisi terävä pää ja kuuluisinkin terävään päähän firmassani.

Alkuhärkä Tarvas

2009-05-26T16:26:00.004+03:00

Virossa käydessäkin tuli kieliasiaa. Ensinnäkin taas jälleen kerran joku ihmetteli, miksi me nimitämme Viroa Viroksi eikä Eestiksi.
Ensinnäkin, Eesti on maan omakielinen nimi. En ole Suomeakaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen nimittävän Suomeksi. Kaikki nimittelevät meitä finneiksi ja maatamme sanalla Finland.

Toinen toistuva kysymys on aina, miksi nimitämme Viroa yhden maakunnan mukaan. Ei se ole mitenkään tavatonta. Nimitämme me Saksaakin yhden maakunnan mukaan, jopa omaa maatamme Suomeksi, vaikka se on alun perin tarkoittanut vain yhtä maamme kolkkaa, lounaisinta osaa. Tästä asiasta olen joskus kirjoittanutkin täällä.

Rakveren kaupungin nimestä opas kertoi tällaista:
Alkuhärän pään muotoiselle Vallimäelle perustettiin alun perin Tarvanpää-linnoitus. Tarvas tarkoittaa alkuhärkää, saksaksi Wisent, mistä johdettiin kaupungin entinen saksankielinen nimi Wesenberg. (Vuonna 2002 pystytettiin mäelle valtava alkuhärkäpatsas kaupungin 700-vuotisjuhlan kunniaksi).

Nimi on sikäli suomalaisia kiinnostava, että tuosta alkuhärkää tarkoittavasta tarvaksesta, joka oli tärkeä riistaeläin, on johdettu myös Tarton kaupungin nimi, samoin Suomessa on Tarvas-nimiä. Mm. Akseli Gallen-Kallelan ateljeekoti Espoossa on nimeltään Tarvaspää.

Mennäkö Liisalle vai Liisan luo

2009-05-23T10:17:00.002+03:00

Jos paikkakuntien sijamuotojen käyttö suomen kielessä on kirjavaa (mm. Velkuassa-Velkualla), on sisä- ja ulkopaikallissijojen käyttö yleensäkin vaihtelevaa suomen kielessä. – Yhtä kirjavaa kuin vaikkapa i- ja på-prepositioiden käyttö ruotsissa. Tästä muuten oppilaiden kanssa laskemme aina leikkiä. Kun joku tulee myöhässä tunnille ja selittää olleensa lääkärillä ja sanoo: ”Jag var på läkaren”, irvailemme, että hetikö sinä sen päälle menit! Oppilas korjaa: ”Jag var i läkaren”, jolloin asia ei tule ainakaan paremmaksi, jos hän lääkärin sisällä oli. Joku saattaa sitten keksiä oikeankin ”hos läkaren”, lääkärin luona.

Tuossa ei suomen kieli ole yhtään helpompi, voidaanhan meilläkin sanoa lääkärissä tai lääkärillä riippuen tilanteesta. Mutta miten on sitten sukunimien ja etunimien laita? Erään kirjoitukseni yhteydessä joku kyseli, onkohan oikein sanoa puhelimeen vastatessa Koskelalla vai Koskelassa. Tuo sama on askarruttanut itseänikin pitkään. Ilmeisesti se ei ole kovin ihmetyttänyt kielentutkijoita, koska siitä ei yleensä puhuta alan teoksissa, vain paikannimet tuodaan esiin.

Itse olen pohjalaisena aina sanonut kylään mentäessä: Mennään Koskelaan, ollaan Koskelassa, Kivelään-Kivelässä, Rantamäkeen-Rantamäessä. Mutta muutettuani itään päin, kuulin useimmin sanottavan: mennään Koskelalle, Kivelälle, Rantamäelle. Eri asia sitten on tietysti, jos sanoo Kivelöille, Koskeloille, Rantamäille, mikä myös on mahdollinen.

Nykykielen puhuja ilmeisesti tavallisimmin käyttää näissä tapauksissa ulkopaikallissijaa: Koskelalla. Ulkopaikallissija on nimittäin yleistynyt vieraiden kielten vaikutuksesta monissa muissakin tapauksissa. Aiemmin suositeltiin esim. kirjoittaa paperiin, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta käytetään enemmän kirjoittaa paperille –muotoa. Joku kyseli taannoin, pitääkö koputtaa oveen vai ovelle. Samasta syystä arvelisin että kumpikin muoto on käypä, mutta ovelle on nykyään yleisempi.

Itselleni vieras oli myös etunimistä käytettävä ulkopaikallissija: Menen Maijalle, yövyn Maijalla. En osaa vieläkään käyttää sitä, joten sanon aina Maijan luo, Maijan luona.

Helatorstai ja helahoito

2009-05-21T09:10:00.003+03:00

Tänään on helatorstai, mutta epäilenpä, että moni nykyihminen ei tietäisi sitä olevaksikaan, ellei sen ansiosta saisi ylimääräistä vapaapäivää. Tiedän ihmisiä, jotka vuodesta toiseen sotkevat kiirastorstain ja helatorstain ja vieläpä kehuskelevat sillä, että eivät haluakaan tietää, mitä ne tarkoittavat. No, eräänlaista asennetta sekin.

Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisestä Kristuksen taivaaseenastumisen muistoksi. (Ruotsiksi Kristi himmelsfärdsdag, saks. Kristi Himmelfahrt, engl. Ascension Day). Meille helatorstai-nimitys tulee ruotsin kielen kautta helig-sanasta, pyhä torstai, itse asiassa pyhän ylijumalan Thorin päivä. Muinaisnorjan verbi helga tarkoitti omistaa jollekin, siitä muotoutunut vähitellen merkitys pyhitetty jollekin.

Helluntaita vietetään kymmenen päivää helatorstaista sen kunniaksi, että opetuslapset saivat silloin Pyhän Hengen. Helluntai on joulun ja pääsiäisen jälkeen kolmanneksi suurin kirkollinen juhla. Sana on samaa helig-kantaa kun helka ja hela, muinaisruotsin haelgho dagher, pyhä päivä.
Helluntai on nykyruotsissa pingst ja saksassa Pfingsten, englanniksi Pentecost, tulevat kreikan pentekoste-sanasta, joka puolestaan tarkoittaa viideskymmenes. Siis viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen.

Suomessa on aiemmin poltettu helatorstaina ja helluntaina helka/helavalkeita, -tulia ja laulettu helkavirsiä ja –lauluja. Kansanperinteitä ylläpitävä nuorisoryhmä on nimeltään Helkanuoret.

Mutta hela on jotain muutakin.
Helapuukko tarkoittaa puukkoa, jossa teräksisen terän ja puisen kahvan välissä on metallinen kirkas koristerengas. Pohjalaisilla oli ennen heloilla koristetut helavyöt. Helahoito kansankielessä tarkoittaa vyöllä roikkuvaa heloitettua puukkoa tuppeineen.

Tutumpi kuin heloitettu puukko on varmaan monelle sanonta koko hela hoito, millä tarkoitetaan mitä tahansa kokonaisuutta, kaikkea siihen kuuluvaa.

Ruokolahdella mutta ei Lahdella

2009-05-19T22:28:00.006+03:00

Haukivuorella käydessä ilmeni, että joku porukasta menikin Haukivuoreen eikä Haukivuorelle. Oikein teimme pienen kiertokyselyn paikallisten keskuudessa, kummassa he asuvat. Tuloksena oli, että puolet asui Haukivuorella, puolet Haukivuoressa.

Ikuisuuskysymys on jälleen, kumpi muoto on oikein paikannimissä.
Tavallisestihan on niin, että sanat, joilla ei ole yleisnimistä merkitystä, ovat sisäpaikallissijaisia: Helsingissä, Kuhmossa, Anttolassa. Mutta asian sotkevat toisaalta monet paikkakunnat, joissa vain yksinkertaisesti sanotaan toisin: Imatralla, Venäjällä, Juvalla, Sulkavalla, Kauhavalla. Näihin ei ole mitään ainakaan nykykielen puhujalle näkyvää syytä, on vain hyväksyttävä, että näin on. Ulkomaalainen joutuu opettelemaan jokaisen paikkakunnan taivutuksen erikseen.

Maasto- ja luonnonpaikannimen sisältävät nimet, kuten esim. vesi-, joki-, koski-, järvi-, niemi-, mäki- ja vuori-loppuiset sanat, ovat tavallisesti ulkopaikallissijaisia ihan kuten niistä muutenkin puhuttaisiin: Rovaniemellä, Heinävedellä, Riihimäellä, Seinäjoella.

Tällaisissa paikannimissä alkaa ihmisten tietoisuudesta hävitä ajatus luonnonpaikasta, joten monet käyttävät joistakin myös sisäpaikallissijaa: Mäntyharjussa/Mäntyharjulla, Mynämäessä/Mynämäellä, Haukivuoressa/Haukivuorella. Joistakin käytetään pelkästään sisäpaikallissijaa: Munkkiniemessä, Kulosaaressa. Epäselvyyttä on myös muissa: Laukaalla/Laukaassa. Näissä epävarmoissa tapauksissa on Kielitoimiston mukaan molemmat ovat käypiä, mutta suositellaan sitä, miten paikalliset sanovat. Ongelmana vain näyttää olevan, että paikallisetkin puhuvat kukin tavallaan.

Kuusimäki vai Kusimäki - ihan samako?

2009-05-10T10:10:00.003+03:00

Suomessa on paljon yleisiä ruotsalaisia sukunimiä. Ja turhan usein kuulee niitä lausuttavan väärin. Jopa tv-toimittajat, jotka ammatikseen joutuvat samoja poliitikoiden nimiä ääntämään päivittäin, sanovat nimet usein päin prinkkalaa. Meidän paikkakunnallakin asuu useita henkilöitä, joiden sukunimet ovat vierasperäisiä. Jos joskus vahingossa tulen neuvoneeksi, miten sana äännetään, on asenne valitettavasti usein tämä: ”Mutta minä saan sanoa kuten haluan!” tai ”Mutta kaikkihan niin sanovat!” Niinpä niin. Vieraskielisiä sanoja nyt ei vain äännetä kuten suomea!

On kaksi sukunimeä: Hackman ja Hagman, jotka eivät ole ulkonäöltäänkään samanlaisia, miksi sitten äännettäessä olisivat? Ruotsissa on sääntö, että painollisessa tavussa on oltava joko pitkä vokaali tai pitkä konsonantti. Hag – siinä on vain yksi konsonantti, siis vokaali sanotaan pitkänä: /haagman/. Hack – sisältää kaksi konsonanttia, siis vokaali on lyhyt: /hak/.

Marjo Matikainen-Kallström on varmaan myös kuullut nimeään äännettävän miten sattuu. Kall – konsonantteja näyttää olevan kaksi, siis vokaali on lyhyt: /kall/. Tarkoittaa kylmää virtaa. Väärä ääntäminen muuttaa ruotsissakin sanan merkityksen. Jos sana kirjoitettaisiin yhdellä ällällä Kalström, se äännettäisiinkin /kaalström/ pitkänä a:na. Kal tarkoittaa paljasta. Samoin esim. Hellsten: /hell/ – kaksi konsonanttia eli vokaali lyhyt, mutta sten – yksi konsonantti, joten vokaali pitkä: /steen/. Onhan suomen kielessäkin tarkkaa, kutsutko henkilöä Kusiniemeksi vai Kuusiniemeksi. Tai esimerkiksi suomen sanat: tuli, tuuli, tulli, joita ulkomaalaiset eivät aina osaa erottaa.

Yksi ruotsalaisten nimien ongelma suomalaiselle ovat ä- ja e-kirjaimet. Sääntö on helppo: jos äätä tai eetä seuraa r, on vokaali äännettävä ä:nä, muulloin aina e:nä. Tässä joitakin tavallisia nimiä (kiinnitä huomiota myös pitkään ja lyhyeen vokaaliin, aina menee äskeisen säännön mukaan):
1. eetä tai äätä seuraa r: Andersson /andärsson/, Berg /bärj/, Dyster /dystär/, Nyberg /nyybärj/.
2. ei ärrää: Lindgren /lindgreen/, Hellsten, Hällsten, /hellsteen/, Bäckström /bekström/.
3. sanoja joissa on kumpiakin tapauksia: Sederholm /seedärholm/, Segerborg /seegärborj/.

Jokapäiväinen leipämme

2009-05-07T09:15:00.002+03:00

Käydessämme kaupungissa menimme ravintolaan ruokailemaan. Ruokalistalla luki: pariloitua kanaa ja tikkuperunoita. Ihmettelin, vieläkö ravintoloissa on tarjolla kuorineen keitettyjä perunoita! Selvisi kuitenkin, että tikkuperunoilla nykyään tarkoitetaan ohuita ranskalaisia perunoita. Pohjanmaalla ennen tikkuperunat olivat kuorineen keitettyjä ”kokoperunoita”. Nimitys tulee kai siitä, että ennen kun ei ollut haarukoita käytössä, pidettiin kuoriessa perunaa tikun nenässä.

Jotkut tuntevat vielä myös käsitteen tikkupulla. Pullataikinaa kietaistaan tikun päähän ja paistetaan nuotiolla. Minusta tämä on peräti yleistynyt grillauksen suosion kasvaessa. Tikkupulla-hakusanalla googlaamalla tulee jopa hyviä ohjeita tikkupullien tekoon.

Leipä on toinen sana, jonka eri synonyymeistä ja versioista voisi kirjoittaa vaikka paksun tietoteoksen. Olen useana kesänä seurannut paikkakuntamme torisatamassa turistien hämmennystä. Myyntikojun yllä lukee: Perunalimppuja! Tampereelta tuleva turisti rientää kojun luo ja luulee saavansa muhkean paksun (ainakin 3-5 cm) ruokalimpun, jossa on käytetty perunaa. Sellaista on tamperelaisten perunalimppu. No saahan turisti perunasta ja ohrajauhoista tehdyn limpun, mutta se on ihan erinäköinen kuin turisti luulee. Hän saa kuvassa olevien leivonnaisten näköisiä rieskoja. Nämä ovat minun tekemiäni, mutta turisti saa tietysti tasaisempia ja kauniimpia.

Länsisuomalaisen limppu on siis paksu muhkea lamppukuvun näköinen tuote. Itäsuomalaiselle se taas on aina leipä, tavallisesti hapatettu ruisleipä. Ja limpulla eteläsavolainen käsittää samaa kuin länsisuomalainen ohuella rieskalla. Länsisuomalaisen leipä on puolestaan samaa kuin ohut reikäleipä.

Tamperelaiselle vaalea hiivaleipä on rievää. Myös kyrsä on joillekin samaa kuin leipä. Eteläpohjalaisten kyrsä on tavallisesti se pieni pyöreä ”leipä”, joka otetaan muotilla keskeltä taikinaa reikäleivän reikää tehtäessä. Toisten mielestä kyrsä on kova vanhentunut leivänkannikka. Nykyään monet näyttävät liittävän kyrsän myös makkaran yhteyteen, lienee assosioitunut tiettyyn kehonosaan. Leipä, kyrsä, rieska ja rievä ovat kaikki sanoja, joiden merkitys on jokaiselle vähän erilainen. On ehkä hyvä tiedostaa, että pyytäessäsi vieraalla paikkakunnalla leipää saat käteesi erilaisen tuotteen kuin olit etukäteen kuvitellut.

Kyröttämistä

2009-05-05T19:04:00.003+03:00

Nimestä Kyrö tuli puhe viime postauksen kommenteissa. Kyrö-alkuisia tai –loppuisia paikannimiä on Suomessa runsaasti, eniten Lounais-Suomessa ja Hämeessä (mm. Hämeenkyrö). Nimen merkityksestä eivät tutkijat ole päässeet oikein yhteisymmärrykseen. On mahdollista, että se eri puolilla Suomea olisi merkinnytkin eri asioita. Kyrö, Kyrölä ja Kyröläinen ovat myös melko yleisiä sukunimiä, on erikseen vielä Kytö-nimisiäkin.

Erään selityksen mukaan kyrö olisi alkuaan syntynyt Hämeessä ja Satakunnassa, joissa se merkitsee ”louhikkoinen ja kallioinen, roitkoinen, ryteikköinen maastonkohta, johon on helppo piiloutua.” Monissa paikoissa maasto onkin juuri tällaista ja selitys sopii paikkakunnan nimeen. Kyrö-nimen ovat saaneet usein kallioiset virtapaikat, jollainen on mm. Savonlinnassa Kyrönsalmi.

On selitetty myös, että kyrö tarkoittaisi ”suosta polttamalla raivattua viljelystä, kytömaata”. Tämäkin pätee joihinkin alueisiin, kuten juuri eteläpohjalaisissa Isokyrö ja Vähäkyrö. Murteessa sitä paitsi sanotaan tietysti aina r:llä: ”Kun me oltihin kyrööllä…” tai ”mennähän kyröttämähän” = olla kytöä polttamassa tai mennä sinne. Minusta tuo louhikkoinen virtapaikka sopisi hyvin selitykseksi myös näihin eteläpohjalaisiin nimiin, paikkakunnat sijaitsevat Kyrönjoen varrella ja keskusta sijaitsee juuri voimakkaasti virtaavan kosken kohdalla.

Kytö-selityksessä on sekin ongelma, että eihän koskaan r-äänne esiinny perusmuodossa niissä sanoissa, joissa se vaihtelee t:n kanssa (vrt. mato-maron, kota-koran). Täytyisi siis olla kytö-kyrön. Kytö-selitys on aika huono sikälikin, että r-äänne on kehittynyt alkuperäisen ð-äänteen tilalle paikoin vasta 1600-luvulla. Vanhimmissa nimissä ei voi olla kyse kytö-merkityksestä. Sitä paitsi ei Pohjanmaallakaan kukaan puhu kyrösavuista, aina sanotaan kytösavut. Myös maakunnan historiasta kertova kirja on Kytösavut eikä Kyrösavut. Miksi siis paikkakuntien nimiinkään olisi tullut jokin taivutusmuoto.

Kytö muuten sinänsä on jo ihan vieras asia nuorelle sukupolvelle. Sillä tarkoitetaan vähän samaa kuin itäisessä Suomessa kaskenpoltolla. Kydöttäminen on suoalueiden raivaamista pelloksi polttamalla. Kaskenpoltto taas oli puiden kaatamista, minkä jälkeen puut poltettiin ja paikalle kylvettiin siemenet.
Venäjän-matkalla pari viikkoa sitten näimme kulottamista. Se on tavallisesti hakkuujätteiden polttamista kasvavien puiden tieltä tai ruohon polttamista. Nuoriso ei enää tuntenut kulottaa-sanaa.

Lähde mm. Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2007.

Tunnetko luhdan ja viidan?

2009-05-02T14:04:00.007+03:00

Talven jälkeen huomio kiintyy kasveihin ja eläimiin. Kuinkahan monelle ovat useiden kasvien alkuosat jo ihan vieraita merkitykseltään? Vaikka melkein kaikki sanat esiintyvät suku- ja paikannimissäkin eri muunnoksin, eivät sanojen merkitykset ole välttämättä ihmisten tiedossa.

Muutama esimerkki kasveista, joiden alkuosa on kasvupaikkaa kuvaava:
ahomansikka, ahdekaunokki, ahdelauha, kangasvuokko, ketoneilikka, lehto-orvokki, luhtalemmikki, eteläpohj. luhdikka=”luhurikka”(= mesimarja),
niittyleinikki, rimpikorte, viitaorvokki, viitatähtimö

Sukunimistä muutamia esimerkkejä, melkein kaikista on olemassa sekä -la- että –nen-loppuinen versio, monet esiintyvät myös paikannimissä:
Aho, Ahola, Ahde, Ketola, Hetemäki, Kangas, Kulju, Lehto, Luhtala, Nevala, Rimpi, Rimmi, Rimpeläinen, Viitala.

Selitykset:
ahde = pieni mäennyppylä, rinne, törmä
aho = avoin, viljelemätön alue (usein entinen viljelymaa, kaski)
keto = kuiva niitty
kangas = metsätyypiltään tavallisesti havumetsää, taigaa, jossa maalaji moreenia.
lehto = rehevä metsätyyppi, eniten lehtipuualueella. Puusto voi olla havupuutakin, mutta maa on ravinteikkaampaa kuin kankaalla.
luhta = tulvaniitty, alue, jossa ei kasva, koska tulva nousee sinne
niitty = ei viljelty, heinää kasvava maa-alue
viita = vesakko, risukko, pajukko (mm. Seinäjoella kaupunginosa, jossa kadunnimet viita-loppuisia.)

räme = on kuivahko suotyyppi, jossa kasvaa pääasiassa mäntyä.
korpi = samoin puinen suotyyppi, mutta puustona enemmänkin kuusta.

aapa = puuton suo
hete = rimpi, upottava suonsilmäke, Lapissa myös lähde
kulju = vetinen painuma, syvänne, lätäkkö (mm. Lempäälässä asutustaajama Kulju).
letto = puuton, vetinen avosuo
neva = samanlainen vetinen avosuo kuin lettokin. (Pietarin läpi kulkee Neva-joki, jonka nimi tarkoittaa juuri tällaista suota. Pietarihan on muuten rakennettu suolle).
niva = heikko virtapaikka joessa. Sanalla ei ole mitään tekemistä nevan kanssa.

Kuvissa yllä Kaakkois-Suomessa kasvava kangasvuokko, ehdottoman rauhoitettu. Keskellä keto-orvokki, alla aho-orvokki.

Ohto Kontio

2009-04-30T18:00:00.006+03:00

Pietarissa käydessä tuli tietoon uutta kieliasiaakin. Asuimme Ohtinskaja-hotellissa. Hotellin nimi on paikallisen oppaan mukaan samaa alkujuurta kuin meidän otso, otto, ohto eli karhu. Otso on vanhin meidän karhua tarkoittavista nimistämme, tullut sanasta otsa, murteissa ohta. Karhullahan on melkein koko päälaki kuin otsaa.

Karhun peitenimenä ollut kontio-sana tulee sanasta kontija, köntystäjä (kävellä on viroksi kõndida). Karhu puolestaan on tullut karkea/karhea-sanoista, tarkoittaa karkeakarvaista.

Sinebrychoff-nimen alkuperästä opas kertoi, että nimi tarkoittaa sinistä lihavaa miestä. Miehen nimi oli alun perin Krasnyjbrychoff, joka merkitsi punaista lihavaa miestä. Mies halusi vaihtaa sukunimensä, mutta hänelle sanottiin, että nimeä ei voi vaihtaa, mutta väriä kylläkin. Sininen sitten kai kuulosti paremmalta, koska firmakin pyörii yhä edelleen.

Ruplan opas väitti tulevan venäjän lyödä-verbistä (josta ”lyömme hinnat”). En tiedä, voiko se pitää paikkansa, sillä etsiessäni lyödä-verbiä sanastoista tuli mm. 17 lyödä-verbiä, eikä mikään niistä venäläiseen rubl-sanaan viittaavakaan. Veijo Meri sen sijaan esittää, että rupla olisi samaa kantaa kuin intialainen rahayksikkö rupee ja urdun rupijah, samaa juurta kuin suomen ropo.

En puhalla häntä viikseen

2009-04-20T19:05:00.002+03:00

Venäjän kieli on sanontojen ja kuvakielen suhteen rikas, ja siinä on paljon samoja sanontoja ja ilmauksia, joita suomen kielessäkin. Salamatkustajana oleminen esimerkiksi on molemmissa kielissä jäniksenä matkustamista: Exaть зaзйцeм (jehat zajtsem).
Vapista kuin haavan lehti on täsmälleen sama ilmaus venäjässä: Дpoҗaт как осиновы лист (drožat kak osinovyj list). Nälkäinen kuin susi on monissa kielissä sama: Голодный как волк (golodnyj kak volk).

Mutta on monia meillä ihan tuntemattomiakin sanontoja. Mitähän tarkoittaa, kun venäläinen ”riiputtaa nenää”? Sehän on tietysti samaa kuin meidän mieli matalana/ siipi maassa. Вешать нос ( Vešat noc).

Koska venäläistä kulttuuria tunnetaan Suomessa melkoisen vähän, tässä pari esimerkkiä muista ”oudoista ilmauksista”. Otin mukaan vain sellaisia, jotka liittyvät eläimiin tai kehonosiin. Mukana myös sananmukainen käännös, sen jälkeen vastaava suomalainen kiinteä ilmaus:

Быть на друҗеской ноге. (Byt na družeskoj noge) = ”olla ystävällisellä jalalla” = Olla hyvää pataa keskenään.
Валиться из рук. (Valjtsja iz ruk) = ”Pudota käsistä” = Ei ota luonnistuakseen.
В ус не дуть. (V us ne dut). = ”Olla puhaltamatta jotakuta viikseen” = ei olla moksiskaan/ ei lotkauttaa korvaansakaan.
Высосать из пальца. (Vysosat iz paltša). =”Imeä jotakin sormestaan” = keksiä omasta päästään/ temmata tuulesta.
Гусей дразнить. (Gusej draznit) =”kiusata hanhia” = kaivaa verta nenästään/tahallaan ärsyttää toista.
Дырявая голова. (Dyrjavaja golova) = ”jollain on reikäinen pää” = kanan muisti/hajamielinen
Как корова языком слизала. (Kak korova jazykom slizala) = ”kuin lehmä olisi kielellään nuollut” = Sen siliän tien.
Собаку сьел. (Sobaku sel) = ”on syönyt koiran” = olla vanha tekijä jossakin.
Белая ворона. (Belaja vorona) = ”valkoinen varis” = muista erottuva/ ruma ankanpoikanen.

Lähde:
M. Dubrovin: Venäläiset sanonnat kuvina. Kustantamo Russkij jazyk. Moskova 1981.

Lumipyry on yhtä meteliä

2009-04-16T10:05:00.002+03:00

Miten hyvin tunnistat suomen sanoista, ovatko ne uusia vai vanhoja? Ovatko sanat alkuperältään ikivanhoja suomalaisugrilaisia vai germaaneilta saatuja, eli itse asiassa samoja sanoja kuin mitä opiskelemme ruotsin tai englannin tunnilla mutta vain erinäköisinä. Vai olisiko sana venäläinen tai balttilainen? Kirjoitan muutaman sanan, joista saat arvuutella ennen lukemisen jatkamista omia tietojasi ja tuntojasi. Kuulostavatko sanat ikivanhoilta ihan ”ikiomilta suomalaisilta” vai olisiko jotain yhteistä muiden kielten kanssa?

pelto, lammas, kuningas, rauta, lantio, parta, ranta, tuoli, pöytä, lautanen, kasku, nuuhkia, tienata, viesti, vasta, vihta, hella, meteli

Tässä vastaukset, lähinnä Veijo Meren Sanojen synty –kirjan mukaan:

pelto: varhaisgermaanien sanasta péltōm. Siitä nykyruotsin fält, saksan Feld.
lammas: muinaisgermaanien lamwaz.
kuningas: germaanien kuningaz. Nykyruots. kung, engl king, saks König.
rauta: muinaisgerm. rautha-. Nykyislannin rauthr on punainen. Myös ruots. röd, engl. red, saks. rot ovat samasta sanasta.
lantio: muinaisger. landiō.
parta: indoeur. kantakielessä bhar-dhā, josta kehittynyt latinan barda. Nykysaksassa Bart.
ranta: nykyruots. strand, saksassa Strand. Indoeur. kantakielen sanavartalo ster- tarkoitti ´levittää´.
tuoli: muinais- ja keskiyläsaksassa stuol. Nykyruots. stol, nykysaksa Stuhl.
pöytä: muinaisgerm. beuda-. Sana on samaa juurta kuin pyytää, joka germaanikielissä on tarjota, ruots. pyytää be, tarjota bjuda. Pöytä on alkuaan ollut se, jonka päällä jotain tarjotaan eli tarjoilulauta, syömälauta. Suomen lautanen on siis alkujaan laudanpätkä.
kasku: venäjän sanasta skázka, satu.
nuuhkia: venäjän nuhtít, vainuta.
tienata: muinaisruots. thiēna, nykyruots. tjäna, palvella, auttaa, ansaita.
viesti: venäjän sanasta vest, sanoma, tieto, huhu, uutinen.
hella: ruotsin häll, kivipaasi. Aikoinaan sellaisen päälle sytytettiin tuli, jopa veneessä.
vasta: muinaisvenäjän hvost, häntä ja kylpyvasta. Tästä myös ruotsiin tullut kvast.
vihta: muinaisvenäjän vyhot, olkihuisku, pesutukko. Tämä sanan on ilmeisesti kulkeutunut Suomeen Viron kautta, sillä sitä ei itämurteissa ole tunnettu. Virossa vihta on viht.
meteli: sama sana kuin nykyvenäjän lumipyryä tarkoittava sana metel´.

Näyttää siltä, että suomen kieli on säilyttänyt sanat melkein sellaisina, kuin ne joskus on jostain kielestä saatu. Toisaalta ihan tahallani valitsinkin juuri sellaisia sanoja, jotka ovat säilyttäneet alkuperäisen muodon. Mikäli germaanisissa kielissä ei olisi tapahtunut niin paljon äännemuutoksia, ymmärtäisimme varmaan toisiamme helpommin, eikä kielten opiskelu olisi niin hankalaa.

Mielestäni venäläisiä lainasanoja suomen kielessä on enemmän kuin kielentutkijat ovat antaneet ymmärtää. Kaikissa alaa käsittelevissä kirjoissa mainitaan melkein vain ne samat: saapas, risti, pappi, kiisseli. Olisiko niin, että ideologisista syistä on katsottu enemmän länteen päin? Tutkimus tulevaisuudessa on varmaan laajakatseisempaa.

Ei maailman hyvin kieli

2009-04-13T17:05:00.005+03:00

Viime postauksen kommentissa Hannele kyseli,tunnenko Fredrik Lindströmin. -Javisst, det gör jag. Minä jopa omistan pari hänen kirjaansa. Kun asia nyt tuli kerran puheeksi, voin esitellä hänen pari erittäin suositeltavaa kirjaansa ruotsin kielestä.

Fredrik Lindström on ruotsalainen kielitieteilijä. Hän on kirjoittanut mm. kirjaset Världens dåligaste språk ja Jordens smartaste ord. Nämä taskukirjat ovat helppolukuisia, suurelle yleisölle tarkoitettuja, sivuja kummassakin yli 200. Lindström kirjoittaa, että hän kuuli kerran joidenkin poikien keskustelevan ruotsin kielestä ja yksi mainitsi kielen olevan "världens dåligaste språk". Siihen muut korjasivat lauseen kuuluvan "världens sämsta språk". Siinä mielessä muuten "huonoin" maailman kieli, että kielessä ei ole paljon sanoja, synonyymejä eikä ilmauksia verrattuna vaikkapa englantiin. (Hih, luulisi olevan helppoa kielenopiskelijalle).

Kirjoissa esitellään kieltä laidasta laitaan. Niistä löytyy valtaisat määrät uudissanoja eri vuosikymmeniltä, on kauniita ja rumia sanoja. On juttua inhimillisen ajattelun historiasta, miten lapsi oppii kieltä, puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta, vertaillaan ruotsia maailman muihin kieliin. Toisin sanoen kirjoissa käsitellään kaikkea mitä kielestä ylipäänsä voi sanoa.

Fredrik Lindström:
-Världens dåligaste språk. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2000. Andra tryckningen, printed in Denmark, Viborg 2007.
-Jordens smartaste ord. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2002. Andra tryckningen printed in Denmark, Viborg 2004.

Vanhoja kielen muotoja

2009-04-11T10:03:00.005+03:00

Suomen kirjakielen perustajan Mikael Agricolan kuolemasta tuli kuluneeksi 450 vuotta 9.4.2007. Agricola-juhlavuoden kunniaksi Aku Ankkakin julkaisi yhden tarinan Agricolan aikaisella kielellä. Vieressä on kansikuva lehdestä 4.4.2007, numerosta 14. Tekstissä on melko kunniakkaasti osattu ilmaista asioita sillä tavalla kuin ne 400 vuotta sitten on kirjoitettu.

Koska Mikael Agricolan päivä ja suomen kielen päivä oli juuri hiljattain, 9.4, tuon esiin muutamia piirteitä vanhasta kirjasuomesta Aku Ankan repliikkien avulla. Näissä on monia piirteitä, joita vielä käytetään murteissa, ainakin länsimurteissa niitä tulee esiin päivittäin. Myös runollisessa ja ylätyylisessä kielessä moni muoto ja rakenne on säilynyt nykypäiviin asti.

Erikoisia vanhoja muotoja ja ilmauksia on kymmeniä, mutta otan tähän vain muutaman, lähinnä sellaisia, jotka tuntuvat minusta ihan kuin pohjalaista murretta puhuisi. Paljon on Agricola ottanut mallia myös saksan ja ruotsin lauserakenteista.

Aku Ankasta muutama repliikki:
-Ja wielä enämbi on imehteleminen, että yxi muu wuoren cuckula, se wuori Mama Rambam, peräti 4429 syldä corkia olis.
-Waan sitä minä sangen suuresti imehtelen, ettei te wie sitä Mons Öfwerstin tykö.
-Colmen viicon waelluxen perästä ne ancat saapuwat wiimeiseen kylään.
-Minä toiwon, että olis heillä caicki se quin meille tarpeellinen ombi.
-Minä tahdon minulleni ostaa wuoren, tämän quin tässä macaapi.
-Ja niin cuin caickein kiipeewäisten retki-cundain, pitää myös anckain samalla muotoo jalan culkeman.
-Wenhe pyöriwäisten siipein canssa…

1.Enämpi kuten pohjalaisessa murteessa vieläkin sanotaan.

2. Imehteleminen on ihmettelemistä, h-kirjain on vaihtanut paikkaa, kuten monissa muissakin sanoissa, vrt. veneh-venhe, imeh-ihme. Mummoni sanoi aina: Kyllä minä sitten imehtelen. Tai toisessa yhteydessä: Ei se ole mikään imes. (kaksitavuisten sanojen loppu-h on muuttunut pohjalaisissa murteissa s:ksi.)
Agricolan aikana ihminen oli inhiminen (vrt. inhimillinen).

3. Sanajärjestys on usein saksan tapainen: sivulauseen verbit lauseen lopussa.

4. Germaanisten kielten mallin mukaan vanhassa kirjakielessä on epämääräinen ja määräinen artikkeli yksi ja se. Niin ikään germaanisten kielten mukaista on muodollinen subjekti.

5. Mennä jonkun luo on vanhassa kielessä tykö. Pohjanmaan murteessa vielä: Mä meen mumman työ.

6. Länsimurteissa vieläkin mm. muodot korkia, kauhia.

7. Ettei te vie sitä, ettei he tule –muodot jokapäiväisiä myös murteessa. (vrt. nyk. ettette te vie, etteivät he tule).

8. Usein relatiivipronominin joka tilalla ´se quin´. Varsinaissuomalaiset sanovat vieläkin: Hän on se, kun tulee meille huomenna.

9. Ompi, tuleepi, makaapi kuulostavat nykyäänkin kovin ylätyylisiltä.

10. Itselle-sanaa ei ole, sen tilalla on minulleni, sinulleni.

11. Pitää tekemän –rakenne on ihan tavallinen Pohjanmaalla: Mitä mun pitikään sanomani?

12. Monikon genetiivi retkikuntain, ankkain, siipein. Sama muoto, joka nykykielessä on useimmiten vain kiinteissä sanonnoissa esim. opettajainhuone.

13. Koska Aku Ankan tarina kuvaa nykypäivää kaikkine teknisine vempeleineen, on tekstissä saatu oivasti ilmaistuksi sellaisia ilmiöitä, joita ei Agricolan aikana vielä ollut kuten helikopteri: venhe pyöriväisten siipein kanssa.

Internetissä on pari erittäin hyvää sivustoa vanhasta kirjasuomesta:
Internetixin sivut ja
Virtuaalinen vanha kirjasuomi.

Kiira ja pääsiäisviikko

2009-04-07T17:00:00.003+03:00

Laskiaisena laskeuduttiin paastonaikaan ja nyt kohta pääsiäisenä päästään siitä. Liekö joukkotiedotusvälineiden ansiota, että ihmiset tuntevat nykyään melko hyvin vuoden eri juhlapäivien nimien merkityksen ja vanhoja tapoja. Monet vanhat tavat ovat elpyneetkin, jos vertaan vaikka 30 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Taitaa olla internetin ansiota, että pääsiäisviikon päivien vanhat nimityksetkin alkavat olla taas monen tietoisuudessa. Sukkasunnuntai, Malakomaanantai, Tikkutiistai, Kellokeskiviikko, Kirstorstai, Pitkäperjantai ja Lankalauvantai. Internetistä löytyy lisää erilaisia versioita viikonpäivien nimistä ja muutakin tietoa pääsiäisestä.

Monilla viikonpäivien nimityksillä ei ole ilmeisesti ollut mitään sen kummempaa merkitystä, ovatpahan vain sointuneet hyvin. Kiirastorstai oli kuitenkin muinaisruotsissa nimeltään skirsla-thorsdagher, jossa alkuosa tarkoittaa puhdistusta. Kiirastorstaista on syntynyt myös nimitys kiira, joka on Suomen joillakin alueilla tunnettu paha uskomusolento. Kiirastorstai oli erityisen suotuisa päivä kiiran karkottamiseen, silloin ihmisten asuinympäristöt puhdistettiin demoneista. Samoin kiirastuli viittaa puhdistamiseen. Myös englanninkielinen Maundy Thursday viittaa jalkojen pesuun. Jeesushan pesi opetuslasten jalat ennen ehtoollista.

Kiira on nykyään myös suosittu etunimi. Väestörekisterin nimipalvelun mukaan 2000-luvulla on annettu jo yli 300 tytölle tuo nimi, kun taas 1980- ja -90-luvuilla yhteensä oli yli 300 tyttöä saanut Kiira-nimen. Wikipedian mukaan Kiira etunimenä olisi samaa alkuperää kuin Kira ja Kyra, joiden alkuperä lienee persian Kûrush-nimessä. Kiira-etunimellä ei siis ole yhteyttä kiirastorstaihin.

Onni olla Tavallinen Tallaaja

2009-04-05T13:54:00.008+03:00

Pari päivää sitten kirjoitin etunimien muuttumisesta yleisnimiksi. Moni sanonta oli jäänyt minulta huomaamatta, mutta onneksi tarkkaavaiset lukijat muistivat monta muutakin sanaa kuin mitä itse olin kirjoittanut.

Yksi, joka minulta jäi mainitsematta vaikka se oli mielessä, on Onnen-Pekka tai onnenpekka. Onnekasta ihmistä voidaan tietysti nimittää myös onnenmyyräksi tai onnenpojaksi. Pekka-sana esiintyy monissa muissakin ilmauksissa: olla pekkaa pahempi, tehdä jotain kolmeen pekkaan, kaksi siivua pekkaa kohti. Vaikkapa vaalien yllättäjä on Musta-Pekka. Suomessa vietetään myös palkallisia vapaita, ns. pekkaspäiviä, jotka ovat saaneet nimensä valtakunnansovittelija Matti Pekkasesta.

Onnen potkima henkilö ei ole muissa kielissä Pekka. Ruotsissa sellainen henkilö on lyckans ost (onnen juusto), puhekielessä myös turgumma tai turgubbe tai lyckans gullgosse. Lycko-Pers resa (Onnenpekan matka) on August Strindbergin näytelmä. Lyckoper-ilmaus ei ole käsittääkseni kiinteä ilmaus kuten onnenpekka, vaikka olen nähnyt kynäilijöitten käyttävän sitä nimimerkkinä.

Saksassa hyväonninen on Hans im Glück tai Glücksvogel (onnenlintu) tai Glückspilz (onnensieni). Englantilaiset ovat onnenkoiria, You Lucky Dog tai Lucky Bastard, myös Lucky Devil.

Onni on monissa kulttuureissa nimi, jota annetaan lapsille mielellään. Toivotaan, että nimi olisi enne, Nomen est omen. Internetistä löysin listan, jossa on eri kielillä etunimi Onni. Suomenkielinen Onni siitä listasta näyttää puuttuvan.

Ihan vahingossa satuin sivuille, joissa oli kerätty samanlaisia sanontoja etunimistä kuin juuri olin kirjoittanut. Tässä linkki, siellä on myös saksalaisia. Ehkä vielä yleinen mielenkiintoinen asia, että tavallisesta Matti/Maija Meikäläisestä saksalaiset sanovat Otto Normalverbraucher (Otto Normaalikuluttaja) tai Lischen Müller. Ruotsalaisilla tuo jokamies on aina Svensson. (Vi gör som Svensson gör).

Muita kivoja sivuja:
Epätavallisia ruotsalaisia etunimiä.

Kone, jolla voi kysellä oman nimensä merkitystä, lähinnä ruotsalaisten nimien.

Ja tässä vielä yksi linkki, jossa kaikkea kivaa.

Oskarinkokoinen vihtori

2009-04-02T16:16:00.002+03:00

Etunimistäkin voi tulla yleisnimiä tai tiettyä etunimeä käytetään jossain kiinteässä sanonnassa.

”Sitä ei tiedä (elävä) Erkkikään” on nykyään yleinen sanonta. Stadin slangin suursanakirjan mukaan erkillä on tarkoitettu myös erektiota tai hashista tai se on tyhmän ihmisen synonyymi. Paholaista on kutsuttu joskus Vanhaksi Erkiksi.
Erkki Esimerkki on kiinteä ilmaisu kaavakemalleissa, ilmeisesti yhdistelmän sointuvuuden vuoksi. Saman asian ajaa kuin Matti Meikäläinen.

Jorma taas on synonyyminä penikselle, ja ahkera jorman käyttäjä Häntä-Heikki tai Kikkeli-Ville. Heikki voi olla myös markkinoiden Helppo-Heikki.
Tyhmän synonyymeiksi ovat tulleet jostain syystä myös Tauno, Urpo, ja Uuno. ”On siinä yks tavallinen tauno”.

Hemmo ei välttämättä ole tyhmä, onpahan vain yks tyyppi, hemmo, heppu. Naispuolisena vastineena olen kuullut joskus: ”Maailmassa on parempia laulajia kuin joku ihQ elli, tavallinen tavis”. Tyttö on joskus myös Doris: pitäis löytää joku dooris.

Naisista en keksinytkään niin helposti kiinteitä ilmaisuja kuin miehistä. ”Voi pyhä Sylvi” tai ”Voi hyvä Sylvi soikoon” ovat tavallisia huudahduksia. Sanonnalla ei kai tarkoiteta ketään sylviä erikoisesti, sanonta vain sointuu sopivasti.
Käsivarren alla roikkuvat ”läskit” ovat allit. Nimitys johtuu siitä, että Alli Paasikivellä oli ilmeisesti sellaiset.

Kotona saattaa jollain naisella olla vihtori, joka ihan simona tekee kaiken, mitä käsketään. Toivottavasti ei ole kuitenkaan aivan oskarinkokoinen. Matti Myöhäisiä on aina joka tilaisuudessa, saattaa heillä olla vaikka matti kukkarossa. Huonovointiselle puolestaan voi tulla yrjö kylään.

Lankeaa kuin manulle illallinen, ei itse asiassa ole kukaan Manu, vaan sanonta on tullut siitä, että ennen manni, ammattimies, suutarimestari tuli taloon tekemään kenkiä, ja hänelle lankesi illallinen luonnostaan.

Nimi voi myös liittyä kiinteästi johonkin asiaan tai edustaa jopa kansallisuutta. Ulkomaisissa Suomi-vitseissä päähenkilönä on useimmiten Pekka. Pekka edustaa suomalaisia samalla tavalla kuin Igor tai Iivana edustaa kaikkia venäläisiä, ryssiä: siellä oli joku iivana. Ruotsalaisia puolestaan edustaa Håkan, jolla voidaan viitata myös homoihin.

Pikkutuhmissa vitseissä on aina pikku-Kalle, ei koskaan vaikkapa pikku-Seppo.
Kiinteänä voi pitää myös sanaparia Matti ja Maija. Ei voisi kuvitellakaan, että sanottaisiin vaikkapa Markku ja Sari.

Ikivanhat kuukaudet

2009-03-29T12:13:00.005+03:00

Suomen vanha kansa jakoi vuoden kuun vaihteen mukaan 13 kuukauteen. Pikkujättiläisestä (vuodelta 1952) löysin kuukausien entisiä nimiä:
1. ensimmäinen sydänkuu; 2. toinen sydänkuu; 3. vaahto-, hanki- tai kolmas sydänkuu; 4. huhti-, hanki-, vaahtokuu tai veikuna; 5. touko-, sulama-, mahla-, tai kyntökuu; 6. kesäkuu; 7. heinäkuu: 8. mätäkuu; 9. elokuu; 10. syyskuu; 11. lokakuu tai likakuu; 12. routakuu; 13. joulukuu.

Mätäkuusta puhutaan vieläkin. Se alkaa 23.7 Oilin päivänä ja päättyy 24.8 Pertun päivänä. Sillä ei ole muuta merkitystä kuin että se on kesän kuuminta aikaa, jolloin oli ennen vaikea saada säilymään ruokatarvikkeita. Myös haavat alkoivat tuona aikana helposti mätiä.

Myös virolaisten entiset kuukausien nimet löysin samaisesta Pikkujättiläisestä.
Vaikka virolaisilla on nykyään muinaisten roomalaisten nimitykset kuukausille kuten melkein kaikilla muillakin lähikansoilla, eivät virolaisten muistista ole vielä hävinneet omatkaan kuukausien nimitykset. (Nykyiset: jaanuar, veebruar, märts, aprill, mai, juuni, juuli, august, september, oktoober, november, detsember).

Tammikuu, näärikuu, tarkoittaa samaa kuin uusi vuosi, vrt. ruots. nyår, "näär".
Helmikuu, küünlakuu, kynttilöiden kuukausi.
Maaliskuu, paastukuu, tarkoittaa paastokuukautta, juuri ennen pääsiäistä. Tulee siitä, että ennen laskiaisena sai viimeisen kerran syödä lihaa, minkä jälkeen paastottiin ja pääsiäinen olikin sitten ”lihanottopyhät” lihavõttepühad, kuten pääsiäistä nykyään virossa nimitetään. (Pääsiäinen on myös ülestõusmispühad, ylösnousemisenpyhät).
Huhtikuu, jürikuu, Jüripäeva 23.4.
Toukokuu, lehekuu, lehdet puissa puhkeavat ja luonto herää.
Kesäkuu, jaanikuu ,jaanipäevan eli juhannuksen vuoksi.
Heinäkuu, heinakuu.
Elokuu on lõikuskuu, silloin leikattiin viljaa viljapelloilla.
Syyskuu, mihklikuu, mihkel, virolainen pojan nimi, ja 29.09. on Mihklipäev, mikä tarkoittaa juhlimisen aloittamisen aikaa, kaikki työt tehty ja sai valmistautua syksyn tulemiseen.
Lokakuu, viinakuu.
Marraskuu, talvekuu, talvi ihan selvästi jo tulossa.
Joulukuu, jõulukuu.
Monilla kuukausilla on ollut muitakin nimiä, esimerkiksi huhtikuulla on ollut sellaisia nimiä kuin sulakuu, mahlakuu ja naljakuu. Naljakuu siksi, että silloin voi naljailla, aprillata.

Lisää virolaisten kansankulttuurista ja ajanlaskusta.

Pro Estonia -lehti

Ja koska jatkuvasti näkyy eri sivustoilla ihmeteltävän suomalaisten kuukausien nimien merkitystä, tässä vielä linkki omaan kirjoitukseeni. Linkki myös vieraskielisiin kuukausiin.

Kenen sä haet asemalta

2009-03-27T19:24:00.003+02:00

Mikä on kielivirhe ja mikä ei? Miltä kuulostaa esimerkiksi lause: ”Äidin pitää hakea asemalta”. Tällä tarkoitetaan nimenomaan, että jonkun pitää mennä hakemaan äiti asemalta. Tämä on ihan normaalin kuuloista puhekieltä Pohjanmaalla, muualla en ole sitä kuullut.

Tuota genetiivin näköistä akkusatiivia äskeisen tyyppisessä lauseessa ei koskaan käytetä kirjoitetussa kielessä. Siitä syystä eräs lehtiotsikko onkin kiinnittänyt heti huomiota. Lapuan sanomissa (19.3.2009) on ollut tekstiotsikko: ”Konsertin pitäisi näyttää televisiossa kaikille suomalaisille”. Heti äkkiseltään se näyttää karkealta virheeltä, oikein olisi sanoa: Konsertti pitäisi näyttää kaikille.

Pohjalaisessa murteessa on tapana käyttää genetiivin näköistä akkusatiivia pronomineistakin: Haetko mun huomenna asemalta? Meidän pitäisi tavata sun jo aamulla. Nämä pronominimuodot eivät ole vielä hävinneet kielestä kokonaan.

Objektimuotoina kirjakielessä ovat siis nykykieliset minut, sinut, hänet jne, sekä kenet. Nämä ovat alun perin itämurteisia ja tulleet kirjakieleen vasta 1800-luvulla. Sitä ennen kirjakielessä käytettiin länsimurteisia genetiivin näköisiä muotoja: minun, sinun jne.

Onhan kirjakielessäkin muuten monissa tapauksissa käytännössä epäselvyyttä, pitääkö olla nominatiivi vai akkusatiivi. Tällaisesta esimerkki:
Opiskelija on aikeissa suorittaa tentin. (akk: koska on aikeissa on kiinteä sanaliitto)
Hyväksyn hänen päätöksensä suorittaa tentti. (nom: ei kiinteää sanaliittoa)

En ole koskaan kuullut vastaavaa genetiivin käyttöä muualla päin Suomea. Sanotaankohan missään muualla: Kirjan pitää viedä ajoissa kirjastoon?

Mikä lie on

2009-03-22T10:13:00.002+02:00

Mistähän syystä kielessä on olemassa jokin rakennemuoto, jota ihmiset eivät sitten kumminkaan osaa käyttää? Miten on mahdollista, että sellaiset muodot ylipäätään voivat säilyä?

Tällainen muoto on mm. potentiaali, joka ilmaisee todennäköisyyttä: Talo valmistunee kesäksi. Hintojen lasku lienee mahdottomuus. Muoto on melko harvinainen sekä kirjoitetussa että puhekielessä. Tavallisimmin tällainen verbin esittämä arvio tulevasta tai menneestä asiantilasta ilmaistaan sanoilla: ehkä, varmaankin, kai jne.

Iso suomen kielioppi esittää kymmenen tavallisinta verbiä, joiden yhteydessä potentiaalia käytetään. Ylivoimaisesti yleisin on olla-verbi, muut yleisyysjärjestyksessä: olla, saada, jäädä, tulla, voida, joutua, nousta, päästä, tehdä, antaa. Jos nämä olivat yleisimmät, voi vain kuvitella, miten vähän muita käytetään. Kirja ilmoittaa tutkitussa aineistossa esiintymiskertoja olleen olla-verbillä 2654 ja antaa-verbillä vain 79.

Olen jostain kirjoittanut joskus muistiin lauseen: Fetan käyttö olnee sallittua. (Pitäisi siis sanoa: lienee) Olla-verbi on ainut epäsäännöllinen, mutta se pyrkii muuttumaan säännölliseksi. Olen huomannut joskus samaa myös muissa verbeissä. Varsinkin esim. tulla-verbi pyrkii muuttumaan muotoon tulnee, vaikka se oikeasti on tullee. Muita tällaisia olen nähnyt esim. pesnee, nousnee, jotka oikeasti ovat pessee, noussee.

Aikoinaan siis tulnee, pesnee, nousnee ovat assosioituneet muotoon tullee, pessee ja noussee. Kun niitä enää harvoin kielessä käytetään, ovat ihmisten tajunnasta hävinneet nuo muodot, ja pyritään muodostamaan nykykielessä –nee-päätteisiä säännöllisiä muotoja, jotka paremmin kuulostavat potentiaalilta. Sitä paitsi epäilen, että murteiden geminoitumisilmiö vaikuttaa siihen, että ne kuulostavat murteellisilta muodoilta, mitä yritetään välttää. Vrt. talloo, kessää – tullee, pessee.

Lienee-verbi ja sen lyhentymä lie ovat muuttumassa ihmisten tajunnassa partikkeleiksi tai jopa liitepartikkeliksi. Kysymyspronominin yhteydessä ne muodostavat kiinteän kokonaisuuden, minkä takia rakennetta nimitetään mikä lie x –rakenteeksi: Mitä lie siellä tapahtuu? Mistä lie johtuu? Ja sit miul mitälie pantii korvii. (Iso suomen kielioppi s. 1522)

Lopuksi vielä eilisestä Länsi-Savosta otsikko: Taantuma ei torpanne Pietarin-rataa. (L-S 21.3.09). Torpata-verbillä muuten tarkoitetaan samaa kuin pilata. Lienee verbistä torpedoida!

Saippua ja suopa

2009-03-19T15:59:00.003+02:00

Tämän päivän kielikeskustelu välitunnilla koski saippuaa. Huomattiin yhtäkkiä, että suopa-sanaa ei käytetä koskaan yksinään. Sitä ei enää tunneta kuin mäntysuovasta puhuttaessa. Molempien sanojen alkuperä on muinaisgermaanien sanassa saipōn, josta on johdettu kaikkien nykykielten sanat: suom. saippua, engl. soap, saksan Seife, ruots. såpa. Tästä viime mainitusta on suomeenkin tullut suopa tai soopa.

Turhaan ei ole suomen kieltä sanottu kielten pakastearkuksi, sillä se on säilyttänyt monia muinaisgermaanisia sanoja melkein sellaisinaan niin kuin tämä saippuakin. Sen sijaan sanat muissa kielissä ovat yleensä muuttaneet paljonkin muotoaan.
Ruotsalaisilla on nykyään enemmän käytössä tvål, joka on yhteisgermaaninen sana. Kuitenkin saippuakuplat ovat såpbubblor tai saippuasarjat såpserier.

Soopaa voidaan puhuakin. Mielenkiintoista, että tässä sanassa on säilynyt pitkä vokaali, kun yleensä vieraista kielistä lainatuissa sanoissa on suomen kielessä aina diftongi (esim. stol=tuoli, skola=koulu).

Ennen vanhaan ainakin Pohjanmaalla kotona valmistettu saippua oli aina nimeltään suopaa. Minulla ei ole tiedossa sen ainesosia, mutta eräiltä saippuaa käsitteleviltä internetsivuilta sain selville, että kemiassa puhutaan saippuasta, jos valmistuksessa käytetään natriumsuoloja. Jos ainesosana on kaliumsuoloja, on kyseessä suopa. Näin ollen mäntysuopa olisi itse asiassa saippuaa, koska se sisältää natriumsuolaa.

Jouduitko käpälälautaan

2009-03-15T08:41:00.004+02:00

Voikohan kielen kaikkia vertauksia, metaforia, sananlaskuja ja tokaisuja koskaan saada kerätyksi yksiin kansiin? Niistä on julkaistu kirjoja, on erikseen murteellisia tokaisuja ja johonkin tiettyyn aihepiiriin liittyviä. Pakinoitsijat ovat niitä keränneet, tutkijat myös.

Sanonnoissa on havaittavissa, että ne ovat vanhoja – niissä esiintyy nykyihmiselle vieraita asioita, monet ilmaukset maataloudesta ja luonnosta tai eläimiin liittyviä. Esim. ei pysy kärryillä, ammuttu karhu, teerenpeli, päätön kana, kananlento (kotona teurastus), heinämies, kanto kaskessa, kuoria kermat, vettä myllyyn, käpälälauta. Tai on paljon uskonnosta tulevia: viimeistä päivää, maailmanlopun edellä, tuomiopäivään asti, piru Raamattua, painaa kuin synti.
Joku on muuten joskus kysynyt, mitä tarkoittaa, kun synti painaa. Ei taida siis nykyihmistä synnit painaa! Sehän on vain ihan yksinkertaisesti niin, että kun on tehnyt jotain väärää, ihmisen mieltä painaa kuin raskas taakka – tai siis ainakin pitäisi painaa!

Annikki on sanojensa mukaan ihastunut parin sanan tokaisuihin ja pistellyt niitä peräkkäin, ja syntyi tällaista:

- pannaan JAUHOT SUUHUN tai sitten RUKKASET NAULAAN tai NENÄ JOKA PAIKKAAN

- EI PYSYTÄ KÄRRYILLÄ, EI PANNA TIKKUA RISTIIN, EI PÄÄTÄ PALELE mutta MENNÄÄN MUTKAISTA TIETÄ NÄKYMÄTTÖMIIN, MUTKAN KAUTTA SUORAAN ja ELETÄÄN KUIN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ sekä joku KÄÄNTÄÄ KELKKANSA

- ja joskus MYRKYN LYKKÄS ja oltiin melkein KUIN MAAILMANLOPUN EDELLÄ, mutta silloin koetettiin olla KIELI KESKELLÄ SUUTA, vaikka oltiin KUIN TULISILLA HIILILLÄ, HIUSKARVAN VARASSA, ja vielä iski SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA, niin kaikki hävisi KUIN TUHKA TUULEEN, oli MENNEEN TALVEN LUNTA, ja jäätiin NUOLEMAAN NÄPPEJÄÄN; silloin kaikki meni KUIN KANKKULAN KAIVOON tai KUIN HOHTIMET KAIVOON

- jollakin on RUUVI LÖYSÄLLÄ, hän on lisäksi KUIN HIRTTÄMÄTÖN LURJUS, vaikka hän on osaavinaan kaiken KUIN VETTÄ VAAN ja kaikki tulee KUIN PYSSYN SUUSTA, mutta kun hän on aina KUIN MYRSKYN MERKKI tai PERSIISEEN AMMUTTU KARHU; ja näitä ihmisiähän on PILVIN PIMEIN tai VAIKKA LAMPAAT SÖIS

- HETI KÄTTELYSSÄ voi huomata, että aina hän PITÄÄ TEERENPELIÄ, on KUIN METSO SOITIMELLA sekä ryntäilee kaikkialle KUIN PÄÄTÖN KANA; ja vaikka minä yritän KANTAA KORTENI KEKOON, HEILUA KUIN HEINÄMIES, esimies EI YMMÄRRÄ YSKÄÄ, vaan minä saan odotella palkankorotusta KUIN KUUTA NOUSEVAA, ja minulla on sentään MATTI KUKKAROSSA

- työkaverini on joka asiassa VASTARANNAN KIISKI ja KANTONA KASKESSA, lukee kaikkea KUIN PIRU RAAMATTUA, EI PYSY RUODUSSA, mutta KUORII KERMAT PÄÄLTÄ; niin minä SAAN VETTÄ MYLLYYNI ja TUULTA PURJEISIIN, kun pitäisi PUHALTAA YHTEEN HIILEEN, ja sitten olen lopuksi SEKAISIN KUIN HAMINAN KAUPUNKI

- minulla oli siinä OMA LEHMÄ OJASSA ja asia PAINOI minua KUIN SYNTI; lisäksi sitä pitää kantaa TUOMIOPÄIVÄÄN ASTI; sitten JOUDUIN KÄPÄLÄLAUTAAN, kun OMAT KOIRAT PURIVAT, vaikka en ollut PEKKAA PAHEMPI ja olin yrittänyt olla aina KUIN KALA VEDESSÄ; jutusta tuli LYHYT KUIN KANANLENTO

Lais2 6kossa

2009-03-12T16:20:00.003+02:00

Tekstiviestien myötä on germaanisissa kielessä tullut muotiin kirjoittaa osa sanoista tai sanan osista numeroina, millä yritetään lyhentää sanomaa. Ainakin ruotsalaisten blogeissa kulkevat nämä tavallisimmat, jotka voidaan tehdä molemmissa kielissä: GR8 (engl. great tai ruots. grotta, luola) ja SK8 (engl. skate ja ruots. skotta, lapioida, luoda). Myös 2L, mikä englanniksi olisi tool, ruots. tvål. Aina ei näytä olevan niin väliä, vaikkei sanaa kirjoitettaisikaan juuri niin kuin lukusanassa, pääasia että ääntäminen on samanlainen.

Myn ruotsinkielisillä kielisivuilla oli myös ”sairaan hauskaa” eli 7kt 3vligt. Mikäs germaanisissa kielissä tällaisia on kirjoitella ja keksiä, kun lukusanat ovat lyhyitä. Eivät kaikki minusta silti ole kovin onnistuneita ilmauksia. Erään repun kyljessä lukee: SUR:5:AL. Tuntuu oikein vääntämällä väännetyltä.

Suomen kieli ei oikein hyvin sovi tällaiseen. Esimerkiksi pitkää lukusanaa kahdeksan on vaikea saada ympätyksi mihinkään sanaa lyhentämään. Oikein miettimällä miettien voi löytää joitain mahdollisuuksia, joita keksimällä väänsin:
Minulla on uusi SER5. Hän sanoi minua LAIS2. En saanut sitä SYÖD1. 6KOSSA lymyili jänis.
Vielä voisi kuvitella esim. 8toista, mutta tuskin tuntuu järjelliseltä. Yhtä hyvin sen voi lyhentää kokonaan numeroin 18.

Blondi sai kukan Ollilta

2009-03-10T16:35:00.004+02:00

Kieltenopettajien koulutuspäivillä helmikuussa käsiteltiin myös sukupuolineutraalin kielen tutkimusta. Ruotsin kielessä kielenhuolto kiinnittää huomiota erityisesti tasa-arvoiseen kielenkäyttöön. Puhutaanko esimerkiksi naisista ja miehistä samalla tavoin: Olle gav blondinen en blomma. –Miksi miehestä on käytetty nimeä, mutta nainen mainitaan blondiksi? Tai rinnastus epäsuhtainen: Mona Salin – Reinfeldt. Miksi naisesta käytetään etunimeäkin, mutta ei miehestä?

Ruotsin kielen kielenhuollon kesto-ongelmia on han-hon-pronominien käyttö. On ehdotettu jopa passiivisen man-pronominin korvaamista sanalla en. (Joka on myös man-sanan objektimuoto). Ammattinimikkeiden muuttaminen neutraaleiksi on myös ikuinen puheenaihe.

Minua alkoi kiinnostaa tuo epäsymmetrinen nimen käyttö naisista ja miehistä, olisiko suomen kielessä havaittavissa sellaista? Otin kuusi viimeaikaista Länsi-Savo-lehteä tarkastelun kohteeksi, en mitenkään tieteellisen systemaattisesti, vaan vain vilkuilin tekstejä ylimalkaisesti.

Yleensä teksteissä käytettiin sekä miehistä että naisista etu- ja sukunimeä tai pelkkää sukunimeä, oli sitten kyse poliitikosta tai urheilijasta. Hämmästykseni oli suuri, kun Vartin pohtija -nimisessä kommenttisarjassa poliitikoista käytettiinkin joskus etunimeä. Ja kuinkas sattuikaan - nimenomaan naisista, miehistä ei koskaan.

Esimerkiksi eräs väliotsikko kuului: Mari ja media. Tekstissä käsiteltiin valtion aluehallintoa ja mainittiin hallintoministeri Mari Kiviniemi. Myöhemmin tekstissä hänestä puhuttaessa ei käytettykään sukunimeä kuten aina miehistä, vaan: "...koska Marilla ei tapansa mukaan ollut uutta sanottavaa". (L-S. 7.3.2009).

Niin ikään Vartin pohtija pohtii toisessa lehdessä, asetetaanko Euroopan komissioon ehdolle mies- vai naisehdokkaita. On kyse Anneli Jäättenmäestä (L-S. 28.2.2009): "....ei kepulla paljon muita naiskomissaariehdokkaita ole kuin Anneli itse".

Kolmannessa lehdessä (L-S.7.2. 2009) kyseinen Vartin pohtija kirjoittaa: "Istuva presidenttimme Tarja Halonen on kova tyttö matkustamaan..." En voi kuvitellakaan, että miespoliitikoista olisi puhuttu samaan tapaan: Jyrkikö komissioon? Olli kova poika...
Toisaalta nämä tapaukset olivat palstalla, jossa kielen tyyli on vapaampaa, ei niin virallista kuin varsinaisissa uutisartikkeleissa. Kuvastaa minusta kuitenkin kirjoittajan suhtautumista ja arvostuksen puutetta näitä henkilöitä kohtaan.

Olin etukäteen kuvitellut, että jos naispoliitikoita nimitetään etunimellä, niin varmaan myös naisurheilijoita. Mutta en saanut kertaakaan kirjoittajaa kiinni epäsymmetrisyydestä. Molemmista sukupuolista kirjoitettiin samalla tavalla. Eräässä tekstissä mainittiin Krisse Salminen ja hänestä käytettiin pelkkää etunimeä myöhemmin mainittaessa. Mutta minusta se on eri asia, koska hän esiintyykin nimellä "Krisse".

Suomen kielen lautakuntakin on herännyt pohtimaan tasa-arvoista kielenkäyttöä. Se on laatinut usean kohdan julkilausumaan, mitä asioita tasa-arvoisessa tekstissä olisi otettava huomioon.
Tällaisia asioita ovat suomen kielessäkin mm. ne ikuiset kysymykset ammattinimikkeistä: maaherra, luottamusmies, puhemies jne. Tai sitten epäsymmetrinen kirjoittaminen: naisautoilija pakeni poliisia. Naislääkäri - lääkäri. Lautakunta suosittaa, että sukupuolta ei pidä mainita, jos ei sillä ole asian kanssa mitään merkitystä.

Suomen kielen lautakunnan pohdintaa ja suosituksia tasa-arvoisesta kielestä on Kotuksen sivuilla.

Myös itse olen kirjoittanut joskus aiemmin sukupuolineutralista kielestä.

Kupla ja koppakuoriainen

2009-03-07T18:15:00.003+02:00

Rakkaalla lapsella on aina monta nimeä, varsinkin autoilla. Kun suomalaiset ajelivat ennen vanhaan Kuplalla, ajoivat monet muut kansat Koppakuoriaisella, Leppäkertulla, Kilpikonnalla, Lutikalla ja jopa Sammakolla tai Kyttyrällä.

Volkswagenia, KdF-Wagenia, kansanautoa VW (äännetään: fauvee) alettiin rakentaa vuonna 1938 Saksassa. Kansallissosialistien ideana oli luoda kaikkien ulottuvilla oleva kulkuneuvo. Sen tähden KdF-niminen saksalainen natsijärjestö sai tehtäväkseen aloittaa kansanauton valmistuksen, minkä se aloittikin kaupungissa nimeltä Stadt des KdF-Wagens bei Fallersleben, nykyisin Wolfsburg.
KdF /kaadee ef/ tulee sanoista Kraft durch Freude, mikä tarkoittaa voimaa ilosta. Järjestöllä oli paljon muitakin jaloja päämääriä.

Ensimmäisiä KdF-autoja nimitettiin yksinkertaisesti nimellä Volkswagen, tyyppi 1. Vasta vuonna 1967 firma alkoi markkinoida autoaan Koppakuoriaisena, Käfer. Viimeinen Kupla valmistui Meksikossa vuonna 2003.

Saksan Käfer on koppakuoriainen myös monissa muissa maissa:
englanti: Beetle, (tai Bug, lude, ötökkä), espanja: Escarabajo, ruotsi: Bagge, viro: põrnikas
venäjä: Žuk

Leppäkerttu:
ranska: Coccinelle, portugali: Carocha

Kupla:
ruotsi: Bubbla

Internetissä tuntuu olevan vaikka kuinka paljon eri maalaisia Kuplavolkkarin nimityksiä.

Siellä on mm. tällainen laulu Kuplavolkkarista.

Das Käferlied

1. Mit Kraft durch Freude fing alles an vor über 60 Jahr.
Ferdinand Porsche baute ihn in vielerlei Exemplar.
Er wurd dann millionenfach gebaut gab vielen Freud und Leid.
Zum Schmusen und als Arbeitstier zu allem ist er bereit.
Ref.: Der alte Käfer auf einsamen Weg,
nimmt jedes Schlagloch und jeden Steg.
Er fährt ganz leise, wenn er auch viel säuft,
... mein alter Käfer er läuft und läuft.

2. Der Fahrer läßt den Motor an, in aller Seelenruh,
sind Kerzen und Kontakte gut, springt er auch an im Nu.
Man soll ihn pflegen, er hat's gern, waschen nur von Hand.
Der Käfer ist überall beliebt, er fährt fast in jedem Land.
Ref.:

3. Manch Käferfreund, der macht was draus aus seinem Krabbeltier,
baut einige heiße Zylinder ein, es sind nicht immer vier.
Mal ist er tief, mal flach mal breit, nötig ist Zeit und Geld.
Mein Käfer er bleibt original, wie viele auf der Welt.
Ref.:

Text: Karlheinz Flach 1990
Melodie: altes Volkslied

Pienestä kiinni

2009-03-05T17:43:00.004+02:00

Luulisi, että kysymykseen vastatessa sanat kyllä ja ei olisivat yleismaailmallisia ja samanlaisia kaikissa kielissä, mutta näin ei suinkaan ole asian laita. Niiden käytöstä saa jopa väittelyn aikaan ulkomaalaisen kanssa.

Jos suomalainen kysyy jotain, esim. ”Tuletko kanssani elokuviin?” on vastauksena normaali ja luonteva tulen. ”Osaatko laulaa?” –Osaan. Suomen kielessä ei siis tavallisesti vastata: joo, muuten kuin arkikielessä. Onhan meillä myös kyllä, mutta se ei ole yhtä luonteva vastaus kuin verbi.
Samalla tavalla kuin ulkomaalaisia pitää opettaa vastaamaan samalla verbillä kuin on kysytty, on suomalaisia vastaavasti esteltävä vastaamasta vieraan kielen verbillä.

Kielteinen vastaus ei ole helpompi. Ulkomaalainen vastaa mielellään aina ei. Totta kai sen ymmärtää, mutta jos haluaa oppia puhumaan kuten suomalaiset, onkin sanaa taivutettava: en, et, ei jne. "Oletko väsynyt?" -En. (Itse asiassa lyhentymä verbillisestä vastauksesta: en ole).

Sekaannusta tuntuu aiheuttavan myös suomalaisten sana niin. Lausuttuna kuuluu vain nii, mikä ulkomaalaisesta kuulostaa samalta kuin vaikkapa saksan puhekielinen kielto nee tai nöö. Joka tapauksessa se on kiellon kuuloinen, vaikkei kielto olekaan.
Niin ei ole myöskään myönteinen vastaus kysymykseen, vaan on käypä sana, kun ollaan samaa mieltä toisen kanssa tai halutaan pitää keskustelua yllä: ”Onpa täällä kaikkea myytävänä.” -”Nii(n, kaikkea on)”. Myös puhelimessa on hyvä vähän väliä toistaa niin-sanaa, muuten toinen luulee, että olet lähtenyt pois puhelimesta.

Kovin pieniä ja mitättömän tuntuisia asioita, mutta kuuluvat ihan kielen opiskelun alkeisiin. Jos nämä osaa, saa estetyksi monta väärinymmärrystä.

Annettiin rukkaset

2009-02-28T09:41:00.003+02:00

Kun nainen torjuu miehen kosinnan, hän antaa kosijalle rukkaset. Miksi juuri rukkaset? Monilla germaanisilla kansoilla on ollut keskiajalla tapana antaa käsineet lahjaksi, kun on tehty sopimuksia. Jos käsineet palautettiin, se tarkoitti kosinnan ja sopimuksen hylkäämistä. Kotuksen sivulla asiaa rukkasista enemmänkin.

Saksassa ei nykyään kuitenkaan puhuta rukkasten antamisesta, vaan siellä annetaan kori, einen Korb geben, samoin ruotsissa: ge korgen, sekä virossa: korvi anda. Ruotsiin sanonta lienee tullut saksan kielen kautta, virossa on yleensäkin paljon saksalaisia lainasanoja ja -ilmauksia.

Tuo korin antaminen ei tarkoita alun perin mitään pientä kannettavaa koria. Keskiajalla korkealla linnan tornissa asuva neito pudotti alhaalla olevalle kosijalle nuoran päässä olevan korin, jolla veti kosijan ylös. Jos kosija oli kuitenkin epämieluinen, laittoi tyttö korin pohjan niin huonoksi, että kosija hulahti korin läpi alas. (Tästä muuten myös saksan ilmaus durchfallen, reputtaa eli pudota läpi).

Espanjalaiset eivät anna epäsuositulle kosijalle koreja eikä rukkasia vaan kurpitsoita (calabazas).
Englantilaiset vain yksinkertaisesti tyrkkäävät toisen matalaksi turn down. Arkikielessä voi huitaista luudallakin to give the brush-off tai to give a knock-back, mutta ne voivat tarkoittaa muunkinlaista kieltävää vastausta kuin nimenomaan kosinnan torjumista.

Lintuja löysivät tutkijat

2009-02-26T12:00:00.003+02:00

Viime postauksessani kirjoitin sanajärjestyksestä, mitä aihetta jatkan vielä vähän. Näin Ilkka-lehdessä tällaisen lauseen:
”Kaksikymmentä talvehtivaa koskikaraa löysivät Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen karalaskijat viikonvaihteessa Etelä-Pohjanmaan ja Virtain alueelta”. (Ilkka 24.2.09 s.11.)

Vaikka suomen kielen sanajärjestys on melko vapaa subjektin ja predikaatin suhteen, on edellisessä lauseessa väärinymmärryksen mahdollisuus. Sääntöhän kuuluu, että jos subjekti on painoton, se on ennen predikaattia, mikä olisi äskeisessäkin lauseessa oikein. Mutta koska äskeisessä tapauksessa on subjektilla lisäksi monia määritteitä, mikä tekee rakenteen kovin raskaaksi, kaikkein paras olisi muotoilla lause kokonaan uudelleen.

Nimenomaan englannin vaikutuksesta on suomessakin alettu käyttää lausetyyppiä: birds were foud by researchers, lintuja löysivät tutkijat tältä alueelta, mikä ei kuitenkaan oikein onnistu suomen kielessä kielen erilaisen rakenteen takia. Tässä subjekti on painoton, sivuseikka, joten sanajärjestys suomessa pitäisi olla: lintuja tutkijat löysivät tältä alueelta.

Loppukevennykseksi Luonnon oppi -nimisestä kirjasta vuodelta 1865 sanajärjestykseen ja eläinten puhuttelusanoihin hän-se liittyvä teksti:

”Krokodili tulee 15 kyynärän pituiseksi ja on peitetty tukevilla kilvillä. Päivät on hän vedessä, ja yöllä tulee hän maalle. Maalla on hän hitanen, eikä kovin rohkia, mutta vedessä vikkelä ja kovin vaarallinen. Sen ruoka on kalat, mutta ottaa hän suurempiaki eläviä, ihmisiäki. Naara laskee yhden munan rantaan ja vartioitsee sitä.”

Mitä väliä sanajärjestyksellä

2009-02-21T12:50:00.002+02:00

Onko suomen kielessä väliä, missä järjestyksessä sanat ovat? Ei ainakaan oppilaiden mielestä ole mitään väliä. On tavallinen luulo, että ”kyllähän kaikki kuitenkin sen ymmärtävät”. Miltä kuulostaa suomen kielessä asiateksti, jossa on tyypillinen saksan kielen sanajärjestys:
Kun minun autolla isän yliopistoon kaupungin ajaa on täytynyt, olen parkkipaikkaa kauan etsimään joutunut. (=Kun minun on täytynyt ajaa isän autolla kaupungin yliopistoon…)
Pietaria esittelevästä kuvakirjasta otin virkkeen, jonka sanat saksalainen laittaisi tällaiseen järjestykseen: Eremitaasi on henkinen maailma, joka aikavirrassa luotu ja rikastettu jumalan lahjoilla on, joiden nimi taide on.

Samanlaiselta varmaan kuulostaa ulkomaalaisen korvissa, jos me laitamme heidän kielessään sanat väärään järjestykseen. Osan siis ymmärtää hyvinkin, vaikka tuntuukin oudolta, osa tulee sekavaksi.

Puhekielessä ei sanojen järjestys ehkä olekaan niin tarkkaa, sillä sanojen painotus ja väärinymmärrysten korjaamisen mahdollisuus on olemassa, mutta kirjoitetussa kielessä voi syntyä epäselvyyksiä ja huvittavia tilanteita. Nimenomaan ainakin niissä tapauksissa, joissa syntyy väärinymmärryksiä, pitäisi olla huolellinen sanajärjestyksen kanssa.

Allun blogissa, johon jossain aiemmassa postauksessa olen viitannut, oli hulvaton lause:
Tällä kortilla saa syödä kaksi ihmistä ABC:llä.
Muita väärin muotoiltuja lauseita esim:
Mies löi naista pankkiautomaatilla päähän.
Kirkon penkillä istui käsilaukku sylissään vanha mummo.
Hän menetti ensimmäisen lapsensa vain puolivuotiaana.
Koulussa valmistelin viikon ohjelmaa tietokoneella. (valmistelinko sitä kokonaisen viikon vai valmistelinko ohjelman koko viikoksi?).
Pari päivää sitten vihastunut mies murtautui huoneistoon. (Murtautuiko pari päivää sitten vai vihastuiko pari päivää sitten?)
Entäs tämä:
Kannattaa pitää hevosta vai pitää kannattaa hevosta?

Myös-sanan sijoittaminen oikeaan kohtaan tuntuu olevan erittäin vaikeaa. Puhekielessä ei niinkään tule väärinymmärrystä, koska yleensä sanaa, johon se viittaa, painotetaan. Kirjoitetussa kielessä olisi hyvä laittaa myös-sana sen asian eteen, jota tarkoitetaan, koska esim. seuraavassa lukija automaattisesti ajattelee, sen liittyvän huomenna-sanaan:
Yhdysvaltain ja Englannin välinen selkkaus on myös huomenna käsiteltävien asioiden joukossa. Onko siis selkkaus huomennakin käsiteltävänä vai onko selkkauskin aiheena muiden muassa? Ellei lauseessa olisi huomenna-sanaa, ei väärinymmärrystä pääsisikään tulemaan, lause olisi ihan oikein.

Ei todellakaan ole ihan sama, mihin myös sujahtaa. Eri sanojen paikalle voi kokeilla myös –kin-päätettä:
Myös minä rakastan sinua.
Minä myös rakastan sinua.
Minä rakastan myös sinua.

Loppuun vielä paljon siteerattu Veikko Polameren runo, joka hyvin kuvaa, että sanajärjestyksellä on väliä:

Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua.

Ruotsin uusia sanoja

2009-02-14T16:40:00.004+02:00

Jos suomen kielessä on muutosvauhti niin kova, että vuodessa syntyy 3000-5000 uutta sanaa, on vauhti kova myös muissa kielissä. Ruotsin kielessä syntyy uusia sanoja vähintäänkin yhtä hyvää vauhtia kuin suomessa. Niistäkin kuulimme viime viikonlopun koulutuksessa. Otan tähän muutaman esimerkin, jotka saattavat kiinnostaa laajemminkin kuin ruotsin parissa askaroivia.

Kun nykyään on monenlaisia perheitä, on tullut tarve keksiä uusia sanoja myös perheenjäsenille. Uusioperheen isästä ja äidistä ei käytetä ruotsissa äitipuoli- tai isäpuolisanoja, vaan nämä ovat muovisia vanhempia: plastmamma ja plastpappa, voi äiti olla kuminenkin, gummimamma. Sikäli vanhoja sanoja, että ne ovat olleet jo pitkään ruotsin oppikirjoissakin. Uuden avioliiton myötä kaupanpäällisiksi tulleet lapset ovat bonusbarn.

Vanhempiin ja lapsiin liittyen on muitakin ihka uusia sanoja. Curlingföräldrar, curlingvanhemmat on myös suomen kielessä sanonta vanhemmista, jotka tasoittavat tietä lapsilleen lakaisten kaikki esteet näiden tieltä. Ei siis kovin positiivinen ilmaisu, mutta ei ilmeisen positiivinen ole tämäkään: helikoptermamma. Tämä on sellainen äiti, joka helikopterin tavoin roikkuu ilmassa vahtien lapsensa jokaista liikettä.

Mutta mitä tarkoitetaan tyttölihalla, tjejkött? Ei suinkaan se mitään hävytöntä ole, vaan lihaa, jota nimenomaan tytöt syövät mielellään: kanan- ja kalkkunanlihaa.

Mikä sitten on rondellhund? Se on perin mielenkiintoinen ilmiö Ruotsissa. Kaikki alkoi Linköpingistä vuonna 2006, jolloin Stina Opitzin koiraa kuvaavaa taideteosta Cirkulation II liikenneympyrässä vandalisoitiin. Tuon jälkeen ihmiset ovat alkaneet viedä vähän joka puolella Ruotsia liikenneympyröihin omatekoisia koiria milloin mistäkin materiaalista, ja noita koiria nimitetään nyt liikenneympyräkoiriksi, rondellhundar.

Mainittava on vielä uudet sanat, jotka ovat syntyneet ihan viime aikoina, kun talouskriisin aikana ei voikaan matkustaa lomalla ulkomaille. Silloin vietetään lomaa kotona ja vain kotimaassa: hemester (=semester hemma) ja svemester (=semester hemma i Sverige). Nämä sanat on muodostettu amerikanenglannin mallin mukaan: staycation, americation.

Kielen muutoksista

2009-02-08T17:41:00.004+02:00

Eilisen koulutuspäivän annista riittää vielä tänne kielibloginkin puolelle. Kielen muutoksista kuulimme parikin luentoa. Sanaston nopean lisääntymisen ja vaihtumisen lisäksi kielessä tapahtuu muitakin muutoksia, sekä nopeita että hitaita.

Hitaista muutoksista olkoot esimerkkeinä nämä:
-Pronomini se toimii artikkelin tapaan: Se Pekka puhui eilen jostain matkastaan.
-Duaali kielestä on kadonnut. Duaali tarkoittaa sitä, että yksikön ja monikon lisäksi kielessä on ollut myös kaksikko, jolloin verbi on taipunut omalla tavallaan, kun on ollut puhe kahdesta.
-Sijamuodot ovat ovat muuttuneet ja kehittyneet todella hitaasti, ne ovat vähintään 2000 vuotta vanhoja.

Nopeita rakenteen muutoksia ovat mm. nämä:
-Sä-passiivi on yleistynyt kielessä hurjaa vauhtia. Sitä nimitetään myös Häkkis-passiiviksi, sillä se yleistyi Mika Häkkisen puheen myötä: Kun sä voitat formuloissa, sun fiilikset on aivan mahtavat. (Ihan kuin hän puhuttelisi minua, ja minä olisin voittanut formuloissa!)

-Englannista tulleiden sanojen ja sanontojen lisäksi myös rakenne paras kirja ikinä (the best book ever) tai eniten toivottu (= toivotuin). Tämä rakenne lisääntyy englannin vaikutuksesta myös ruotsin kielessä, mera- ja mest-vertailu lisääntyy.

-On muuten jo epäselvää, ovatko sellaiset englannin kielen kiteytyneet fraasit kuten see you itse asiassa jo katsottava suomen kieleksi. Jos joku moikkaa lähtiessään see you, ei toinen tavallisesti vastaa englanniksi, vaan saattaa sanoa: no hei sitten!

-Kieltosanaton kielto on myös tullut kieleen. Sitä on kuitenkin tavattu jo vanhastaan eri murteissa: Se mikään uusi asia ole! Mutta nimenomaan ns. aggressiivi on yleistynyt nopeasti. Sillä kiistetään jotain: Mä mikään pissis oo! Ja usein vielä vahvistettuna nykysuomalaisten voimasanalla: Vttu se sinne tullukkaan!

P.S. Allun blogissa oli niin herkullinen kielijuttu, että sinne on ihan pakko linkittää.

Viisi virkaa, kuusi nälkää

2009-02-04T20:30:00.004+02:00

Kielessä on valtava määrä lukusanailmauksia. Monet niistä ovat jähmettyneitä sanontoja, joiden lukusana ei itse asiassa tarkoita sananmukaisesti sitä, mikä sen merkitys on. Olen kerännyt joitakin ilmauksia, osa on uskomuksia, osa sananlaskuja, osa muuten vain kiteytynyt sanonta. Joissakin kohdin olen laittanut myös ruotsalaisen sanonnan, jos se poikkeaa suomalaisesta mielenkiintoisella tavalla.

1
-Se tapahtui vuonna yksi ja kaksi (vars. nuorten käyttämänä, kun jotain tapahtui iät ja ajat sitten).
-Voi yhden kerran!
-Hän oli yhtä hymyä. (=pelkkää)
-Voi yhden kerran! (=voi hyvänen aika)
-yks hailee
-yhtä sun toista
-ykskaks
-yksi ja toinen (=vähän jokainen)

-kaksi kärpästä yhdellä iskulla
-mennä yhdestä korvast sisään ja toisesta ulos
-ei yksi pääsky kesää tee
-yhden syönyt ja toista mieli tekee (joku on vihaisen näköinen)

2
-kahden kesken (ruots. mellan fyra ögon = luottamuksellisesti).
-ei pyyssä kahden jakoa
-ei kahta kolmannetta
-makkaralla on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää
-kaksin aina kaunihimpi
-kahden kauppa, kolmannen korvapuusti

3
-Ennen kuin kukko kolmasti kiekuu.
-Kolmas kerta toden sanoo.

4
-Hän oleskelee vain neljän seinän sisällä.

5
-Työ on viittä vaille valmis.
-Tuosta on viisi hirttä poikki. (=ulos siitä)
-En välitä siitä viiden pennin vertaa.
-Siitä viis veisaan! Siitä viis! Ruotsissa sama: derom bryr jag mig sju.
-Viisi virkaa ja kuusi nälkää.
-viis sormee ja vilaus ( joku varastaa jotain)

7
-Olla seitsemännessä taivaassa.
-Seitsemän peninkulman saappaat. Sjumilasteg.
-Han pratade sju stugor fulla. (puhui ummet ja lammet)
-Jotain on seitsemän lukon takana. (=tavoittamattomissa)
-Muistettavana sen seitsemän asiaa. (femtielva olika saker).
-Sen seitsemää sorttia pikkuleipiä.
-Maailman seitsemän ihmettä.
-joku on kuin seitsemän leivän uuni (eli niin iso)

9
-Kissalla on yhdeksän henkeä.
-Luvata yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista (=luvata jotain katteettomasti). (lova guld och gröna skogar).
-luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista (esim. mies naiselle katteettomasti)
-syksy ajaa yhdeksällä hevosella (saman päivän aikana sää vaihtuu nopeasti)

10
-Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
-Olenhan kymmenen kertaa sanonut, että…
-yritys hyvä kymmenen, tulos nolla (sanottiin usein lapselle, kun tämä yritti tehdä samaa kuin isosisko ja isoveli)
-yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata (sitäkin sanottiin usein lapselle)
-olla toisellakymmenellä (vähän humalassa)

13
-Hänen kaltaisiaan on kolmetoista tusinassa.
-Trettondagen (ruots. loppiainen)

14
-Fjorton ämbeten, femton olyckor. (= viisi virkaa, kuusi nälkää)

16
-Voi helvetin kuustoista!

17
-Aj sjutton!
-Ge sjutton i något! (=viis veisata).

100
-Olenhan sanonut sinulle sata kertaa, että…
-satajalkainen
-sataa sataa, ja se on sitten jo monta sataa

1000
-Tuhannet kiitokset.
-tuhatjalkainen
-tuhattaituri
-mennä tuhatta ja sataa
-tuhat tai tuhannen tulimmaista (tai jotain sen tapaista sadattelua!)

espanjankielisiä, saksalaisin käännöksin.

Vanhat kehonosat

2009-02-02T18:40:00.009+02:00

Nämä kuvat ovat Helsingistä Castren-näyttelystä (Kulttuurien museo). Kuvissa ovat suomen kielen ihmiseen liittyvät kaikkein vanhimmat sanat eli näille on löydetty vastineita suomalais-ugrilaiseen tai uralilaiseen yhteisaikaan asti.

Kiinnostavaa näissä on myös se, mikä näistä puuttuu: esim. sukupuolielimiin liittyvät nykyiset sanat eivät voi olla kovin vanhoja tai eivät ainakaan niitä kaikkein vanhimpia. Täytyy olettaa, että kaikkein vanhimpina aikoina on tietysti ollut olemassa nimitykset ihmisen kehon kaikille osille. Mutta sellainen, mikä ihmistä kovasti kiinnostaa, saa uusia ja uusia nimityksiä. Näin ollen olisivat kaikkein vanhimmat nimitykset hävinneet uusien tultua tilalle. Voihan olla niinkin, että kun joinakin aikoina on ollut kielletympää puhua sukuelimistä, niiden nimityksetkin ovat unohtuneet.

Keskellä ei mitään

2009-01-25T17:22:00.006+02:00

Suomalaisilla on iät ajat ollut oma erinomainen ilmaisu Jumalan selän takana, kun joku asuu oikein kaukana. Tämä sanonta on otettu Raamatun kohdasta, (1. Moos 4:11-16) jossa Jumala karkottaa Kainin pois kasvojensa edestä eli selkänsä taakse, syrjäseuduille.
Tähän olen nähnyt toisenkin selityksen, jonka mukaan kohta olisi toisesta Mooseksen kirjasta, jossa Mooses pyytää saada nähdä Jumalan (2 Moos 33:18-23). Jumala suostuu pyyntöön, mutta Mooses saa nähdä vain Jumalan selän. Minusta ensimmäinen kohta on selityksenä todennäköisempi, koska on nimenomaan kyse poissa silmistä olemisesta. Jälkimmäinenhän on päin vastoin positiivinen asia.

Voi tuosta vieläkin kauempana asua: Jumalan selän takaa vielä 50 kilometriä korpeen päin.
Onhan meillä muitakin sanontoja, joskin arkikielisiä tai alatyylin ilmauksia: perähikiällä, hornan tuutissa, hevon kuusessa, hevon vitussa, jossain maailman perseessä, susirajan takana. Nykyään myös ehkä Kehäkolmosen ulkopuolella tarkoittaa jollekin jo äärimmäistä periferiaa.

Keskellä ei mitään on suomen kielessä melko uusi sanonta, suora käännös englannin in the middle of nowhere –sanonnasta. Samaa sanontaa voivat käyttää ruotsalaisetkin nykyään: i mitten av ingenstans tai mitt ute i ingenstans. Samoin saksalaiset: Irgendwo im Nirgendwo (jossakin ei missään).

Ruotsalaisilla on omakin tyypillinen sanontansa: bortom all ära och redlighet (kaiken kunniallisuuden ja kunnollisuuden ulkopuolella). He voivat sanoa myös: Området där vargen finns (alue jossa susi asuu) sekä långt ute i bushen (kaukana pusikossa). Murteellinen ilmaus i tassemarken kuvailee hyvin seutua, jossa kuljetaan hiljaa tassutellen. I världens ände on maailman äärilaidalla olemista.

Tyypillisiä saksalaisia ilmauksia samalle asialle: Da sagen sich Fuchs und Hase gute Nacht. (Siellä kettu ja jänis sanovat toisilleen hyvää yötä.) Toinen versio: Dort sagen sich Eulen und Käuze gute Nacht (Siellä sanovat pöllöt ja minervanpöllöt toisilleen hyvää yötä). Saksalaiset voivat sanoa myös maailman äärilaidalla: am Ende der Welt tai kuun takana: hinterm Mond. Kyllä saksalaistenkin mielestä jokin paikka voi sijaita maailman persereiässä: am Arschloch der Welt.

Espanjalaiset ovat viidennessä männyssä: en el quinto pino tai viidennessä helvetissä: en los quintos infiernos tai viidennessä vitussa: en el quinto coño, kun he oikein kaukana asuvat. Joku asuu myös pirun kotona: a casa del diavolo tai paikassa, jossa Kristus heitti sandaalinsa donde Cristo perdió la alpargata tai missä Kristus päästi viimeisen huutonsa donde Cristo dio el último grito. Voihan joku olla myös keskellä pampaa en medio de la pampa.

Tuota niin niin

2009-01-24T10:23:00.001+02:00

Soittaessani syksyllä venäläisen opiskelijani suomalaiselle miehelle tulin myös epäilleeksi, oliko opetuksestani ollut mitään hyötyä. Mies vastasi: Johan nyt toki. Tuo sanonta jotenkin paljasti, että mies ei ainakaan ole täkäläisiä. Epäilin eteläpohjalaiseksi, kuten asian laita sitten olikin.

Samalla tavalla höristän korviani, jos joku sanoo: Eihän nyt toki. Tämäkin on sellainen ilmaus, jota ei itäisessä Suomessa kuule koskaan. En ole varma, käytetäänkö etelässä ja lännessä päin yleisesti, mutta ainakin tyypillisesti Pohjanmaalla. Nyt juuri olen lukemassa Liza Marklundin dekkaria, jossa yksi repliikki alkaa: Tottahan toki. Kirjan on suomentanut Päivi Kivelä. En saanut mistään selville, mikä on suomentajan alkuperäinen tausta, muttei ainakaan itäsuomalainen. Eteläinen Suomi on vetänyt ihmisiä vähän sieltä sun täältä, joten siellä saattaa olla vaikka millaista sekakieltä käytössä.

Pari muutakin sanontaa olen huomannut tyypillisen pohjalaisiksi kuten sana tottapa, joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin varmaankin, ehkäpä: Tottapa sillä oli kiire.
Yksi takuuvarma pohjalaisuuden merkki on täytesanonta tuota niin niin, muualla sanotaan vain tuota tai tuota niin tai tota noin. Mikään näistä ei vaikuta murrepiirteeltä, mutta on silti tyypillisempi jollain tietyllä alueella.

Ihmisen on vaikea peittää alkuperäistä murretaustaansa tai kansallisuuttaan, vaikka sen haluaisi tehdäkin. Aina jokin pieni vivahde ääntämisessä, intonaatiossa, painotuksessa sanavalinnassa paljastaa taustan. Tuo vivahde on joskus vain pieni häivähdys, mutta tarpeeksi selkeä paljastamaan. En missään nimessä tarkoita, että se olisi paha asia, eikä ole kenelläkään mitään syytä salailuun, onpahan vain mielenkiintoinen huomio.

Jääräpää pässi

2009-01-21T15:25:00.001+02:00

Mistä tulee itsepäisen ihmisen nimitys jääräpää? Jäärä tarkoittaa pässiä. Virossa se on sitä vielä nykyäänkin, jäär. Siellä horoskooppimerkki oinas on myös jäär.
Hämmästyttävää, että sana on sama kuin saksan Jahr ja ruotsin år, vuosi. Jäärällä on alkujaan tarkoitettu vuoden tai alle vuoden vanhaa karitsaa, vuonaa.

Entäs jästipää? Onko se hiivapää, kuten tekisi mieli luulla? On se. Ruotsin jäst on hiiva, mistä sana on peräisin. En tiedä, onko hiivapää yleisenä haukkumasanana käytössä missään päin Suomea, mutta ainakin taikinapää ja taikina-aivo ovat yleisiä, ja siitä aivoton taikina. Sanontaa käytetään typerästä ihmisestä.
Itse olen kuullut jästipäätä käytettävän jääräpään synonyyminä itsepäisestä ihmisestä.
Jästipää on ollut aiemmin myös humalainen "hiivapää", juoppo, kylähullu. Olla jästissä on ollut humalassa oloa.

Virolaisten syntipäivä

2009-01-19T08:49:00.005+02:00

Virolaista naistenlehteä lukiessani hyppäsi silmille otsikko: Hüvasti kortsud ja süstlad. Toivorikkaana ajattelin, että on keksitty niin hyviä ehkäisykeinoja, ettei näitä enää tarvita. Mutta lähempi tarkastelu osoitti, että ei olekaan kyse ehkäisyvälineistä, vaan tekstissä mainostetaan niin hyvää kasvovoidetta ihollesi (=su nahal), että saa sanoa hyvästit rypyille ja ruiskeille.
Eikö seuraavassa kuitenkin ole jo tajuttomuudesta kyse:
Kõõmast saab lahti. Ei, ei, mainos vain lupaa, että hilseestä pääsee eroon.

Muualla lehdessä kerrotaan Viron kuuluisasta laulajasta Anne Veskistä, jota suomalaisissa lehdissä verrataan Paula Koivuniemeen. Ei ole ruma nimi laulajalla, veski tarkoittaa myllyä.

Kas vitamiinid voivad teha haigemaks? kysellään toisaalla. Taaskaan ei tarkoiteta, että kovin haikeaksi tulisi vitamiineista vaan epäillään, että ne voivat tehdä sairaammaksi.
Mutta mitä ihmettä tarkoittaa kun sanotaan: Kolisin oma tulevase mehe juurde. No sehän on tietenkin: Muutin tulevan mieheni luo. Ei siis mennä kolinalla miehen juureen.

Suomalaisen nauruhermoja kutkuttaa, kun virolainen puhuu lapsestaan, joka on täiskasvanu. Ei ole syytä nauruun, sana tarkoittaa vain aikuista. Ja tuliko jollain pissat housuun syntiä tehtyään: …sünnipäeva künnisel pisut küpsem. Ei suinkaan, vaan henkilö sanoo olevansa syntymäpäivänsä kynnyksellä hieman kypsempi.

Ei siis kannata aina uskoa, mitä lehdessä sanotaan. Vaikka suuri osa sanoista on samoja kuin suomessa, on ns. riskisanoja niin paljon, että aina tulee väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Niistä tavallisimmista riskisanoista olen kirjoittanut aiemmin.
g äännetään k:na, d äännetään t:nä

Pää-aamunavaus

2009-01-14T19:13:00.003+02:00

Tänä aamuna piti kollegani tällaisen aamunavauksen, ja pyysin heti saaada julkaista sen täällä:

Suomen kieli on rikas. Väännelläänpäs tässä aamukseen hieman päätä.
Päästä on moneksi. Joku voi olla suuna ja päänä. Jossain asiassa ei ole päätä eikä häntää. Kuka pakenee pää kolmantena jalkana. Montako päätä teillä on kotona? Paljonko syötte leipää päätä kohti, kuka on perheen pää?

Onko sinulla pipo päässä? Minulla se on kyllä pään päällä eikä jossain korvien välissä siellä sisällä. Ruotsalaiset ovat paljon loogisempia, heillä se on på huvudet.
On vain pieni ero siinä, kun joku laskee jotain päässään, mutta toinen onkin päissään. Kuinka voi olla päissään, mitäs se oikein on? Että ollaan monen pään sisässä. Joo sitä se varmaan on, ainakin osalla käytös on juuri sen näköistä! Moni saa siinä tilassa päihinsä. Mutta voi ihminen olla suutuspäissään ja vihapäissään tiuskia toiselle ihan ilman juomiakin.

Mikäs se menee päähän? Oppi vai juoma, entäs kun joku menee kadun päähän. Silloin ollaan jo sanan kuvainnollisessa merkityksessä.
Mikä on pääkaupunki, päämäärä, pääoma, pääministeri? Miksi näissä on pää?
Mitä se on, kun asiat ovat päälaellaan ja syöksytään yhtä päätä täyttä päätä johonkin, vaikka ruokalaan, kun ollaan syömä-päällä.

Jollain teistä on terävä pää. Silloin menee jo useampi pipo talvessa. Toisella voi olla sahajauhoja päässä. Kolmannella on pää pyörällä. Mikä on silloin olo?
Entä kuka on jästipää, kuka pölkkypää, kuka pässinpää? Joukossa on varmasti myös kielipää, matikkapää, jokunen höyrypää, kaistapää ja jopa toisinaan raivopää.

Milläs päällä olet? Ja mitä on sinulla päällä? Päällä ja päällä.
Oletko juttupäällä, katumapäällä, menopäällä vain kenties jopa kilpailupäällä?
Mitä tarkoittaa, että pitää päänsä? Onko pää ollut irtoamassa? Kuka saa jonkun toisen pään kääntymään? Silloin ei tehdä asiaa omin päin! Ennen kännyköitä tavoiteltiin kaveria langan päähän, ehkä vieläkin, ajattelematta tuota lanka-asiaa.
Päättäkää, että kuljette elämän rehellisesti päästä päähän, ettette joudu tiilenpäitä lukemaan!
Otin nämä ilmaukset pääasiassa omasta päästäni. Niitä löytyi kyllä läjäpäin kirjoistakin.